Kirja-arvostelut

Uskonto voisi tulla
taas vaikka järkiinsä

Jyväskylän yliopiston historian professori Juha Sihvola teki kirjan maailmankansalaisen uskonnosta.
Jyväskylän yliopiston historian professori Juha Sihvola teki kirjan maailmankansalaisen uskonnosta.

• Juha Sihvola: Maailmankansalaisen uskonto. Otava 2011. 399 s.

Mistähän saataisiin takaisin tolkullinen uskonto? Sellainen joka tuli vielä ihan tuossa taannoin toimeen ihmisoikeuksien, maallisen vallan ja jopa tieteellisen maailmankuvan kanssa? Sellainen joka ei koko ajan vetoa ehdottomiin ja lopullisiin pyhiin totuuksiin, joiden nojalla maailma jaetaan meihin ja muihin.

Sellainen joka ei ole fundamentalistinen.

Ei Jyväskylän yliopiston historian professorin Juha Sihvolan kirja Maailmankansalaisen uskonto ole ensimmäinen teos, joka yrittää tolkuttaa, etteivät suvaitsevaisuus ja järjenkäyttö ole kiellettyjä uskovaisillekaan.

Muutosta fundamentalismiin

Muslimifundamentalismin ohella kristillisiä äärikantoja varaavat vihalla muodikkaat uusateistiset heitot ja yleinen luonnontieteellisen maailmankuvan hybris. Ylemmyydentuntoisina puhuvat tieteellisen maailmankuvan propagandisti ovat väkisin tunkemassa uskontoa historian marginaaliin, geneettiseen jämälokeroon tai ihmiskunnan kehityksen roskakoriin, vaikka kaikki mahdollinen todistusaineisto maailmasta todistaa muuta. Tämä on itsepäisten fundamentalistien väittelyä puolin ja toisin, ja sellaiseen Sihvolan kirja yrittää tuoda muutosta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hiukan tosin ihmetyttää aloitus. Yli 80 sivun verran kelaillaan ajattelevien ihmisten uskonperusteita jumaltodistusten ja ateismin historiassa. Uskonto todellakin olisi aikoja sitten kadonnut maailmasta, jossa se olisi tieto-opin, kosmologian tai ontologian (oppi olevasta) kysymys. Miten kaikki alkoi? Mitä me voimme tietää jumaluuksista, ja voiko niitä olla olemassa? Nämä ovat kiehtovaa näpertelyä, mutta niillä ei ole juuri mitään tekemistä uskonnon antropologisen todellisuuden kanssa. Perustavat käsitykset ovat tietysti uskonnon mytologiasta pohjaa, mutta uskonto on olemassa yksilön ja yhteisön maailmassa ihan muista syistä. Se on voima, joka ottaa haltuunsa koko elämän arjesta juhlaan ja ruokailutavoista pukeutumiskoodeihin. Se on liian todellinen ja arkinen voimavara kadotakseen heti kun sanotaan, ettei jumalia muuten sitten ole. Me emme vieläkään elä isopäisten valistusfilosofien maailmassa.

Moraalinen voima

Moraalisena voimana ja varsinkin moraalisen maailmankuvan perusteena uskonto näyttää voimansa – sekä hyvässä että pahassa. Moraalikritiikin jälkeen pari lukua menee suvaitsevaisuusasiaan, ja hyvästä syystä, koska juuri se tuntuu olevan helposti hukkaan joutuva aate. Uskonnon ja politiikan suhteita pohtiessaan Sihvola osoittaa olevansa peloton. Hindunationalismin, sionismin ja islamilaisen fundamentalismin kritiikit ovat kovia ja tarpeellisia.

Osansa saa kristinuskokin, mutta ei tarpeeksi, koska Sihvola on ottanut tehtäväkseen perustella, miksi monilta osin moderni, maailmaa ja moniarvoisuutta ymmärtävä ja historiaa sekä filosofiaa tunteva kristillisyys olisi hyvä olla olemassa. Ollaan lähellä sitä, mihin kristillinen länsimainen kulttuuripiiri perustaa olemassaolonsa.

Sihvolan oppimestareita tuntuvat oleman oikeusfilosofi John Rawls sekä uskontoa pohtinut filosofi Martha Nussbaum. Edellisen mukaan oikeudenmukaisuuskysymykset pitää ratkaista ns. tietämättömyyden verhon takaa. Tämä on kuviteltu tilanne, jossa yhteisesti päätetään asioista mutta niin, etteivät päättäjät itse ole tietoisia siitä, miten he kenttään sijoittuvat. Nussbaum taas suhtautuu muuten myötämielisesti uskontoon, mutta katsoo että sen julkiselle roolille tulee panna moraaliset rajat: ”Sellaisia uskonnollisia käytäntöjä ja puheenvuoroja ei voida hyväksyä, joissa loukataan ihmisoikeuksia ja kansalaisten poliittista tasa-arvoa.”

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt pitäisi sitten vielä keksiä, millä kaikki, myös fundamentalistit, saataisiin hyväksymään moiset järkevät periaatteet.