Uuden äärioikeiston läpivalaisu

Dan Koivulaakso, Mikael Brunila, Li Andersson: Äärioikeisto Suomessa. Into. 336 s.

Äärioikeistoa on tutkittu vähän, mutta väitteitä ja tulkintoja on runsaasti. Dan Koivulaakson, Mikael Brunilan ja Li Anderssonin kirjoittama teos on siten ehdottoman tarpeellinen, mikä on todettava heti aluksi. Kirjoittajien mukaan äärioikeistolaista poliittista toimintaa ei voida vastustaa ymmärtämättä heidän sisäistä dynamiikkaansa, missä he ovat varmasti oikeassa.

Käytetty yläkäsite ”äärioikeisto” pitää sisällään myös sellaiset puolueet, jotka hyväksyvät demokraattisen järjestelmän, mutta ovat omaksuneet kirjoittajien tulkinnan mukaan nykyfasismille ominaisia piirteitä. Tällainen on esimerkiksi pyrkimys mobilisoida populistisia poliittisia teemoja eliitin ja erillisjärjestöjen kautta, tarjoilla ne puoluetasolle ja näin saavuttaa hegemonia tietyillä arvoalueilla. Esimerkkinä tällaisesta puolueesta on tässä kirjassa Perussuomalainen puolue.

Eurooppalaistuminen
Ranskan johdolla

Fasismi oli pitkään jäänyt yhteiskunnan marginaaliin verrattuna sen asemaan sotien välisenä aikana. Nykyisin se on kirjoittajien mukaan kuitenkin poliittinen projekti, joka jatkaa kehittymistään eurooppalaistuvassa ympäristössään.

Uudenlaisen eurooppalaistuvan fasismin kehityksestä puhuttaessa lähtökohtamaa on Ranska. Siellä ideoitiin kirjoittajien mukaan 1960-luvulla äärioikeistolaisen liikkeen kansainvälistäminen siirtymällä vanhasta kansallismielisestä nationalismista yhteiseurooppalaiseen nationalismiin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii ns. etnopluralismi, jonka mukaan on olemassa selvästi rajattavien kansallisten kulttuurien ja rotujen kirjo, jonka säilyminen monimuotoisena on itseisarvo siinä missä luonnonkin monimuotoisuus.

Suurimpana uhka tälle äärioikeistossa nähdään ”egalitaarinen ideologia” ja sen pyrkimys pelkistää kaikki kulttuurit yhdeksi globaaliksi sivilisaatioksi. Tämä ajattelu näkyy kirjoittajien mukaan oikeistopopulistisessa retoriikassa ”isänmaiden Euroopasta” ja mm. Suomen Sisun iskulauseessa ”suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa”.

Puolustamalla Eurooppaa ovat oikeistopopulistit löytäneet keppihevosen ja edesauttaneet suuren kertomuksen syntyä lännen ja islamin välisestä konfliktista. Tässä konfliktissa länsimainen kulttuuri nostetaan korkeampaan asemaan ja näin eriarvoistetaan kulttuureita.

Äärioikeisto on oivaltanut, että uskottavuuden palauttamiseksi on saavutettava ideologinen ja kulttuurinen ”hegemonia”. Tie poliittiseen valtaan ei onnistu vaalien kautta, vaan ensin on muutettava ”ajan henki”, saatava muutos perusarvoihin. Tämän ajatuksen äärioikeisto on ominut italialaiselta kommunistilta Antonio Gramscilta.

Ranskan jälkeen nykyisen äärioikeiston ajattelulle tärkeitä maita ovat Italian ohella Iso-Britannia ja Saksa. Kirjoittajien mukaan eri maiden fasistiset liikkeet ovat vahvimmillaan silloin, kun niiden tavoitteet kohtaavat yhteisissä hankkeissa tarkoituksena saada ne julkisuuteen. Siksi äärioikeiston sisäisten jakolinjojen ymmärtäminen on ”antirasistien” tärkeimpiä tehtäviä.

Monikulttuurisuuden
käsite yksipuolinen

Kirjan suurimmaksi puutteeksi voidaan lukea yksipuolisuus, joka lukijalle jää kirjoittajien monikulttuurisuuden käsitteestä. Kirjoittajat keskittyvät arvostelmaan äärioikeiston käsitystä teemasta, mutta eivät esitä muuta kuin tarkemmin määrittelemättömän liberaalin käsityksen monikulttuurisuudesta. Näin kenttä jää pitkälle vastustajan – tässä tapauksessa perussuomalaisten – haltuun, kun oma käsitemäärittely asiasta on yhtä pitkä kuin leveä. Kaksi kirjoittajista esitellään kirjan kansilehdillä vasemmistoaktivisteina. Vasemmistolaisuus vilahtelee rivien välistä, mutta perinteistä vasemmistolaisuutta on turha etsiä kirjasta; näkökulma tai paremminkin hyökkäyskulma on ultraliberalistinen. Kirjoittajien monikulttuurisuus sallii täysin rajoittamattoman maahanmuuton.

Jos kirjoittajilla olisi ollut esittää oma tarkempi määritelmä ja strategia monikulttuurisuuden toteuttamisesta tai hallinnoinnista – jonka avulla olisi argumentoitu vastapuolen väitteet kestämättömiksi – olisi lukija saanut selvemmän kuvan siitä, mistä muusta on kysymys paitsi äärioikeiston vastustamisesta. Eri kulttuurithan voivat toki olla erillään, ja silti tasa-arvoisia. Lisäksi liberaalinen monikulttuurisuus johtaa helposti assimilaatioon, jossa vahvempi voittaa. Tästä probleemasta juuri äärioikeisto on kiinnostunut.

Ongelma tulee ehkä esille aivan kirjan lopussa, jossa kirjoittajat toteavat: ”Niin kauan kuin perussuomalaiset asettavat politiikan päiväjärjestyksen, on heillä kaikki valttikortit käsissään. Siksi ei kannata lähteä mukaan keskustelemaan puolueen valitsemista asioista”. Näin kirjoittajat ovat kuitenkin tehneet julkaisemalla kirjansa.

Onko kirja luonteeltaan tieteellinen tutkimus tai poliittinen pamfletti? Aineiston määrän kannalta sitä voidaan pitää tutkimuksena, mutta tarkastelun yksipuolisuuden kannalta ei.

Lisäksi aineisto jää irralliseksi fasismin määritelmästä, jota ilmoitetaan käytettävän (Roger Grifin määritelmä). Teosta voikin pitää poliittisena pamflettina ja tietokirjana, jolla on sellaisenaan merkittävät ansionsa.

TIMO SOIKKANEN

Kirjoittaja on Turun yliopiston poliittisen historian professori

”Puolustamalla Eurooppaa ovat
oikeistopopulistit löytäneet
keppihevosen ja edesauttaneet
suuren kertomuksen syntyä lännen
ja islamin välisestä konfliktista.”
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.