Henkivartija
hyytyi portsariksi


• Leena Lehtolainen, Oikeuden jalopeura. Tammi 2011, 333s.

Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskero -trilogian toinen osa, Oikeuden jalopeura, hyytyy vauhdikkaan ja lupaavan alun jälkeen sangen tavanomaiseksi tarinaksi. Lehtolainen kesyttää uudessa tarinassaan Yhdysvalloista oppinsa ammentaneen henkivartija Ilveskeron ruokaravintolan ovella päivystäväksi latteaksi portsariksi, joka ruikuttaa kadonneen rakastettunsa perään ja kuorii luomunauriita kiltisti ravintolan keittiössä ylimielisen kokin käskyttämänä.

Perinneruokaa tarjoavaan ravintolaan, joka on ironisesti nimetty hienolta kuulostavalla ranskan kielellä, entinen henkivartija päätyy Italian Toscanasta. Siellä hän kuhertelee ja pakoilee trilogian ensimmäisestä osasta tutun David Stahlin kanssa. Stahl kuitenkin katoaa, ja Ilveskero palaa Suomeen pohtimaan, onko rakastettu edes hengissä, loikannut vihollisen puolelle vai pelkästään petollinen.

Hiljan menneisyyden traumoja käsitellään laajasti. Hän saa tietää yksityiskohtia äitinsä murhasta, isänsä vaiheista ja kaivaa esiin sukulaisia ja äitinsä ystäviä, joiden kautta hän yrittää rakentaa itseään ehjäksi. Toteemieläimen asemassa Ilveskeron elämässä oleva ilves seuraa mukana teeman tavalla kirjan kaikissa käänteissä.

Ajankuvaa eriarvoisuuden värittämästä ajastamme tarinasta löytyy: arvokas rannikkoluonto on vaarassa rikkaudellaan leventelevän yritysjohtajan suunnitelmien takia, keneenkään ei voi luottaa, eikä kukaan tunnu tietävän, mitä elämällään haluaisi tehdä. Kielivähemmistön vauras naisryhmä syö illan aikana yli 2 000 eurolla ravintolassa, jonka takapihan lehtiroskiksessa elää kaksi asunnotonta, arjesta vieraantunutta alkoholistia.

Kirjassa on selvä väliteoksen maku. Juonikulun alkuja avataan, viitteitä tulevasta luvataan, mutta Lehtolaisen on kerättävä valtava määrä käänteitä, jotta trilogian viimeinen osa tyhjentäisi pankin.

Tarina kuitenkin kantaa, juoksee eteenpäin paikallaan polkiessaankin ja saa lukijansa kääntämään sivuja, mutta ei Lehtolaisen kertojanlahjoista lienekään epäselvyyttä. Ilveskero on vain hahmona kuin Lisbeth Salanderin vaaleanharmaa pikkuserkku ja sellaisenaan sangen tylsä. Lehtolainen kertoi Ylen aamutv:n haastattelussa, ettei Ilveskeroa sido suomen lait kuten Maria Kallion hahmoa. Silti Lehtolainen ei tunnu saavan Ilveskeroa irti porvarillisesta sovinnaisuudesta. Ajoittainen mieheksi pukeutuminen ja irtosuhde nuorempaan mieheen, jota vielä edellisessä kirjassa yritti saada hengiltä, ei vaan riitä kapinaksi.

Anne Savolainen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.