Célinen Niin kauas kuin yötä riittää säväyttää edelleen

Roisimpi ja tarkempi
käännös kulttiklassikosta

• Louis-Ferdinand Céline: Niin kauas kuin yötä riittää. Suom. Jukka Mannerkorpi. Siltala 2012. 550 s.


Louis-Ferdinand Céline
tunnetaan erityisesti kahdesta asiasta: hän toi rehevän puhekielen ranskalaiseen kirjallisuuteen ja hän kirjoitti hurjistuneita, hyökkäävän juutalaisvastaisia pamfletteja juuri ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Célinen tyyli on tuonut hänelle ihailijoita vuosikymmenestä toiseen, mutta rasistiset tekstit varjostavat hänen arvostustaan kirjailijana.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Célinen kuolemasta, ja Ranskassa pohdittiin, sopiiko häntä edes muistella. Céline ajoi pamfleteissaan myös Ranskan ja Saksan liittoa sodan ehkäisemiseksi, mikä monien mielestä oli petos isänmaata kohtaan. Célinen arvo romaanimuodon uudistajana on kuitenkin kiistaton.

Niin kauas kuin yötä riittää on Célinen esikoisteos. Se julkaistiin vuonna 1932 eli 80 vuotta sitten. On todella hienoa, että saamme romaanista tarkistetun suomennoksen juhlavuoden kunniaksi. Kiitos siitä uudelle kustantajalle Siltalalle. Jukka Mannerkorpi käänsi teoksen ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja hän on myös itse tarkastanut käännöksen. Mannerkorpi sai korjatun käännöksen valmiiksi juuri ennen sydänleikkausta, joka hänelle tehtiin toukokuussa 2012. Hän menehtyi leikkauksen komplikaatioihin ja käännöksen viimeisteli Ville Keynäs.

Timo Hännikäinen on kirjoittanut teokseen erinomaiset jälkisanat, joissa hän pohtii Célinen ja hänen teoksensa merkitystä.

Virheet ja
epätarkkuudet korjattu

Suomentajan jälkisanoissa Mannerkorpi solvaa vuoden 1966 käännöstään, jonka hän teki nuoruuden innolla ensimmäisenä kaunokirjallisena käännöksenään. ”Olisin onnellinen, jos voisin taikaiskulla tuhota kaikki vanhat versiot ja korvata ne tällä uudella”, Mannerkorpi kirjoittaa häveten lukuisia virheitä ja epätarkkuuksia, joita käännöksessä oli. Mannerkorpi lisää: ”Eniten minua ottaa aivoon tämä: mikä pani kääntäjäplantun puhumaan häveliäästi nivusista, kun kysymys on pyllystä ja pillusta!” No, nyt on pillut paikoillaan.

Kirjoitin Niin kauas kuin yötä riittää -romaanista lisensiaatin tutkielmani, ja luin sekä alkuteosta että Mannerkorven vanhaa käännöstä rinnakkain vuosikausia. Kuulin monelta suunnalta kritiikkiä käännöstä kohtaan, mutta puolustin sitä aina. Minusta sekä vanhassa että uudessa käännöksessä Mannerkorpi on onnistunut suomentamaan sen kaikkein tärkeimmän: Célinen tyylin hurjuuden ja päähenkilö Ferdinand Bardamun ahdistuneen ja vimmaisen elämänasenteen.

Suurin ero käännösten välillä on juuri tarkkuus, mikä sen tarkemmin vertailematta herättää huomiota juuri kirosanojen vahvistumisena ja rohkeampana alapään terminologian käyttönä. Tämä kuulostaa ehkä pinnalliselta muutokselta, mutta se on tärkeä osa Célinen räväkkää tyyliä.

Tyyli oli Célinelle kaikki kaikessa, eivät suuret ajatukset. Tyylin avulla hän välitti Bardamun kapinallisen elämänasenteen ja epätoivon inhimillisen kurjuuden ja pahuuden edessä. Sen avulla Célinen romaanista on tullut kulttiklassikko, jota moni vaalii tärkeimpänä kirjallisena kokemuksenaan.

Naurattaa ja
puistattaa

Niin kauas kuin yötä riittää käsittelee maailmansotien välisen ajan yhteiskunnan polttavimpia kysymyksiä. Romaani lähtee käyntiin, kun Bardamu liittyy vapaaehtoisena sotilaana 1. maailmansotaan. Sota musertaa hänen käsityksensä ihmisestä. Sodan jälkeen Bardamu matkustaa Kongoon tutustumaan ranskalaiseen kolonialismiin. Siirtomaaherrojen korruptio ja väkivaltaisuus saavat hänet pakenemaan paikalta. Seuraavaksi matkataan Atlantin yli Amerikkaan, missä kuvataan teollisuustyön ja suurkaupunkikapitalismin tulevaisuutta. Se uhkaa pienen työmiehen sielua.

Puolet romaanista sijoittuu taas Ranskaan, missä Bardamu toimii köyhien lääkärinä kurjassa Pariisin lähiössä. Köyhien keskinäinen ilkeily ja itsekkyys järkyttävät Bardamuta, mutta hän haluaa oppia kulkemaan yön päähän, inhimillisen pahuuden pohjalle.

Kaikesta ahdistuksesta huolimatta romaani onnistuu olemaan myös hauska, hirveän hauska, irvistelevän hauska. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa, kun katsoo meidän ihmisten rämpimistä omien pikku intohimojemme perässä. Céline onnistuu koskettamaan 80 vuoden päähänkin lukijaansa: hämmentämään, puistattamaan ja hymyilyttämään.

PÄIVI BRINK

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.