Arto Melleri vihasi keskinkertaisuutta

Aina täysillä!

• Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämä. Otava 2011. 687 s.

Matkaamme porukalla kolmosen ratikassa. Kotimaista kirjallisuutta Helsingin ylopistossa vuoden opiskellut Arto Melleri kertoo teatterikorkeakoulun pääsykokeista. Mieleen on jäänyt kommentti kokeen lauluosiosta. Tuleva runoilija kertoi vetäisseensä Taisto Ahlgrenin Pettäjän tien, täysillä, koska arveli, että ei se lauluääni vaan asenne.

Asennetta, ja kunnianhimoa, niitä Melleriltä totisesti löytyi. Liiaksikin, joutuu toteamaan, kun on lukenut Martti Anhavan mittavan, lähes 700-sivuisen Melleri-elämäkerran Romua rakkauden valtatiellä. Tai jos ei liiaksi, niin ainakaan valtavan energian kanavoiminen työhön ei sujunut aina kuten kirjailija olisi toivonut.

”On kirjoitettava niin, että putoavat perseelleen”, Melleri kirjoitti työpäiväkirjaansa proosaan liittyen. ”Voi olla että minun on sitä varten luotava kokonaan uusi kirjallisuuden laji!”, hän pohtii suurta huumeromaania suunnitellessaan. Melleri ei toden totta halunnut tehdä mitään puolinaista.

Ehkä osin juuri omalle kirjoittamiselle asetetuista korkeista vaatimuksista johtuen Melleri tunsi tuon tuostakin olevansa umpikujassa, varsinkin proosan suhteen. Hän säntäili aiheesta toiseen, ja kun ei syntynyt perseelleenlennättävää, ei syntynyt mitään muutakaan.

Melleri teki elämänsä varrella lukuisia proosahahmotelmia, mutta julkaisi lopulta vain kaksi varsinaista proosateosta, Rubiinisilmäinen pääkallosormus (1985), joka on alaotsikoitu poljentoproosaksi sekä romaanin Tuomiopäivän sävärit (1987). Huomionarvoista on, että teokset ilmestyivät kahden vuoden sisään. Tosin työpäiväkirjat paljastavat, että niiden aihioita Melleri pyöritteli mielessään vuosikausia.

Mellerin ylenpalttisen kunnianhimon ymmärtää hyvin sitä taustaa vasten, että hän oli lahjakas ja määrätietoinen kirjoittaja jo lapsena. Vuonna 1969 radiossa esitetyn kuunnelman Seita Melleri kirjoitti 12-vuotiaana. Samassa iässä syntyi tarina Meno-paluu, joka julkaistiin Kauppiaiden kustannuksen Kontakti-sarjassa. Pari vuotta myöhemmin sarjassa ilmestyi Mellerin kertomus Liftarien yö.

Samaan aikaan Melleri ryhtyi kirjoittamaan kirja-arvosteluja Vaasa-lehteen. Anhava toteaa elämäkerrassa, että eivät tainneet lukijat tietää, miten nuoresta kynästä asiantuntevat kritiikit olivat lähtöisin.

Runoa ja teatteria

Jos proosan kanssa takkusi, runouden suhteen oli helpompaa. Ja runoilijanahan kymmenen kokoelmaa julkaissutta Melleriä ensisijaisesti pidetään. Esikoisteos Schlaageriseppele ilmestyi 1978. Vuoden välein seurasivat Zoo ja Ilmalaiva ’Italia’. Melleri otti paikkansa runoilijoiden kärkikaartissa.

Julkisuudessa runoudelta vei huomion 1978 ensi-iltaan tullut Mellerin, Jukka Asikaisen ja Heikki Vuennon kirjoittama näytelmä Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet. Nuorten tekijöiden esitys tuuletti teatterimaailmaa tavalla, jota ei ollut nähty sitten 1960-luvun Lapualaisoopperan päivien.

Viikko ennen kantaesitystä antamassaan haastattelussa dramaturgiksi opiskeleva Melleri kertoi, mitä mieltä oli teatterista: ”Jääkiekko ja rock-konsertit tarjoavat väkevämpiä, todellisimpia kokemuksia kuin teatteri joka on suurelta osin tylsää”.

Pete Q oli sitten kaikkea muuta kuin tylsää. Se oli tapaus, joka tarjosi elämyksiä ja herätti tunteita.

