Aistien ja älyn kirjoituksia

• Mitä essee tarkoittaa? Toim. Johanna Venho. Savukeidas 2012. 125 s.

Johanna Venhon toimittama Mitä essee tarkoittaa? pyrkii määrittämään esseen olemusta sen omin ehdoin. Kirjoituskokoelma sisältää seitsemän esseetä esseestä, ja jokainen teksti toimii tyylikkäästi parhaana esimerkkinä kirjoittajansa ajatuksista.

Yksilöllisyyden lisäksi yhteistä löytyy yllättävän paljon. Ehkä essee ei kuitenkaan ole ylivoimainen pala määriteltäväksi, vaikka monet kirjoittajista siihen suuntaan viittaavat. Hankala kieltämättä kyllä, mutta selvästi teokseen valitut esseistit nauttivat haasteesta.

Essee on ensinnäkin välitilan kirjallisuutta, faktaa ja fiktiota, ja sen kuuluu ehdottoman kepeästi karata vapaaseen liitoon. Tästä ovat kaikki yksimielisiä.

Monet kirjoituksista kiertyvät kertojapersoonan ympärille. Oleellista on pysytellä voimakkaan subjektiivisena, vaikka subjektia onkin sitten vaikeampi määritellä. Ainakaan se ei ole kirjailija itse. Esseisteillä tuntuu olevan vähintään kaksi minää, toisilla jopa rajaton määrä persoonallisuuksia, jotka mahdollistavat tekstinsisäisen dialogin vireyden.

On helppo yhtyä ajatukseen esseen kertojasta sivustakatsojana ja uuden näkökulman avaajana. Esseen tehtävä on silti vain väläytellä maisemia eikä saarnata, huomauttavat useimmat kirjoittajat. Laji yhdistää ennen muuta humanismin ja esteettiset arvot. Essee on ajatussommitelma: sillä, miten asiat ilmaistaan, on vähintään yhtä paljon merkitystä kuin sillä, mistä puhutaan.

Vaikka kaikki seitsemän esseetä käsittelevät samaa aihetta, näyttäytyy jo tässä käsikirjanomaisessa teoksessa esseen syvin olemus. Tehtävää voi lähestyä monelta kannalta, kuten romanttisen syleilevästi, luokitellen tai vaikkapa historiallisesti. Erityistä arvostusta tuntuvat nauttivan ainakin Michel de Montaigne (1533-1592), koko lajityypin isä, sekä suomalaisista Antti NylénVihan ja katkeruuden esseillään (2007). Tuomas Anhavaakin muistetaan usein, mutta toisesta syystä.

Ainakin minun mielestäni riippuu täysin lukukerrasta, mikä kirjan esseistä loksahtaa omassa päässä kohdalleen ja vaikuttaa siten parhaalta. Näin ensi lukemalla se on selkeäsanainen Olli Löytty tai tähtien kirjoituksesta puhuva Kuisma Korhonen, mutta arvoituksellinen Maaria Pääjärvi palaa jo mukaani toiselle kierrokselle.

Nykyajan tietoyhteiskunta tuntuu enenevässä määrin kaipaavan juuri esseen kaltaista subjektiivisuutta. Kustannusosakeyhtiö Savukeidas on hienosti lähtenyt paikkaamaan kirjallisuudestamme löytyvää esseen kokoista tyhjää tilaa. Ja mikä olisikaan sopivampi koti rajoja venyttävälle lajille kuin pieni ja elastinen Savukeidas isojen kustantamojen välitilassa?

MARI VIERTOLA