Kirja-arvio: Fanikirja nostaa Leo Jokelan sivusta pääosaan

Asko Alanen: Leo Jokela – vaatimaton sivuosien sankari.

Paasilinna. 256 s.

Näyttelijä Leo Jokelan (1927–1975) kuolemasta tuli toukokuussa kuluneeksi 41 vuotta, mutta hän elää edelleen lukuisten elokuvarooliensa kautta. Tuoreessa kirjassaan Asko Alanen osoittaa, että rooleja riitti elokuvien lisäksi myös teatterissa.

Alanen käy läpi lähestulkoon kaikki Jokelan roolit, mikä tekee lukemisesta hieman työlään. Yksityiskohtainen kirjaaminen todentaa kuitenkin hyvin kirjan väitteen vaatimattomasta sivuosien sankarista.

Runsaan lähdeaineiston, elokuvaroolien analysoinnin ja haastattelujen kautta syntyy kattava käsitys Jokelan näyttelijänurasta. Henkilö Leo Jokela jää edelleen melko tuntemattomaksi, vaikka päätösluku raottaakin hienotunteisesti ovea Jokelan siviilielämään. Syynä saattaa olla materiaalin saannin hankaluus. Jokelaa kuvataan hiljaiseksi, vaatimattomaksi, vakavaksi ja ujoksi, joten hän tuskin piti meteliä itsestään. Haastatteluissakin hän näyttää olleen lyhytsanainen.

Jokela ei ollut myöskään taiteilijasielu vaan koki Alasen mukaan itsensä duunariksi, joten keskittymällä työrooliin kirjoittaja osoittaa arvostavansa kohdehenkilön asennetta.

Alanen naulitsee jo esipuheessa suhteensa kuvaamaansa henkilöön: "Sillonkin, kun hänellä teetettiin ohuita tyyppirooleja, hän sai niistä aina tarkemman ja eheämmän persoonallisuuden esiin kuin puolivillaiset käsikirjoitukset osasivat vaatia". Kyseessä on siis fanikirja.

Käyhän se. Palmu-elokuvien etsivä Kokki ja radiosta tuttu papukaija G. Pula-aho ovat jättäneet lähtemättömän jäljen monien mieleen ja keränneet Youtubessa kymmeniätuhansia katselu- ja kuuntelukertoja.

Teatteriroolit eivät jää samalla tavalla elämään kuin elokuvien henkilöt, mutta Alanen on penkonut ansiokkaasti arkistoja ja hahmottaa pätevän oloisen kuvan Jokelasta teatterinäyttelijänä.

Pääpaino on kuitenkin elokuvissa, joita Jokelan filmografiassa on yli 90. Suurin osa töistä oli sivuosia tai vielä pienempiä ohikulkijarooleja, kunnes Komisario Palmun erehdys (1960) nosti Jokelan pinnalle, ei vähiten laulutulkinnan Silmät tummat kuin yö ansiosta. Kaasua, komisario Palmu (1961) tuotti hänelle sivuosa-Jussin.

Vaikka Alanen käy rooleja kiiruhtaen läpi, mukaan mahtuu oivalluksia, jotka kannustavat yleisemminkin tarkkailemaan elokuvien sivurooleja. Suurimmat helmet voivat löytyä joskus hieman syrjästä.

Jokela teki suurinpiirtein kaikki työt, joita hänelle tarjottiin. Kaupunginteatterin aikainen pukuhuonekaveri Ismo Kallio sanookin kollegansa ajaneen itsensä loppuun. Kun yhtälöön lisätään korostunut itsekritiikki ja alkoholi, ei ole ihme, että Jokela kuoli vain 48-vuotiaana maksakirroosiin.

Eräs Jokelan mieliinpainuvimmista rooleista oli Matin osa tv-elokuvassa Rautatie (1973), jossa Alasen mukaan Jokelan hallittu ja tarkkaan mietitty ilmaisu oli parhaimmillaan. Hänellä olisi siis saattanut olla vielä paljon annettavaa suomalaiselle teatterille ja elokuvalle.

Jokelan perintö elää kuitenkin kaikessa hienovaraisessa, vähäeleisessä ja inhimillisessä komiikassa, kuten Alanen kirjan lopussa ansiokkaasti toteaa.

Irmeli Haapanen

Suuri yleisö muistaa Leo Jokelan ennen muuta Palmu-elokuvien etsivä Kokkina. Matti Ranin näytteli kollega Virtaa.  Leo Jokela - vaatimaton sivuosien sankari -kirjan kuvitusta.
Suuri yleisö muistaa Leo Jokelan ennen muuta Palmu-elokuvien etsivä Kokkina. Matti Ranin näytteli kollega Virtaa. Leo Jokela - vaatimaton sivuosien sankari -kirjan kuvitusta.