Mellerillä oli suuria vaikeuksia sopeutua vahvasti politisoituneeseen opiskeluympäristöön, ylipäätään hän kärsi 1970-luvun voimakkaan politisoituneesta ilmapiiristä. Tämä siitä huolimatta, että hän oli 11-vuotiaana kerännyt koulussa nimiä adressiin ”Vietnamin sodan lopettamiseksi” ja päässyt kouluneuvostoon vasemmiston ääniharavana.

Teatterikouluajan Melleri oli toista maata. Hän pukeutui afgaaniturkkiin ja viestitti, Leena Havukaisen sanoin, ettei ”ole sitoutunut mihinkään”. Hän pärjäsi omillaan. Mellerin älykkyys, lukeneisuus sekä luontainen karisma herättivät huomiota. Juha Siltanen todistaa: ”Arto oli koulun kuninkaita”.

Melleri valmistui teatterikoulusta 1980. Papereita hän ei koskaan noutanut, ei kai katsonut niitä tarvitsevansa. Samana vuonna hän kirjoitti työpäiväkirjaan: ”aikalaisten joukossa en näe ketään hengenheimolaisia... kaikki se sähkö mitä tarvitsen minun on tuotettava itse...”.

Kunnianhimoinen taiteilija

Melleri kirjoitti tuhansia sivuja julkaisematonta tekstiä. Pääosin työpäiväkirjoja, joissa hän käy lähes jatkuvaa kamppailua kirjoittamiseen ja arkielämään liittyvien ongelmien kanssa. Vaikuttaa siltä, että Melleri oli rehellisimmillään työpäiväkirjojensa sivuilla. Muuten hän oli luomansa julkisen hahmon vanki, runoilija, joka eli täysillä.

Jossain pohjalla oli hetkittäin hyvinkin epävarma ihminen. Kun kirjailija tapasi avioeron jälkeen lapsiaan, hän oli usein kännissä, koska jännitti kohtaamisia niin paljon.

Mellerin oli lähes mahdoton sopeutua normaaliin arkeen. Asiaa ei helpottanut varhaisessa vaiheessa alkanut päihteiden käyttö, jota hän perusteli kirjallisen materiaalin ja tiedon hankinnalla.

Lähtemättömän jälkensä oli jättänyt myös lestadiolainen perhetausta sekä se, että Melleri kasvoi Esteri-tätinsä ja Adolfiina-mummonsa sinänsä hellässä hoidossa. Helsinkiin hän suuntasi heti koulun loputtua. Mutta vaikka Melleri lähti Lappajärveltä, Lappajärvi ei koskaan lähtenyt Melleristä.

Anhava on tehnyt ansiokasta elämäkertaa varten mittavan työn. Hän on kahlannut läpi Mellerin jälkeen jääneet paperit, haastatellut sukulaisia, lapsuudenystäviä, tuttavia. Työpäiväkirjojen tekstejä hän siteeraa sivukaupalla, välillä liiankin kanssa. Luettavuus kärsii.

Silti useimpien päiväkirjamerkintöjen mukana olo on täysin perusteltua. Niiden kautta piirtyy esiin ihminen Melleri, ristiriitainen persoona ja kunnianhimoinen taiteilija, joka ei tyytynyt keskinkertaisuuteen, mutta joka maksoi pyrkimyksistään kovan hinnan.

KIMMO RANTANEN

Ensimmäisen vuoden kirjallisuudenopiskelija boksissaan syksyllä 1975.
Ensimmäisen vuoden kirjallisuudenopiskelija boksissaan syksyllä 1975.
Pete Q:n harjoitukset kevätkesällä 1978: Arto af Hällström (vas.), Kari Väänänen, Arto Melleri ja Vesa Vierikko.
Pete Q:n harjoitukset kevätkesällä 1978: Arto af Hällström (vas.), Kari Väänänen, Arto Melleri ja Vesa Vierikko.
Edward Vesala  ja Arto Melleri 13.4.1982.
Edward Vesala ja Arto Melleri 13.4.1982.
Arto Melleri
Arto Melleri
Arto Melleri 1982
Arto Melleri 1982
Vuonna 2005, vain 48-vuotiaana kuollut Arto Melleri tunnetaan suomalaisen boheemin runoilijan arkkityyppinä.
Vuonna 2005, vain 48-vuotiaana kuollut Arto Melleri tunnetaan suomalaisen boheemin runoilijan arkkityyppinä.