Inkkareita ja poliiseja

Reijo Mäki: Intiaani. Otava 2013. 461 s.

Reijo Mäki tunnustaa, että intiaanit olivat mukana jo hänen ensimmäisissä kirjallisissa kokeiluissaan siinä kymmenen ikävuoden tietämillä. Nyt Amerikan alkuperäiset asukit tekevät näyttävän paluun kirjailijan tuotantoon teoksessa Intiaani.

Nykyaikaan ja Vares-dekkariin loikkaavat nimenomaan Montanan preerioiden crow-intiaanit ja erityisesti yksi harmaasilmäinen heimon jäsen, salaperäinen Albert. Reservaattielämän jälkeen viinanhuuruiseen turkulaisympäristöön sopeutuminen ei tuota vaikeuksia, mutta Apteekissa ihmetellään, ja varsinkin novellikirjailija Luusalmi on uudesta tulokkaasta hyvin kiinnostunut.

Kestääkin jonkun aikaa ennen kuin yhteys muukalaisen ja saariston yhteysaluksella sattuneen joukkosurman välillä selviää.

Romantiikkaa
ja surkurealismia

Sanotaan mitä sanotaan, minusta sujuvasti baarinokkeluuksia heittelevä Mäki on myös aikamoinen romantikko kuvatessaan naisia ja varsinaissuomalaista saaristomaisemaa. Kyseiselle lajityypille ominaista sattuman rooliakin korostetaan, eikä sekään jää epäselväksi, että Jussi Vares on edelleen sukupuolisesti aktiivinen, suomalainen heteromies. Tosin yksityisetsivän akuankkamaisen huono tuuri pitää huolen, ettei idyllinen tila jatku liian pitkään. Notkahduksien jälkeisiä tiloja puidaan sitten totuttuun ja hyväksi havaittuun tapaan ahkerasti miesporukalla tutussa baarissa.

Romantiikan ja surkurealismin sekoittelussa on imua, usein humoristisessakin mielessä. Kaikki vitsit eivät suinkaan jää nopeiksi heitoiksi.

Turussa
ja Montanassa

Myös Intiaanin rakenteelliset ratkaisut toimivat hienosti. Samaan aikaan tapahtuu molemmin puolin Atlanttia, ja kerronta vuorottelee Turun ja Montanan välillä. Langat pysyvät kauan erillään, mutta juoni pitää otteessaan ehkä juuri siksi, että Mäki on arvomaailmaltaan selkeä: hyvät ovat hyviä ja pahat todella pahoja joka puolella maailmaa. Oikeat sankarit, kuten Jussi Vares ja hänen hengenheimolaisensa crow-kansan parissa, eivät ole niinkään kiinnostuneita lain kirjaimen noudattamisesta, vaan siitä, mikä on moraalisesti oikein.

Oma lukunsa on sitten inkkarileikeistä innostunut Luusalmi. Novellikirjailija lunastaa toilailuillaan komeasti teoksen antisankarin roolin ja pitää vielä huolen siitä, ettei viihteelliseksi tarkoitettu tyyli luiskahda liian vakavaksi ja että rima laskeutuu tasaisin väliajoin kunnolla vyötärolinjan alapuolelle. Hauska tyyppi.

MARI VIERTOLA

Reijo Mäki. Kuva: TS/ Jonny Holmén
Reijo Mäki. Kuva: TS/ Jonny Holmén