Ihmissusi sujahtaa uusioperheeseen


•Jenny Kangasvuo: Sudenveri.Teos 2012, 313 s.

Ihmissusi-tarinat ovat tavanneet kertoa ihmisryhmien petomaisuudesta yksilöä kohtaan. Vertauskuvan käytöllä on pitkä perinne myös kotimaisen kirjallisuuden puolella, alkaen Aino Kallaksen balladista (1928) aina Gerry Ilvesheimon proosamuotoiseen tutkielmaan (2009).

Nykypäivänä tällaiset kauhuaihelmat ovat solmiutuneet perinteiseen realismiin. Esikuvana on toiminut Johanna Sinisalon palkittu peikkotarina, mutta yleisemminkin genrekirjallisuuden ja -kustantajien rohkeus tuoda taruhahmot osaksi nykypäivää.

Jenny Kangasvuon (s. 1975) esikoisromaanissa nuori ihmissusi sopeutuu vaivattomasti uusioperheen jäseneksi. Susipoika saa kaksi äitiä, Hannan ja Siirin, joiden empivälle rakkaustarinalle rakentuu nykypäivän Suomeen sijoittuva juoni.

Kirjan toinen tarina käsittelee Hannan isoäitiä, Marttaa, joka on ihmissusien matriarkka. Siinä missä nuorten naisten romanssi tuntuu punaposkiselta teiniproosalta, on Martan tarina aidosti jännitteinen kertomus kaikesta siitä, mitä Suomen agraarihistorian pimeälle puolelle olisi voinut jäädä.

Suomalaisten susiviha rinnastuu helposti niin naisvihaan kuin etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan osoitettuun vihamielisyyteen. Puoli-ihmisten lapsena oppima ”susileikki” antaa tilaa tulkinnoille.

Kangasvuon omaperäinen sovellus viihteen puhki kuluttamasta myytistä on se, että ihmissusi voi saada sekä itsensä kaltaisia että puhtaasti ihmismäisiä jälkeläisiä. Puoli-ihminen tuntuu humaanimmalta kuin kokonaiset.

Sudenveri käsittelee muutoksen välttämättömyyttä toisaalta ryhmän ja toisaalta yksilöiden kannalta: citysusien on löydettävä viiteryhmänsä.

Romaani alkaa tilanteesta, jossa Martan lauma ja susitaustansa kieltävä Hanna ovat uhkaavassa konfliktissa. Tästä ristiriidasta ei kumminkaan dramatisoida jännitteisiä tilanteita ennen kuin aivan kirjan lopussa.

Luvassa ei siis ole demonisia kamppailuja metsän tai paholaisen kutsua vastaan.

Oudoin pala myyttien kierrätystä on Siirin yhteisö, pakanarituaaleja harrastava kollektiivi. Pakanausko näyttäytyy eksoottisena koristeena, jonka merkitystä kirjan vaihtoehtoiselle Suomelle ei ole sen kummemmin pohdittu.

Esikoisromaaniksi Sudenveri on toki poikkeuksellisen hallittu, pitkä ja monitasoinen teos. Mutta myyttien ja realismin yhdistelmänä se ei ole yhtä somassa tasapainossa kuin lähiössä taiteilijaelämää viettävältä ihmissudelta voisi olettaa.

MARKKU SOIKKELI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.