///HIRMU-KIRJASIVULLE, LÄHTÖ///

Verenjanoa suomalaisittain

• Juri Nummelin (toim.): Verenhimo – Suomalaisia vampyyritarinoita. Teos 2011, 390 s.

Suomi on vampyyrin kannalta kaksijakoinen maa. Puolen vuoden loputtomalta tuntuva pimeys on kuin luotu pahaa aavistamattomien uhrien vaanimiseen. Juhannuksen tienoilla kuolemanjälkeinen elämä taas lienee huomattavasti tylsempää, kun aurinko ei suostu menemään kunnolla mailleen.

Suomessa ei ole juurikaan tehty vampyyrikirjallisuutta, mutta Juri Nummelinin toimittama suomalaisten vampyyrinovellien kokoelma Verenhimo tarttuu pohjolan hammasveikkojen edesottamuksiin 22 kirjoittajan voimin. Mukana on niin uuden polven scifi-, fantasia- ja jännityskirjailijoita kuin konkareita ja klassikkoja. Tämän sakin käsittelyssä vampyyri on monikasvoinen olento, joka ei tyydy pelkkään veren kuppaamiseen.

Johanna Sinisalon Peilissä vampirisminä näyttäytyy työpaikkakiusaaminen. Tuomas Salorannan Minulla on tehtävän koekaniinivampyyrit taas imevät ihmisten muistoja. Anne Leinosen Surma tuli jään yli -novellissa vampyyrejä pidetään esillä Korkeasaaressa. Hieman samoilla linjoilla ollaan Christine Thorelin Uhanalaisissa, jossa metsän hammaspedot aiheuttavat huvittavan samankaltaisia reaktioita kuin sudet nyky-Suomessa.

Markku Soikkelin Tuo meille hautavettä jos palaat kaivautuu perinteitä tunnelmallisesti kunnioittaen vampyyriloren itäeurooppalaisille juurille. Tiina Raevaaran Progressissa ollaan taas aivan toisessa ääripäässä, kun tulevaisuuden vampyyri matkaa lemmikkeineen avaruusaluksessa.

Twilight-söpistykset ovat kortilla, suomalaisvampyyrit ovat enimmäkseen petoja tai uhreja. Jussi Katajalan Korpin silmät kaiken näkevät -novellin viikinkivampyyri tuo sattumalta tai tahallisesti mieleen True Bloodin.

Klassikot näyttävät hampaansa

Vanhempaa kauhukirjallisuutta edustavat Mika Waltari, Harri Etelä ja Leo Anttila. Historiallinen perspektiivi on äärimmäisen kiinnostava, näistähän kasaisi jo ihan oman kokoelmansa.

Muumio ilmestyi alunperin vuonna 1926 Waltarin salanimellä Kristian Korppi julkaisemassa kauhunovellikokoelmassa Kuolleen silmät. Tuolloisen Tutankhamon-trendin harjalla ratsastaen se kertoo egyptiläisen haudan kätköistä löytyvistä kauhuista kansainvälisten esikuvien mukaisesti.

Harri Etelän vuonna 1944 Lukemisto-lehdessä ilmestynyt Vampyyrin orja koskettelee verenimijöiden vääjäämätöntä eroottista puolta viehkoon sävyyn. Leo Anttilan Kohtalo julkaistiin vuonna 1925 Tulenkantajien albumissa. Novelli on hellyttävän turmeltuneesti poseeraava kuvaus Pariisin yöelämästä.

Surullinen, vaan ei pelottava

Maailmalla pahin vampyyrivillitys on jo laantunut, mutta hirmussa riittää onneksi puhtia trendienkin ulkopuolella. Verenhimo on vampyyrifaneille pakkohankinta, ja miellyttävän nopealukuisen kokoelman ahmaisee hetkessä.

Juri Nummelin päättää esipuheensa perinteisellä varoituksella: älä lue tätä kirjaa yksin yöllä. Huoli on turha. Verenhimon vampyyritarinat eivät ole kovinkaan pelottavia, pikemminkin surumielisiä

KATARIINA NORONTAUS

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.