Tyttö
tyhjässä
talossa

• Vivika. Lotta-Liisa Joelsson. Art House 2012. 196 s.

Kaksi teinityttöä viettää kesää vailla vanhempiaan, kunnes toinen tapetaan raa’asti. Henkiinjääneen mielessä nykypäivä ja pikkukaupunkia kahdeksan vuotta aiemmin järkyttäneet koulumurhat punoutuvat yhteen todellisuutta hämärtävällä tavalla. Tyhjästä talosta tulee kissa ja hiiri -leikin näyttämö.

Lotta-Liisa Joelssonin esikoisromaania kuvaillaan kauhukirjallisuudeksi, mutta perinnetietoisuudestaan huolimatta Vivika ei ole erityisen pelottava. Se on pikemminkin kertomus kahden tytön epäsuhtaisesta ystävyydestä. Kertoja on luonnollisesti bestiksistä se surkeampi tapaus, vastakohta vilkkaalle, kauniille, ärsyttävälle – ja kuolleelle – Vivikalle.

Kyllä romaanissa silti tehdään lukuisia ruumiita epämiellyttävillä tavoilla. Joku voisi kai paheksua tyttöjen surmien jopa herkuttelevaa kuvailua, mutta nuori nainen uhrina on kauhun peruskuvastoa. Kenties Joelsson pyrkii kommentoimaan tätä traditiota. Toisen viulun soittajaksi syntyneessä, kroonisen arassa ja ahdistuneessa päähenkilössä on aineksia sekä perinteisestä lamaantuneesta uhrista että uhkaan aktiivisesti reagoivasta toimijasta.

Nuoren esikoiskirjailijan naistutkimus- ja kirjallisuustiedetausta paistavat läpi. Vivika on naisten – tai pikemminkin tyttöjen – romaani, ohikiitävät mieshahmot ovat limaisia ukkoja tai mitättömiä pikkupoikia. Pääkertomusta höystetään karhennetuilla versioilla klassikkosaduista, joissa puidaan muun muassa kasvamista tytöstä naiseksi ja sukupuolten välisiä asetelmia.

Aikuislukijaa pohdiskelut eivät aivan vakuuta, hieman nuoremmalle yleisölle Vivika toimii varmasti paremmin.

Nipolukijaa puolestaan jää hieman vaivaamaan lepsuus yksityiskohdissa. Pikkukaupungin toisella laidalla olevalle kirjastolle pyöräilyyn ei esimerkiksi saa millään kulumaan kolmea varttia. Eri aikakausien esineet ja ilmiöt sekoittuvat toisiinsa anakronistisesti, tai sitten päähenkilöt ovat traagisen retrokärpäsen pureman saaneita hipstereitä.

On toki mahdollista, että ajan ja paikan sekavuus on harkittu tehokeino. Jos näin, se ei täysin välity.

Joelssonin fanittaman Stephen Kingin kauhuromaaneista moni on päätynyt valkokankaalle, ja Vivikassakin on vahva elokuvallinen viritys. Kerronta on hyvin visuaalista, ja kuvaukset rapistuneen kouluvessan kattoon ripustetusta pikkutytöstä, valon kätkemistä pimeistä nurkista tai tyhjin silmin tuijottavista patsaista toimisivat tehokkaasti elokuvakäsikirjoituksessa. Tässä Joelssonin teksti on parhaimmillaan.

KATARIINA NORONTAUS