TS Kirja

Verenimijöitä vuosien takaa

• Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia. Suom. Timo Hännikäinen. Savukeidas 2012. 206 s.

Irlantilaisen Sheridan Le Fanun (1814–1873) teoksia on suomennettu säästeliäästi. Aiemmin häneltä löytyy suomeksi vain kaksi kauhuantologioissa julkaistua novellia. Toinen näistä, Carmilla, on myös Savukeitaan kustantaman novellikokoelman nimiteos.

Nykyajan kauhukirjallisuus – Stephen Kingistä lähtien – on kiitollisuuden velassa alan uranuurtajille, joihin myös Le Fanu kuuluu. Vampyyritarina Carmilla julkaistiin yli kolme vuosikymmentä ennen Bram Stokerin Draculaa.

Le Fanun nyt julkaistut neljä novellia tuntuvat tutuilta lähtökohtaisesti siitä syystä, että perässäjuoksijoita näille teksteille löytyy. Myös elokuvateollisuus on hyötykäyttänyt kirjailijan aivoituksia. Carmillasta on tehty ainakin kaksi elokuvaa.

Hiipivä pelko

Kirjan ensimmäisessä novellissa Vihreää teetä lukija tutustuu Le Fanun keskeiseen ominaispiirteeseen. Kauhua ei luoda niinkään efekteillä vaan hiipivällä pelolla. Aluksi kertoja asettaa varsinaiseksi kertojaksi toisen henkilön, joka kertoo kolmannesta hahmosta tai henkilöstä. Niminovellissa päällekkäisyys jatkuu vielä neljänteen henkilöön, ja näin kerrottava tarina suodattuu ikään kuin väistämättömäksi todeksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samaa kaavaahan noudattavat nykyisin monet urbaanit legendat, kuten Eddie Murphy hississä tai kuollut isoäiti naapurivaltion rajalla. Niissä kauhu kuitenkin korvataan usein nokkelalla tilannehuumorilla.

Huumoria Le Fanun novelleista on lähes turha hakea. Ainoan poikkeuksen muodostaa rankka loppuviittaus novellissa Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä. Hirttäytynyt tuomari kummittelee ja tekee hurjia yöllisiä tekoja ikivanhassa asuintalossa, ja lopuksi kirjailija toivottaa lukijalle oikein hyvää yötä ja kauniita unia.

Kauhun esi-isiä

Savukeitaan Kauhuklassikot -sarjan ensimmäisen teoksen päättää novelli Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan. Siinä kirjailija nojautuu kelttiläiseen mytologiaan. Runsas sata vuotta myöhemmin Ellen Kushner myötäilee Le Fanua teoksessaan Thomas Riiminiekka. Olennaista on, että haltiat ovat ihmisiä etevämpiä, mutta myös se, että niiden valtaan joutuminen ei välttämättä vahingoita ihmistä tai rampauttaa vain osaksi tai väliaikaisesti.

Kokoelman luomassa kokonaiskuvassa Le Fanu esittäytyy kauhukerronnan yhdeksi esi-isäksi. Aivan samalle tasolle hän ei yltänyt kuin Edgar Allan Poe. Mutta yhä vielä Le Fanun teksteillä lienee annettavaa lukijoille yli genrerajojen. Luodessaan hirvittävyyksiä kirjailija iskee hampaansa perimmäisiin kauhun aineksiin. Sellaisen tunnistaa tuntemattoman pelossa, mikä Suomessakin selittää yhtä ja toista.