Junan ja elokuvan
kohtalonyhteys

• Peter von Bagh: Junassa. Love Kirjat/WSOY 2011. 255 s.

Elokuva ja juna ovat saman vuosisadan tuotoksia. Kiskoilla alettiin taittaa matkaa 1820-luvulla ja elokuva sai alkunsa noin 75 vuotta myöhemmin. Keksinnöt kohtasivat Louis ja Auguste Lumièren työssä Juna saapuu asemalle (1895), joka dokumentoi nimensä mukaisesti höyryveturin kiskomien vaunujen tulevan seisakkeelle ihmisten seuratessa tapahtumaa sivusta.

Peter von Bagh kuvaa alle minuutin mittaista pätkää ”elokuvan ensimmäiseksi mestariteokseksi”. Arkisen tapahtuman taltiointi sai von Baghin mukaan katsojissa aikaan reaktion, johon myöhemmät, miljardeilla dollareilla tehdyt erikoisefektit eivät ole yltäneet – aikalaiset kuulemma säikähtivät kohti höyryävää veturia ja pakenivat katsomosta.

Lumièren veljesten kamera ikuisti myös ihmisiä, joista tuli elokuvan vakiohahmoja lähivuosikymmeninä. Neuvoton maalainen sekä muut junalaiturin uteliaat vaeltelijat ja pällistelijät edustivat von Baghin mukaan tulevaisuuden filmien perusgalleriaa.

Klassikoita
luetteloksi asti

Runsaassa vuosisadassa elokuvan ja junan yhteys on ikuistettu lukemattomiin teoksiin. Klassikoita riittää luetteloksi asti, vaikka huomattavassa osassa niistä vain pistäydytään junassa vaikkapa Billy Wilderin Piukkojen paikkojen (1959) tavoin.

Junasta on ollut moneksi. Alfred Hitchcock antoi Vaarallisessa romanssissaan (1959) tunneliin kiitävälle junalle voimakkaan eroottisen latauksen. Sidney Lumet’lle suljettu yhteisö loi taas täydelliset puitteet murhamysteerille Idän pikajunan arvoituksessa (1974).

Seksin ja kuoleman väliin mahtuu tragikomediaa, rillumareitä sekä myyttisiä saapumisia ja lähtöjä. Erilaisia näkemyksiä mutta yhdistäviä elementtejä ovat tarjonneet muun muassa Buster Keaton (Kenraali, 1926), Ville Salminen (Lentävä kalakukko, 1953), Sergio Leone (Huuliharppukostaja, 1969) ja Mikko Niskasen (Pojat, 1962).

Von Baghin
tuotannon helmiä

Elokuvan ja junan liittoon on kuulunut erottamattomasti myös todellisuuden havainnointi. Hienoimpia aikaansaannoksia on Willy Otto Zielken Teräseläin (1935). Se esittää junan teollisen estetiikan merkityksillä ladattuna, konekiihkoa uhkuvana taideteoksena, jonka sisältö kiteytyy von Baghin sanoin ”liikkeeseen ja montaasiin”.

Jälki on niin mykistävää, että esimerkiksi Kraftwerk lainasi Zielken idean Trans Europa Express -kappaleen koneromanttiseen videoon, joka on sittemmin muodostunut keskeiseksi osaksi saksalaisen elektroyhtyeen konserttitehosteita kiitävine teräspyörineen ja yhteen törmäävine iskunvaimentimineen.

Ajassa ja teeman sisällä vauhdikkaasti liikkuva Junassa on elokuvatietäjä Peter von Baghin tuotannon helmiä. Kirjan tiivis muoto ja moneen suuntaan kipinöivä assosiointi tuottavat elämyksen, joka yhtä aikaa paitsi vakuuttaa tekijän intohimosta aiheeseen, myös innostaa sukeltamaan esiteltyihin teoksiin.

Kulttuuri- ja muuta historiaa tiukkuvine knoppeineen Junassa toimiikin sekä kiehtovana lukukirjana että houkuttelevana johdatuksena kymmeniin elokuviin.

MATTI KOMULAINEN