Olemisenoutoa unta

• Leena Krohn: Hotel Sapiens. Teos 2013. 164 s.

Leena Krohnin (s. 1947) uusi romaani Hotel Sapiens kietoo lukijan ihmisyyden oudonvärikkäisiin puoliin tavalla, joka on tuttu myös Krohnin aiemmasta tuotannosta. Krohn on esikoisteoksestaan (Vihreä vallankumous, 1970) lähtien kehitellyt muun muassa todellisuuden kokemiseen, tietoisuuteen, järkeen, elämään ja kuolemaan, hyvään ja pahaan liittyviä teemojaan tavalla, joka saa kustantajan mukaan hänen tuotantonsa jopa näyttäytymään eräänlaisena kokonaistaideteoksena. Laaja tuotanto sisältää romaaneja, novelleja, esseitä ja lastenkirjoja.

Edellinen teos, lastenkirjaksi nimetty Auringon lapsia (2011) näytti kiiltokuvamaisen kukkaismaailman ja sen takaa paljastuvan uhkaavan ja nyrjähtäneen aikuisten maailman. Uudessa kirjassaan Krohn tutkii jälleen ihmisyyden varjoisia puolia. Suuria temaattisia taustalinjoja ovat ajattomuus ja ajallisuus, kaaos ja järjestys.

Rönsyävää
kieltä

Krohnin kirjallisen tyylin erityispiirre on mielikuvituksekasta aistimaailmaa kuvaava, rönsyävä kieli. Hotel Sapiensissakin lauseet kiertyvät orgaanisesti, muodostaen omaa sadunomaista kudelmaansa, jossa maailman havaitseminen on jatkuvasti ihmeellistä ja fantastista. Krohn marssittaa teoksessa esiin koko joukon eriskummallisia henkilöhahmoja kukkakauppiaasta Higgsin bosoniin, pilvibongarista vale-Descartesiin.

Romaani kertoo mielisairaalamaisesta paikasta nimeltä Hotel Sapiens, joka on myös eräänlainen elämän ja kuoleman kohtaamispaikka sekä koulutuskeskus, jossa tieteen rationaalisuus ja unen irrationaalisuus sekoittuvat. ”Näen unta, olen siis olemassa”, luennoi koulutuskeskukseen simuloitu, alkuperäisestä poikkeava Descartes.

Teos on kiinnostavan monitulkintaista proosaa, joka ei tyhjene yhdellä lukukerralla. Vaikka tarina kulkee inhimillisen ajattelun syvimmissä syövereissä, Krohnin kirjan kerronta on mutkatonta, vaivattomasti aiheesta toiseen siirtyvää.

Ajoittaista luettelomaisuutta

Laadukkaasta kokonaisuudesta huolimatta yksi teoksessa toistuva tyyliseikka pisti lukukokemuksessa silmään: ajoittainen luettelomaisuus. Kun Krohn kuvailee asioita, tulee välillä tuntu, että hän kirjoittaa pieniä valikoitujen jännien sanojen listoja. Kirjan mittaan tiheähkösti toistuvat noin viiden-kuuden substantiivin tai adjektiivin luettelot tuntuvat paikoin aavistuksen maneerimaisilta, mutta säilyttävät silti myös kiehtovuutensa.

Kiinnostavinta kirjassa on se tapa, jolla Krohn täysin vapautuneesti liikkuu esteettisten tunnelmien luomisesta kantaaottavaan yhteiskunnallisuuteen.

Yhtäältä Hotel Sapiensin maailma on selittämättömän inhimillisen kauneuden ja ihmeenkaltaisen elämän läpäisemä, toisaalta sen perusta on äärimmäinen vakavuus, dystopisiakin vivahteita sisältävä pelon ja hajoavan tiedon, ympäristömyrkkyjen ja järkkyvien mielten tila.

Teos ruotii kärkevästi irvokkaan inhimillistä laitosmaailmaa, horjuvaa maailmantaloutta ja muita ajankohtaisia teemoja. Ihmiskuntaa kuvataan meduusamaiseksi hirviöksi, ihmisyyttä sairauden kaltaiseksi olotilaksi, jossa kuitenkin kauneus ja viisaus pyrkivät kaikessa surumielisyydessään esiin.

Virpi Alanen

Leena Krohn
Leena Krohn