Kirja-arvostelut

Kabulista kajahtaa!

Afganistanista ei pääse eroon ideologioilla tai vetämällä hupun silmien ylitse, toteavat Jyrki Iivonen ja Pauli Järvenpää Kirjeitä Kabulista -kirjeessään.
Afganistanista ei pääse eroon ideologioilla tai vetämällä hupun silmien ylitse, toteavat Jyrki Iivonen ja Pauli Järvenpää Kirjeitä Kabulista -kirjeessään.

• Jyrki Iivonen & Pauli Järvenpää: Kirjeitä Kabulista. Afganistanin toinen todellisuus. Paasilinna 2012. 280 s.

”Mitä ihmettä suomalaiset tekevät Afganistanissa?” Kysymys on oikeutettu ja kipeä: maanmiehemme yliluutnantti Jukka Kansonen sai surmansa Afganistanissa 2011 YK:n valtuuttamassa kriisinhallinta-operaatiossa. Kuoliko hän turhaan? Onko näitä uhreja vielä tulossa? Tarvitaanko meidän poikiamme ja tyttöjämme siellä vielä? Mistä kaikessa tässä on kyse? Onko kyseessä uusi Vietnamin sota vai humanitäärinen kampanja ihmisoikeuksien ja vapauden puolesta?

Näihin kysymyksiin ei ole helppo vastata yksinkertaisesti. Me emme ole siellä sodassa, eikä meidän tehtävämme ole siivota amerikkalaisten jälkiä. Meidän sotilaamme ovat siellä tehtävissä, jotka tuntuvat mahdottomilta ja kuitenkin ovat samaan aikaan elämää suurempia; varmistamassa tulevaisuutta ja turvallisuutta paikallisille ihmisille, jotka eivät ole saaneet nauttia kummastakaan pitkään aikaan.

Väkeviä
argumentteja

Kaksi valtiotieteen tohtoria ja suomalaista virkamiestä, Jyrki Iivonen (PLM) ja Pauli Järvenpää (UM) tarjoavat kirjassaan Kirjeitä Kabulista väkeviä argumentteja keskusteluun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirja on keskustelevassa muodossa laadittu kokoelma, joka tiivistää mainiosti operaation historian, talibanien aseman, taustan ja nykyiset vaikeudet. Miehet tietävät mistä puhuvat. Järvenpää on alueella lähettiläänä ja on tutustunut tilanteeseen paikan päällä perusteellisesti. Iivonen on taas ollut näköalapaikalla analysoimassa ja arvioimassa meidän panostamme tässä operaatiossa.

Kirjemuodossa kirjoitettuja kirjoja on ilmestynyt aiemminkin. Kuuluisin niistä lienee paroni Charles-Louis de Montesquieun Lettres persanes, joka kritisoi rajusti katolisen kirkon asemaa ja ennen kaikkea jesuiittojen toimintaa. Iivosen ja Järvenpään kirjeenvaihto ei liene yhtä myrkyllistä ja kirjallisesti korkealentoista kuin Montesquieun kohdalla.

Toisaalta, kyllä meiltäkin löytyy. Näiden kahden ystävän kirjeet huokuvat asiallista ja sivistynyttä huolta niistä ongelmista ja vaikeuksista, joita meidän toimintamme siellä kohtaa. Virkamiehemme osaavat myös ruoskia niitä suomalaisia, jotka eivät ymmärrä alueen ongelmia. Kenraali Hägglund saa siipeensä kauniisti, mutta mistään mitään ymmärtämättömät professori Patomäki ja Hbl:n Sture Gadd vastaanottavat oikein kunnon rutistuksen.

Viihdyttävä
kirjeenvaihto

Iivosen ja Järvenpään kirjeenvaihto viihdyttää, informoi ja ennen kaikkea antaa lukijoille myös ”human touch” kosketuksen Afganistanin ongelmiin. He muistuttavat terävästi siitä, että näin kaukaa on helppo olla ylhäisen välinpitämätön ja henkisesti laiska vaatimalla nopeasti kaikkien vieraiden sotilaiden poisvetämistä välittömästi.

Todellisuus on kuitenkin erilainen. Ei Afganistanista pääse eroon ideologioilla tai vetämällä hupun silmien ylitse. Kyse on ihmisoikeuksista ja vastuusta, jota me voisimme olla kanavoimassa maalle, jossa esimerkiksi naisten koulutus on vielä monessa paikassa keskiaikaisella tolalla.

Iivonen ja Järvenpää ovat loppujen lopuksi kuitenkin hyvin kohteliaita. Niin kritiikki kuin kannuksetkin on tässä kirjassa ympäröity virkamiehen varmalla otteella, jossa pahimmatkin hölmöt saavat asiallisen kohtelun. Toisaalta, kirjeissä on myös ”edition” makua; niitä on toimitettu ja ronskeimmat ajatukset on epäilemättä talletettu tulevia muistelmia varten. Harmi. Olisin ollut kiinnostunut ennen kaikkea niistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirja on kuitenkin varmasti yksi tämän syksyn keskustelluimmista avauksista ja vie lukijansa mukanaan paikkoihin, joissa meidän omat poikamme ja tyttäremme ovat toden edessä.