Pyhiin- ja muita vaeltajia

• Olga Tokarczuk: Vaeltajat, suom. Tapani Kärkkäinen. Otava 2012. 426 s.

Puolalaisen Olga Tokarczukin romaania Vaeltajat ei voi sijoittaa kaunokirjallisuudessa yhteen lokeroon. Se on episodiromaani, mutta koska nämä episodit käsittelevät eri aiheita ja monet niistä lähentyvät novellitaidetta, tällaistakin määritelmää voi kritisoida. Tarinat ovat lyhyitä, joskin mukana on myös vähän pitempiä kertomuksia, joista osa niistäkin on jaettu kahteen tai kolmeen osaan.

Oikean määrittelyn aihion tarjoaa kirjan nimi. Vaeltajien keskeisin näkökulma liittyy matkustamiseen tai vielä tarkemmin siihen, mihin matkustaminen on johtanut tai johtamassa. Tämäkin lähestymistapa kuljettaa osin harhaan, sillä Olga Tokarczuk kirjoittaa – kuten tiedämme aiemmin ilmestyneistä suomennoksista – valtavirran sivustoilla kulkevista poikkeusyksilöistä.

Jos lukija selvittää itselleen sanan Panoptikum merkityksen sivulta 38 ja panee merkityksen mieleensä, huomaa teoksen luettuaan, että Vaeltajat on itsessään eräänlainen panoptikum. Sana esiintyy teoksessa ainakin kuudesti. Sanakirjan mukaan panoptinen on sellainen, mistä näkee kaiken.

Lähde
liikkeelle

Lyhyissä tarinoissaan kirjailija onnistuu herättämään lukijan pohtimaan sitä, mitä kirjailija ei kerro tai oikeammin, mitä hän ei halua kertoa.

Kertomus herra Kunickista on jaettu kolmeen osaan siten, että kaksi ensimmäistä sijaitsee teoksen alkupäässä ja viimeinen lopussa. Tunnustan, että ensimmäiset herättivät minussa sen verran jännitystä, että kahlasin 300 sivua eteenpäin kunnes löysin kolmannen osan, koska arvasin sellaisen löytyvän. Kirjailija on aivan oikein oivaltanut, että kertomuksille ei pidä laatia sisällysluetteloa, koska jännitteet syntyvät siitäkin, että kertomukset ovat usein juurettomia.

Juureton on myös kirjailijan käyttämä minähenkilö, joka kovasti muistuttaa Tokarczukia itseään. ”Lähde liikkeelle, lähde. Siunattu on se, joka pysyy liikkeessä.” Niinpä tapaamme kertojan milloin missäkin, mutta aina matkalla. Vain alkukappale Minä olen kertoo paikallaan olevasta, muutaman vuoden ikäisestä lapsesta.

Elämme
Kalin aikaa

Tosin on niinkin, että Chopinin sydän -episodissa kuolleen säveltäjän sydän salakuljetetaan takaisin synnyinmaahansa. Ovatko ihmisille juuret sittenkin matkustamista tärkeämmät, saattaa kirjailija epäillä omaa oivallustaan.

Vaeltajien vahvuus perustuu asioiden kääntämiseen tavanomaisuuden ja arkisuuden toiselle puolelle. Matkustajat ovat pyhiinvaeltajia, vaikka he kulkisivat metrossa ja silloinkin vain viranomaisia pakoon. Pyhiksi heidät tekee pyhyyden etsiminen, tajuavatpa he sitä tai eivät.

Aivan samoin voi olla tiedon laita. Episodissa Wikipedia esitetään, että pitäisi olla olemassa sellainenkin tietopankki, johon koottaisiin elämisen pohja- tai vuoripuoli, jossa vaeltajien jalkapohjat painetaan sanojen väliin. Olisi materia ja antimateria, informaatio ja anti-informaatio.

Aivan kaikkea faktana kerrottua ei kirjasta pitäne niellä. Hindulaisuudesta tuttu Kali-juga näyttäytyy modernissa länsimaalaisuudessa. Auringon säteilyn määrän pieneneminen maapallolla esitetään prosentuaalisesti, mutta näyttöä pimenemiselle en muista lähteistä ole löytänyt. Ehkä en osannut hakea kyllin ponnekkaasti.

ERKKI KANERVA