Sisältäni löytyi puhuva koira

• Marko Hautala: Unikoira. Tammi 2012. 266 s.


Suomalaisen romaanin lyhyt kehityshistoria on tiivistettynä Marko Hautalan (s. 1973) uusimmassa: petollinen vaimo jättää ja mies sekoaa. Toki variaatioita löytyy, mutta kyllä suomalainen mies loppujen lopuksi on miltä psykohistorialliselta kantilta tahansa tarkasteltuna se likinäköinen Koskelan Jussi, joka lyö kuokan omaan sääreensä ja pyytää sitä vielä kuokalta anteeksi.

Hautalan Unikoirassa Joonas on tuo myyttinen ketku. Kirottu Meeri jättää yliopistolla työskentelevän Joonaksen toisen miehen vuoksi ja Joonaksen sisäinen kasetti hajoaa. Lohtua Joonas löytää eidolon-terapiasta ja sen vetäjästä Aliisasta, joka kutkuttaa lihallisesti. New age -humpuuki sekoittaa Joonaksen ketaletta lisää, ja pian hän löytää sisältään puhuvan koiran, oman voimaeläimensä. Riskinottoa kirjailija Hautala on välttänyt piskillään, rohkeampi olisi laittanut tapiirin tai kapusiiniapinan Joonaksen henkisille tonteille.

Vanha ystävä Jyri ottaa myös yhteyttä vuosien takaa ja laittaa Joonaksen kanssa painiksi opiskelijakapakka El Gringossa. Jyri kantaa mukanaan itsemurhapilleriä ja on säilyttänyt epävarmuuteen perustuvan anarkistisen tylyttämisen baarimaneerinsa vielä keski-iän kynnyksellä.

Psykologiseksi romaaniksi väitetty teos saa pontta Joonaksen esimiehen Torstin ahdingosta. Joku kurja kun on osoittanut pyhää vihaa Torstin eväsleipää kohtaan henkilökunnan tiloissa. Voitteko kuvitella? Missään nimessä ei myöskään saa harmistua Aliisan Joonakselle tarkoitetusta tokaisusta ”Sun pitää vain sukeltaa syvempään”, joka on niin Kaija Koota, että oksennus lentää kaaressa.

Sama tekijä kirjoittaa kuitenkin niin heti perään kaunistelemattoman hienosti Jyrin suulla, että: ”Elämä on yks vitun ansa. Kuolema tulee, pidätyskyky menee ja pumppu hyytyy ja hampaat alkaa heilua.” Eikä edellä mainitussa päästä kuin absoluuttiseen totuuteen, mikä on kirjailijalle kunniaksi.

Unien
kautta

Kirjan peruskaari rakentuu unien maailmaan, niiden arvaamattomuuteen ja monitulkintaisuuteen. Unethan ylittävät ajat ja paikat, niissä elävät samanaikaisesti tuhannet myytit ja substanssit, niiden maailma ei ole hallittavissa.

Eidolon-terapian kehittäjä Fritzén väittää romaanissa Joonakselle: ”Mieli on mitä tahansa. Sillä ei ole mitään hahmoa, mutta silti se on kaikki hahmot.” Tässä on tahattomasti tai tietoisesti lainattu Freudin uniteoriaa kontekstia hieman ohittaen, mutta mitäpä siitä.

Hautala antaa ymmärtää, että eidolonissa on tavoiteltu alitajunnan jäsentymättömyyttä tai muun, länsimaisen lääketieteen ei-hyväksymää tietoisuutta. Tällaisessa ihannetilassa vallitsi ilmeisen arkkityyppinen kuin myös subjektiivisten symbolien anarkismi, maailmanpyörä ja karuselli. Tämän ”tilan” Fritzén haluaisi konstruoida, koska se muuttaisi ihmiskunnan käsityksen todellisuudesta ja sen mahdollisuuksista pysyvästi.

Pseudotieteelliseksi selitelmäksi kirjassa kaatuva hahmotelma on silti ajatuksena kiinnostava, kapteeni Nemon lakki on vapaana matkalla uuden ihmistutkimuksen keskipisteeseen. Se nyt ei tässä kirjassa ratkea, mutta tunnustelee psyyken pehmytkudoksia nuoren aivotutkijan innolla.

JUHANI BRANDER

Kirjailija Marko Hautalan Unikoiran peruskaari rakentuu unien maailmaan, niiden arvaamattomuuteen ja monitulkintaisuuteen.
Kirjailija Marko Hautalan Unikoiran peruskaari rakentuu unien maailmaan, niiden arvaamattomuuteen ja monitulkintaisuuteen.