Käyttökelpoinen työkalupakki
ja vanhahtavaa ajankuvaa

• Konstantin Stanislavski: Näyttelijän työ. Toim. ja suom. Kristiina Repo. Tammi 2011. 928 s.

Konstantin Stanislavskille (1863–1939), vaikutusvaltaiselle venäläiselle näyttelijä-ohjaaja-pedagogille, työ oli kaikki kaikessa. Hän ei ollut syntyjään näyttelijälahjakkuus vaan pikemmin tarkkailija, kyselijä ja kokeilija.

Stanislavski pyrki näyttelijäntyössä järjestelmällisyyteen, vaikka hän halusikin irtisanoutua näyttelijäntyön tieteellistämispyrkimyksestä. Hänen mielestään näyttelijä tarvitsi työnsä tueksi tekniikan, aivan kuten muiden taiteen alojen harjoittajat ja kaikenlaiset ammattilaiset ylipäätään.

Stanislavskin luoma ”järjestelmä” on syntynyt lukemattomien lahjakkaiden näyttelijöiden tarkkailemisesta ja päätelmistä, joita hän teki omista ja muiden näyttelijäntyöllisistä ratkaisuista. Stanislavskin kehittämä oppi näyttelijäntyöstä on omakohtaisesti kokeiltu ja käytännöllinen.

Onnistunut
nykyaikaistus

Kristiina Revon – Venäjällä kouluttautuneen teatterintekijän – uusi yhteisniteenä julkaistu suomennos Stanislavskin klassikoista Näyttelijän työ 1 ja Näyttelijän työ 2 on lähes tuhatsivuinen järkäle, joka sisältää myös aiemmin Suomessa julkaisematonta materiaalia.

Teos rakentuu kuvitteellisen teatterikoulun ja sen oppituntien viitekehyksessä. Kirjan minäkertoja, nuori teatterikoululainen, pitää päiväkirjaa kaikesta, mitä tunneilla tehdään ja minkälaisia kokemuksia koulun käyminen herättää.

Auktoriteetti-opettaja Tortsov on yhdistelmä aikuisesta Stanislavskista ja hänen opastajastaan Fjodor Komissarževskista. Päiväkirjaa pitävässä opiskelijassä puolestaan on piirteitä nuoresta Stanislavskista ja hänen lempioppilaastaan Vahtangovista, joka toimi aikoinaan Stanislavskin pikakirjoittajana.

Perusteellinen teos käy läpi kaikki Stanislavskin käyttämät keskeiset käsitteet – muun muassa annetut olosuhteet, emotionaalinen muisti, ”jos”, psyyken liikkeellepanevat voimat, päätehtävä, tempo-rytmi ja fyysinen karakterisointi, joiden avulla hänen mukaansa on mahdollista kehittyä näyttelijänä.

Revon asiantuntevat ja informatiiviset alkusanat taustoittavat erinomaisesti Stanislavskin elämäntyön ja teosten sekä uuden suomennoksen syntyjä. Kirjan lopussa on myös hyödyllinen sanasto, johon on tiivistetty keskeisimpien käsitteiden merkitykset.

Suomennos onnistuu perustellusti tarkentamaan ja nykyaikaistamaan Stanislavskin käsitteistöä, mutta säilyttää samalla teoksen sympaattisesti vanhahtavan hengen. Vanhahtavuus syntyy yhtäältä sadan vuoden takaisesta ajankuvasta ja toisaalta perinteisestä pedagogisesta otteesta, jossa opettajamestarilla on tieto, jonka hän isällisesti jakaa tietämättömille opetuslapsilleen.

Oman aikansa
tuote

Vain teoksen ensimmäisen osa on Stanislavskin itsensä työstämä, toisen osan ovat koonneet tutkijat erilaisten Stanislavskilta jälkeen jääneiden kirjallisten materiaalien pohjalta. Stanislavski vastusti pitkään tutkimustyönsä julkaisemista kirjana, koska hän täydensi, tarkensi ja muutti näkemyksiään jatkuvasti.

Stanislavski pelkäsi, että järjestelmää alettaisiin julkaisemisen myötä käyttää dogmaattisesti. Näin on valitettavasti myös tapahtunut. Repo muistuttaa, että Stanislavskin käsitteistön kääntäminen muille kielille on aiheuttanut runsaasti epäselviä tulkintoja ja silkkoja väärinkäsityksiä.

”Järjestelmällä” on eittämättä edelleen käyttöä psykologiseen uskottavuuteen tähtäävissä esityksissä, niin teatterissa kuin televisio- ja elokuva-alalla. Toisaalta on muistettava, että se samalla on oman aikansa teatterikäsitysten tuote, eikä sellaisenaan sovellu esimerkiksi nykyteatteri-lajityyppiin.

Stanislavskilainen teatterikäsitys pohjautuu vahvasti draaman teatteriin, jossa näyttelijän haastavana tehtävänä on herättää eloon tekstin henkilöt. Nykyteatterissa näytelmätekstillä ei enää ole hallitsevaa asemaa. Myös näyttelijän rooli on muuttunut psykologisesta henkilöhahmosta esimerkiksi ”oman itsen” tai ”ohikulkijan” näköiseksi.

Nykyteatterissa pyritään usein myös yhä enemmän kohti katsojien konkreettista osallisuutta, siinä missä stanislavskilaiseen teatterikäsitykseen liittyy idea neljännen seinän illuusiosta; näyttämön ja katsojien välissä on ikään kuin näkymätön seinä ja näyttelijät esittivät, ettei heitä katsottaisi.

Joka tapauksessa Stanislavskin teokset kuuluvat teatteriopintojen klassikoihin. Niin teatterintekijöiden, -tutkijoiden kuin pedagogien on syytä tuntea ne. Viehättävän ajankuvauksen ja elämänmakuisten esimerkkien ansiosta teos on paitsi yleissivistävä, myös viihdyttävä lukupaketti kenelle tahansa teatterista kiinnostuneelle.

ANNINA KARHU

Stanislavski: Näyttelijän työ.
Stanislavski: Näyttelijän työ.