Kirja-arvostelut

Ylevän tyylitelty pastissi

Esa Mäkijärven teos kaihtaa ajan ja paikan määreitä.
Esa Mäkijärven teos kaihtaa ajan ja paikan määreitä.

• Esa Mäkijärvi: Kaukainen maa. Teos 2011. 80 s.

Esa Mäkijärven kolmas runoteos jättää kielen päälle kitkeränmehukkaan jälkimaun. Kokonaisuus on kyllä lahjakkaan lyyrikon hiottu taidonnäyte, mutta vahvasti tyylitelty ilmaisu tasapainoilee säetasolla ajoittain eksistentiaalisen teennäisyyden rajamailla.

Kaukainen maa on hitaan liikkeen lyriikkaa. Perinteisestä sikermäjaosta poiketen teos jäsentyy ainoastaan yksittäisiä tekstejä otsakoivien järjestysnumeroiden ympärille. Teemat ja variaatiot soljuvat yli runorajojen vaivihkaa vaihtuen. Kirjoittamisen tarkoitteeksi paljastuu olemisen muuttuvan pulssin tavoitteleminen, vaikka ”kynä pystyy seuraamaan/ vain etäältä”.

Osastorakenteen puute korostaa tekstimateriaalin yhtenäisyyttä. Runojen valtaosin tiiviiksi pakotettu rytmiikka on toisteisessa selkeydessään varsin vangitsevaa. Satunnaisesti kertautuvien ilmausten aaltomaisuus tukee oivallisesti teokseen sisäänkirjoitettua ajatusta tekstuaalisesta matkasta kohti aina ”seuraavalla aukeamalla, seuraavan mutkan takana” odottavaa kaukaista maata.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Romanttista
mahtailua

Sisällöllisissä kysymyksissä Mäkijärven runous ei turhia kainostele. Itsereflektiivisenä ja alati muuntuvana vellovan säkeen perimmäinen tavoite on ”tuntea ettei elämän ja kuoleman välistä rajaa ole”.

Kokoelman aiheistoa määrittävät muutoinkin mahtipontiset sävyt, ”sillä aurinko ja jumala ovat ainoat/ todelliset yksinäiset/ mutta ne ovat yhtä/ ja niin/ totuus seuraa valhetta/ valo pimeyttä/ sanat toisiaan”.

Vaikka romanttinen mahtailu on sinänsä hyväksyttävää ja rehellisyyden nimissä ihan piristävääkin, pääsee lukija lähimmäksi kaukaista maata teoksen vaatimattomammissa käänteissä. Kokonaisuuden suppeammissa runoissa mahtailun ja tiivistämisen herkkä tasapaino särähtää lisäksi hetkittäin korvaan kömpelönpuoleisena: ”Nuottiviivasto./ Elämän kaikki nousut ja laskut.”

Kaukainen maa on hitaan liikkeen lyriikkaa.

Modernismin
varjossa

Mäkijärven teoksen huomiota herättävin piirre on sen ylle langetettu modernistinen varjo. Kaukainen maa vilisee suoria ja vähemmän suoria viittauksia suomalaisen ja ruotsalaisen lyriikan modernismin suurnimiin.

Runojen pintapuolisen selkeä, kontrastien ja vastakohtaisuuksien varaan rakentuva kieli tuntuu taas tavoittelevan menneen maailman tenhoa jo graafisella ilmeellään, leveät säkeenvälit korostavat tekstin aavistuksen vanhahtavaa fonttia. Tehokeinojensa varjolla kokoelmaa onkin syytä lähestyä tyylipastissina, tarkoituksenmukaisesti elähtäneen makuista kieltä hyödyntävänä sanataiteena.

Ilmaisullisen tyylittelyn lisäksi modernismi kaikuu teoksessa ajallisen etäisyyden värittämänä asenteena, pessimistisistä nykynäkemyksistä osin poikkeavana ymmärryksenä kielen rajoista ja mahdollisuuksista: ”Tulin tutkimaan hylkyä./ Sanat ovat tarkoituksia./ Sanat ovat karttoja./ Tulin tarkastamaan tehtyä vahinkoa/ ja aarteita jotka ovat jäljellä.”

Kokoelman onnistuminen tai vaihtoehtoisesti kompasteleminen riippuu siitä, suostuuko lukija nielemään aukottoman pastissin riittäväksi lähtökohdaksi nykyrunoteokselle. Itse suostuin, ja näillä ehdoilla Mäkijärven ajan ja paikan määreitä kaihtavan teoskokonaisuuden päälimmäinen mieleen jäävä ominaisuus on yksittäisten tekstien tahmeudenkin keskeltä vilkkuva modernistisen ylevä eleganssi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy