Kirja-arvostelut

Euroopan haarautuvat polut

• Téa Obreht: Tiikerin vaimo. Suom. Irmeli Ruuska. WSOY 2012. 362 s.

Ei liene liikaa sanottu kun väittää, että maailmankirjallisuudessa on ponkaissut esiin uusi kertojalahjakkuus. Jugoslaviassa 1985 syntynyt, nykyisin Yhdysvalloissa asuva Téa Obreht on kirjoittanut entisen kotimaansa lähihistoriasta kertovan romaanin Tiikerin vaimo. Teoksessa realistiset aiheet yhdistyvät fantasiaan ja myytteihin tavalla, joka muistuttaa latinalaisen maailman haarautuvia polkuja ja satojen vuosien yksinäisyyksiä.

Tiikerin vaimossa on sisäänrakennettuna kolme tarinaa, jotka risteilevät keskenään siten, että yhdistävänä tekijänä on kertoja Natalia Stefanovinin isoisä. Aivan aluksi kerrotaan isoisän ja Natalian läheisen ystävyyden varhaismuistoista, ja jo tämä intro virittää lukijan oikeaan sävelasteikkoon.

Esikoisromaani ryntää täyteen vauhtiin ripeästi eikä jatkossakaan kuolleita kohtia synny. Intensiteetti on huipussaan kerrottaessa Jugoslavian hajoamissotien aikaisista tapahtumista. Obreht on sikäli tinkimätön, että vaikka tapahtumapaikat voidaan sijoittaa entisen Jugoslavian alueelle, yhtään olemassa olevaa seutua tai valtiota ei nimeltä mainita. Sisällissodan jälkimainingeissa ei asetuta toisen tai kolmannen osapuolen kannalle, vaan – kuten isoisä konkreettisesti mainitseekin – kaikkien eli rauhan puolelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuolematon
mies

Kaksi muuta kertomusta esitellään isoisän silmin ja sanoin kerrottuina. Niistä toisessa isoisä, ammatiltaan lääkäri, kohtaa miehen, joka on hukkunut ja jota sen jälkeen on ammuttu päähän, mutta joka silti elää. Mies väittää olevansa kuolematon, mitä isoisä ei tietenkään voi uskoa. Syntyy todisteluketju ja klassiseen tapaan veto siitä, että ketju pätee tai ei päde. Vaan miten sitten käykään?

Tämä veto puolestaan inspiroi esittelemään isoisän toisen tarinan tiikerin vaimosta. Se on vähän edellistä kertomusta realistisempi, mutta fantasiaa siitä syntyy kaukaisen vuoristokylän asukkaiden uskomusten ja näkemysten kautta.

Tärkeää roolia Obrehtin kertomuksissa esittävät eläimet. Näkemystä voi tulkita myös symbolikerronnan kautta, koska puolustaessaan eläinten oikeuksia Obreht puolustaa inhimillisyyttä, tasa-arvoa, humaanisuutta, klassisten kertomusten oikeamielisyyttä ja vapaata mielikuvitusta.

Vallan
turmelevuus

On täysin lukijan omista näkemyksistä kiinni, mihin asettaa kirjan lopullisen painopisteen. Niin paljon kuin tunnustankin olevani hyvien tarinoiden ja fantasian ystävä, itse arvostan 1990-luvun eurooppalaisen sodan vaikenemisesta luopumista.

Obreht ei saarnaa, tai jos häntä siitä voisi moittia, puheenaiheet liikkuvat kuitenkin vain siinä, miten sota vaikutti ihmisten käyttäytymiseen. Kuka keksi ihmiskilvet ja täsmäpommien tahallisen osumattomuuden varsinaisiin kohteisiin?

Sinänsä on yllättävää huomata, miten vanhan mantereen keskellä käyty monivuotinen sota ei kansainvälisessä uutisoinnissa saanut juuri muuta huomiota kuin taisteluotsikoita ja uhrien määrän luettelemista. Isoisän ja tyttärentyttären kertomana Obreht siirtää valokeilan sinne, minne se tuoreeltaan olisi pitänyt siirtää: vallan turmelevaan vaikutukseen.

Kuolemattoman miehen kohtaaminen on vaikuttavaa ja innostavaa fantasiaa. Kirjan heikoimpana osana pidän tiikerin vaimon kohtalosta kertovia lukuja, joskin niissäkin tarinointi käyttäytymisen irrationaalisista vaikuttimista ja taikauskon liiallisesta painottamisesta sisältää mieleen jääviä elementtejä.