TS Kirja

Esikoisromaani keskiaikaisesta Sisiliasta

• Milla Keränen: Sisilian ruusu. Gummerus 2012. 305 s.

Milla Keräsen (s.1982) esikoisromaanin keskushenkilö Rosalia muistuttaa useista Kaari Utrion historiallisten romaanien naisista. Vuonna 1249 sisilialainen maailmankuva ja elämäntapa tarjoaa naisille mahdollisuuden siirtyä isän valvonnasta aviomiehen huostaan, ei paljon muuta.

Rosalia sen sijaan haluaa kokea enemmän ja nähdä al-Idrisin kartoittamat seitsemän maanpiiriä, vaikka hänenkin tulevaisuutensa on jo suunniteltu avioliittoa myöten.

Maailma jää Rosalialta kuitenkin näkemättä, sillä hän törmää Palermon vanhan luostarin yrttipuutarhassa ihmeelliseen miesolentoon. Mies on kaunis kuin enkeli, puhuu jotain outoa mutta ymmärrettävissä olevaa kieltä.

Rosalia luuleekin kohdanneensa oikean enkelin, johon hän rakastuu sieluaan ja ruumistaan myöten. Miehestä tulee Rosalian salaisuus, ja elämä muuttuu vääjäämättömästi.

Keränen ei ole lähtenyt kartoittamaan monelle esikoiskirjailijalle tyypillisesti minä-minä-maata vaan hän matkaa keskiaikaiseen Sisiliaan kertomaan ihmeellistä tarinaa Rosaliasta ja ruusutarhan salaperäisestä vieraasta. Sisilian ruusu on historiallinen romaani, johon tekijä salakuljettaa ihmelegendojen piirteitä. Katolilaisuus kiertyy kaiken elämisen ympärille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Romaanin ensisijaiseksi taustatekstiksi asettuu Guillaume de Lorrisin Ruusuromaani (n. 1235), jossa keskiaikaisen allegorisen ritarirunouden puitteissa tarkasteltiin aistillisesti rakastumista ja seksuaalisuutta.

Allegorisuus läikehtii Keräsenkin romaanissa, mutta enemmän se pyrkii kuvaamaan Rosalian tunnekartastoa ja sisilialaista maastoa.

Keränen kuljettaa tarinaa sujuvasti ja viipyilee Rosalian mielen maastoissa jättäen romaaniin kehkeytyvän arvoituksen eli enkelimiehen alkuperän selvittämisen auki. Sanaston tasolla teos tuoksuu ruusuilta ja rosmariinilta, Välimereltä ja oliivilehdoilta.

Kieli itsessään ei kuitenkaan toimi aistillisesti ja rytmillisesti muuntuvana vaan pitäytyy liikaa kalseassa yleiskielisyydessä. Tarinan aistivoimaisuuden ja kerronnan kielen välille jää ylittämätön aukko, jonne juonen kiehtovuus hukkuu.