Elämä lyhyt,
nälkävuosi pitkä


• Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala 2012. 141s.

Esikoiskirja Nälkävuosi ei kerro karppaamisesta eli ravinnon hiilihydraattien hyljeksinnästä. Nälkävuosi ei myöskään ole historiankirjoitusta Suomessa 1860-luvulla vallinneista ankeista katovuosista. Sen sijaan Aki Ollikaisen teos kertoo palasesta Suomea talvella 1867–68 yksityisten ihmisten vinkkelistä katsottuna.

Täysin nykyoloista poikkeava kirja ajoittuu Suomessa vain muutaman sukupolven taakse. Vaikka monella saattaa olla isovanhempien kertoman tiedon muistumia, vain taide – tässä tarkoitan romaania – voi viedä lukijan aikamatkalle puolentoista vuosisadan taakse. Ollikaisen tapaan kertoa on helppo samastua inhimillisellä tasolla.

Keskeisiä henkilöitä ovat tavallista rahvasta edustavat yhden perheen jäsenet ja Helsingin eliittiin kuuluvat Renqvistin perheen veljekset Lars ja Teo. Perheen ja veljesten Suomi ovat aivan erilaisia. Apulaiskamreeri ja hänen lääkäriveljensä pelaavat shakkia punssilasin ääressä; köyhään kansaan kuuluvaa perhettä uhkaa nälkäkuolema. Kerjuulle on lähdettävä ja yhdyttävä näin yhä sakenevaan joukkoon muita hädänalaisia.

Pintasilatut pedot

Ollikaisen kirja on helppo lukea mutta vaikea unohtaa. Kirja on entisajan elämän ankaruuden kuvausta, mutta sen kerronta ei jätä iskemättä myös vähäistä toivon kipinää epätoivonkaan hetkillä. Ankeus ei kuitenkaan ole lukijan mielenkiintoa lamaannuttavaa, päinvastoin.

Nälkävuotta voi lukea kuvauksena mikrokosmoksesta mutta sen kautta voi myös peilata nykyistä Suomea. Ihminenhän ei vuosisatojen vaihtelujen temmellyksissä ole miksikään muuttunut tunnetasolla eikä älyllisesti. Sivistys saattaa pintasilata pedon ihmisessä, mutta kriittisinä aikoina pedot paljastuvat sivistyksestä huolimatta.

Hyvin tiiviiseen muotoon puettuna ja ilman turhia krumeluureja tai paatosta Nälkävuosi kertoo erityisesti yhden äidin ja hänen kahden lapsensa tarinan. Kerronnassa on mukana myös vertauksia ja unet seuraavat näkijöitä kuin valkeat haamut.

Eliittikansat

Ollikaisen kerronnan tyyli on verrannollinen moniin maailmankirjallisuudesta tuttuihin toivottomuuden kuvauksiin. Tarinassa tärkeintä on tietysti sisältö mutta varsinkin väliepisodeissa myös yhteiskunnallisten ratkaisujen filosofinen perusta jää pohdituttamaan. Pitääkö köyhiä ihmisiä auttaa suoraan vai pitääkö heitä auttaa oppimaan, miten auttaa itseään? Silti tästäkin saattaa syntyä ristiriita, sillä toisinaan parhaimmatkin aikeet ovat pahimman tuhon lähde, kuten vaikkapa kulkutaudit hätäaputöihin kerääntyneiden joukossa.

Esikoisteoksena Nälkävuosi ei suinkaan ole lupaus vaan paljon sitä enemmän, raskaan sarjan näyttötyö. Se suorastaan pakottaa lukijan empatiaan tyytymättä silti vain tunteiden esiin vyörytykseen. Vaikka Ollikainen näyttää ilmitasolla kertovan vuosien 1867–68 tapahtumista jää mieltä myös kaivelemaan, voisiko tämä kaikki tapahtua myös 2012.

Voisiko? Mitä tarkoitan? Ei nälkä maailmasta mihinkään ole hävinnyt. Mehän vain ummistamme silmämme, kuten eliitillä on tapana tehdä. Nälkävuoden Helsinki Suomessa on verrannollinen nykyajan Suomeen globaalissa maailmassa.

Erkki Kanerva

Aki Ollikainen
Aki Ollikainen