Nick Caven jalanjäljillä

• Jaska Filppula: Vieraslista. Like 2012. 373 s.

Koskenkorvalla yhden romaanin verran 1980-luvun nuoruuden bänditouhuja ja angstia kuvaamassa piipahtanut Jaska Filppula palaa uutukaisellaan takaisin maailmalle. Vieraslista ei siitä huolimatta ole jatkoa vuosien 2002-2006 Amerikka-trilogialle vaan edellisen romaanin Me ei oltu valtaosaa sisarteos.

Tällä kertaa Filppula kartoittaa populaarikulttuurin ja rockmusiikin maisemaa aloittelevan rocktoimittajan näkökulmasta. Tai ei parikymppinen päähenkilö toimittaja ole, kirjailijaksi hän haluaa ja miksei lauluntekijäksikin, mutta toimittajana pääsee paremmin siipeilemään ja haistelemaan rockmaailman tuulia lähietäisyydeltä. Saattaapa päästä jopa vieraslistalle ja ilmaiseksi sisään keikalle.

Päähenkilön idoli ylitse muiden on australialaissyntyinen lauluntekijä Nick Cave, jonka tekemisistä hän on innostunut postpunkyhtye Birthday Partyn myötä. Romaanissa eletään aikaa 1980-luvun puolivälissä, jolloin Birthday Party on hajonnut ja Cave kiertää maailmaa oman Bad Seeds-bändinsä kanssa.

Tarinassa matkataan maailmalla. Välillä soitetaan koti-Suomeen päätoimittajalle ja yritetään myydä juttuja, jotta matkakassa täydentyisi. Hengaillaan levy-yhtiön aulassa haastatteluja kyttäämässä tai keikkamestojen takaovilla samasta syystä.

Missään päähenkilö ei tunne oloaan erityisen kotoisaksi. Eikä hän liioin toimittajana sopeudu jutuntekemisen lainalaisuuksiin. Hän haluaa ilmaista itseään ilman kahlehtivia sääntöjä. Filppula kirjoittaa siitä, miten kirjailijan ja toimittajan tekemiset eroavat toisistaan. Siinä missä toimittaja tunnustaa reaalimaailman, kirjailija toivoo, että epätyydyttävä ulkoinen maailma muuttuisi omien ajatusten kuvaksi.

Nuori mies raahaa mukana raskasta kirjoituskonetta ja tuskailee oman kirjoittamisensa kanssa. Johtotähtenä toimii Nick Cave, jonka tekemisiä - tekstejä ja musiikkia - romaani ansiokkaasti analysoi. Samalla tulee pohdittua rockin syvintä olemusta. ”Musiikki on niin kuin kirjoituskin, jollei se kosketa, se on roskaa vaikka miten harmonisesti linjat kulkisivat”, Filppula kirjoittaa.

Jos kulkee romaani Nick Caven jalanjäljillä, etenee se myös naisseikkailusta toiseen. Siltä(kin) osin Vieraslista on itseään etsivän nuoren miehen odysseia.

Filppulalle tyypilliseen tyyliin teksti vyöryy eteenpäin kuin kuohuava koski. Mukana on monenlaista materiaalia ja kielellistä leikittelyä. Viimeksi mainitulla Filppula on sanonut lähinnä viihdyttävänsä itseään kirjoitusprosessin aikana. Ehkä niin – mutta viihtyy näppäryyksien parissa lukijakin.

Joskus Filppula innostuu niin, että kustannustoimittaja olisi voinut kahlita menoa. Monisivuinen kohtaus lentokentän tullissa etenee nokkeluuksineen kuin screwball-komedia, mutta venyy liian pitkäksi eikä täytä odotuksia, joita kohtauksen alku nostattaa.

Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Filppula on yksi sukupolvensa lahjakkaimpia kirjoittajia. Pidän edelleen hänen parhaimpana kirjanaan esikoisteosta Chicago 1959, mutta ei Vieraslistakaan ole huono romaani. Päinvastoin, se kuplii elämää ja kirjoittamisen paloa.

KIMMO RANTANEN