Ajan ja ihmisten ketjussa

• Virpi Alanen: Ystävätär K. Helsinki: Poesia 2012. 67 s.

Tragikoomisiakin piirteitä saava kuoleman läsnäolo elämässä pukeutuu monimuotoiseen ja kekseliääseen asuun Virpi Alasen esikoisrunokokoelmassa Ystävätär K. Runoissa asetutaan suhteeseen kaikkialla vaikuttavan olion kanssa, jota kutsutaan ystävätär K:ksi. Pian käy ilmi, että hän tai tämä on viikatemiehen feminiininen vastine, ystävätär kuolema.

Viikatteen sijaan K:lla on mukanaan muita säälimättömiä ja käytössä näppäriä teräaseita: ”ystävätär kuolema saapuu työkalupakkeineen,/ terineen, lauluineen. leikkureineen./ Tätä naista tarvitaan kaikilla aloilla,/ hänen haalarinsa ja hanskansa ovat värikkäät.”

Muistamista
ja kierrätystä

Viiteen osastoon jakautuvassa kokoelmassa kirjoitetaan keskenään varsin erilaisia tekstejä postmodernin runon polveilevassa ja rönsyävässä rekisterissä. Mukana on jokunen aforismi ja ”löytörunokin”, joista informoidaan heti nimiösivun kääntöpuolella.

Löytörunot, katkelmat arvatenkin tietokirjoista vuosikymmenten takaa, voivat viestiä muistamisen ja yhdenlaisen kierrätyksen tai henkiin herättämisen tarpeellisuudesta: koettu säilyy, mutta näyttäytyy eri aikojen kulttuurisessa kontekstissa aina erilaisena. Tekstilajien ja -tyylien yhteen sovittamisen kokeilut käyvät kielestä innostuneelta Alaselta oivaltavasti.

Katoavaa
vai jatkuvaa

Katoavuuden ja jatkuvuuden väliseen ristivetoon sekä ihmisten yhteisyyden ketjuun runojen puhuja viittaa paitsi säkeissä myös tekstin asettelussa paperille. Joillakin aukeamilla vasemman ja oikean sivun tekstit lukee mielellään yhteen, samaksi runoksi; pilkut, pisteet, kursiivin ja ison kirjaimen käyttäminen runojen alussa ja lopussa vaihtelee ja runot tuntuvat liukuvan toisiinsa.

Viidellä osastolla on omat mottonsa, avausrunonsa peremmälle kuhunkin tekstiin, jotka voi lukea myös sikermänä.

Ohuet
perhosensiivet

Ajassa jossa nyt elämme, ”(...)puhumme toisemme ohi kauppakeskuksina,(...)” ja ”(...) raha vaeltaa (...)/ raha valuu/ silmänurkistasi, (...)/ ”. Runojen näköpiste tarkentuu sekä yhä vastuuttomammaksi käyvään yhteiskuntaan ja elämäntapaan että ihmisen haurauteen: runoissa lentää ja kansikuvaan piirtyvät ohutta ohuemmat perhosensiivet, mahdollisuus hyvään tai tuhoutumiseen.

Onko suunnan muuttamisen ajatustakaan enää olemassa: ”Koteloituiko hyvinvointi, kuoliko aika, vai onko vielä tulossa/ perhonen?”

Sanoiksi
käveleminen

Runojen puhuja vaeltaa sivupoluilla ja hänen poetiikkaansa on tunnustelu ja kokeileminen, hitaus: ” (...) Kävelen tähän sanoiksi/ sen minkä ehdin. Hitaammin”. Poeettiseksi kannanotoksi runon materiaalisuudesta voi lukea myös sanaluokkien ja taivutuspäätteiden uudiskäytön, aukot ja rytmin: ”Juokse, muutu, janoa, kuhise, huhua, käänny, katso, odota,/ ymmärrä, sähköisty, johda, valloita, tuoksu, yksinkertaistu,/ säihky! Puhu! Saa!, / Maadu.”

Pidän Alasen tavasta kirjoittaa vähän vastaavassa hengessä kuin klovni Gelsomina esiintyi Fellinin elokuvassa La Strada. Tekstin sisäinen arvokkuus ja mikseipä kauneuskin maustavat irvokkaan ja ylevän aineksen keskustelua. Muutama kärjistys tai jopa ylilyönti olisi tehostanut kokonaisuutta.

TAINA RATIA

Virpi Alanen kirjoitti esikoisrunokokoelman, jonka keskiössä on Ystävätär K.
Virpi Alanen kirjoitti esikoisrunokokoelman, jonka keskiössä on Ystävätär K.