Orgiaksi luettava elämä

Tommi Melender: Yhden hengen orgiat. WSOY. 176 s.

Tommi Melenderin (s. 1968) uusimmalla esseekokoelmalla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä pornon kanssa. Kirjailija on vain lainannut Flaubertin ajatusta, jonka mukaan ”Ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin”.

Näin Melender väittää myös tehneensä. Kirjassaan Melender puhuu lukemisen tärkeydestä, välitunneista T. S. Eliotin seurassa, Thomas Bernhardin vihasta sekä Stieg Larssonin feminismistä.

Tietoista tai ei, Melenderille itse lukeminen on ”puolustustaistelua”, jossa esiintyy sellaisia maksiimeja kuin ”uhma” ja ”kapina”. Melender sanoo lukemisen olevan hyödyttömyytensä kautta pyhää.

Hyödytöntä siinä suhteessa, että ”pyhällä ei kerätä rikkauksia eikä sille voi laskea markkina-arvoa”. Melenderin pyhä ei kumarra ”tuottavuutta, kilpailukykyä tai muita ahneuden eufemismeja”.

Tietty fetissisyys elääkin Melenderin suhteessa kirjoihin, niiden kautta hän on ”solminut yhteyksiä toisiin ihmistietoisuuksiin”. Kuten niin monille muillekin lukijoille, lempikirjailijoista tulee henkiystäviä. Sellaisia Melenderille ovat Curzio Malaparte, Philip Roth ja David Foster Wallace.

Kavereikseen Melender ei taas lue monia kotimaisia suosikkeja. ”En ole koskaan nauranut Petri Tammista tai Miika Nousiaista lukiessani”, kirjoittaa Melender. Juha Itkonen on puolestaan Melenderille naistenlehtien ”empatiaprosaisti”. Näillä heitoilla Melender tulee pukeneeksi sanoiksi monen lukevan ihmisen ajatukset.

Tosiystäviensä tuotannosta Melender nostaa esiin kiintoisia seikkoja. Hauskasta anekdootista käy Curzio Malaparten erään teoksen kohta, jossa presidentti Ryti lohduttaa reitensä murtanutta hirveä.

Suomentamaton Sabbath’s Theather on Melenderin mukaan taas ”Philip Rothin julmin, iljettävin ja samalla vaikuttavin romaani”. Siinä päähenkilön hedonismi edustaa seksuaalivallankumouksen pimeää puolta, jossa elämä itsessään on ”omistettu panemiselle”.

Nuorena kuolleesta David Foster Wallacesta Melender on kirjoittanut ennenkin. Wallacen lauseiden ”verbaalinen, älyllinen ja emotionaalinen energia saa minut tuntemaan kiitollisuutta olemassaolostani” sanoo Melender, eikä lukijaa jostain syystä punastuta.

Samoja ominaisuuksia Melender ei löydä kovassa huudossa olevasta Jonathan Franzenista. Melenderin mukaan Franzen on pelkkä lukuromaaneja tehtaileva narsisti. Vetelän liberalismin takaa on helppo haukkua postmodernisteja (kuten Franzen), jos oma älyllinen paarialuokka ei riitä niiden ymmärtämiseen.

Kaiken kaikkiaan Melenderin kirja löytänee ansaitun paikkansa merkittävien esseekokoelmien kaanonissa siitäkin huolimatta, että ulkopuolella ”kohisee mykkä, tunteeton universumi.”

JUHANI BRANDER

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.