Näin puhui Aatami ensimmäinen

• Margaret Atwood: Herran tarhurit. Suom. Kristiina Drews. Otava, 2010. 523 sivua.

Kanadalaisen Margaret Atwoodin kolmastoista romaani on sisarteos vuonna 2003 ilmestyneelle, lähitulevaisuuteen sijoittuvalle dystopialle Oryx ja Crake. Kyse ei ole puhtaasta jatkokertomuksesta, sillä uutuuden voi hyvin lukea itsenäisenä teoksena. Herran tarhurit (The Year of the Flood, 2009) käsittelee samaa aikaa ja osittain samoja tapahtumia, mutta eri henkilöiden näkökulmasta. Aikaisempaan romaaniin tutustuminen kuitenkin syventää lukukokemusta.

Herran tarhurien alussa ”vedetön tulva”, tiedemiesten muokkaama virusaalto on tuhonnut lähes koko ihmiskunnan. Oryx ja Crake taustoitti tapahtumia kertomalla lähinnä kahden miehen haluista ja pakkomielteistä, mutta tällä kertaa päähenkilöt ovat naisia. Toby elää täysin eristyksissä vanhassa kauneushoitolassa, Ren entisen seksibaarin turvahuoneessa: kumpikaan ei tiedä toisista eloonjääneistä. Heidän muistoissaan palataan aikaan ennen katastrofia, jolloin hahmojen tarinat myös risteävät.

Atwood on kieltäytynyt puhumasta scifistä ja käyttää mieluummin ”spekulatiivisen fiktion” käsitettä. Hän on korostanut sitä, että romaaneissa kuvatut erikoisilta vaikuttavat tapahtumat ovat joko jo todellisia tai täysin loogisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Mielestäni Atwood rajaa scifin turhan tiukasti ymmärtäessään sen luonteeltaan todellisuuspakoisena. Nykyisyyden kriittinen kuvaaminen fiktiiviseen tulevaisuuteen siirrettynä on aiemminkin kuulunut scifiin. Siksi en epäröi käyttää nimikettä myös Atwoodin kohdalla.

Synkän humoristisia yksityiskohtia

Romaanin suomenkielinen nimi viittaa yhteen teoksen kuvitteellisista vaihtoehtoyhteisöistä. Tulvaa edeltävinä vuosina herran tarhurit asuttavat slummialueiden kattoja, joita he pyrkivät muuttamaan hyötykasveja tarjoaviksi puutarhoiksi. Kattotarhoilla pyritään sekä käytännölliseen omavaraisuuteen että symbolisella tasolla kadotetun paratiisin viattomuuden uudelleen tuottamiseen.

Yhteisön uskonto on omituinen sekoitus kristillisyyttä, tiedeuskoa ja new age -henkisyyttä. Tarhurien henkisen johtajan, ”Aatami ensimmäisen”, ekologis-uskonnolliset saarnat on sijoitettu romaanin lukujen alkuun. Päähenkilöiden näkökulmasta tarhurit ovat hieman hurahtaneita, mutta tarjoavat harvinaisen turvapaikan väkivaltaisessa ja korruptoituneessa maailmassa.

Teoksessa on runsaasti synkällä tavalla humoristisia yksityiskohtia. Täytyy ihailla sitä taitoa, millä maailmanlopun näkymistä on tehty uskottavia. Romaanin päähenkilöille kyse on arjesta, ainoasta heidän tuntemastaan todellisuudesta, ja tämä kokemus välittyy myös lukijalle. Suomentaja Kristina Drewsilla on riittänyt töitä uudissanojen ja tarhureiden virsien kääntämisessä: lukija saa kulkea ”rahvaalassa”, tutustua ”rimplantteihin” ja ”BioLetteihin”.

Yhteiskuntakritiikki
on ajan tasalla

Yhteiskuntakriitikkona Atwood on edelleen ajan tasalla: suuryhtiöiden poliittinen valta, eläinteollisuuden järjetön tehotuotanto ja kuluttamisen nouseminen elämän pääsisällöksi eivät ole uusia aiheita maailmankirjallisuudessa, mutta Herran tarhurien tarkasti rakennettu tulevaisuus onnistuu säikäyttämään. Atwood on koko kirjailijan uransa ajan tuonut esille kysymyksiä ihmisen ja luonnon sekä ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta. 2000-luvulla Atwoodin teokset kysyvät, missä vaiheessa geeniteknologia tekee tutuista lajirajoista vanhanaikaisia.

Margaret Atwoodista on romaanikirjailijana tullut entistä selvemmin tarinankertoja. Herran tarhurien onnistuminen on uskottavien tulevaisuuden näkyjen ja henkilöiden selviytymiselle perustuvan jännityksen varassa. Atwoodin tutut keinot, kuten lineaarisen aikajärjestyksen rikkominen ja kertojan vaihtelu, eivät anasta huomiota itse tarinalta.

Jäin kaipaamaan Atwoodin 1970–80-luvun proosan kielellistä terävyyttä, kirjoituksen tiheyttä ja erilaisten kirjallisuuden lajien suvereenia yhdistelyä. Ei pelkästään ajankohtainen aihe vaan erityisesti ovela kerronta teki esimerkiksi 25 vuotta sitten ilmestyneestä Orjattaresta merkittävän teoksen. Atwoodin romaaneista on sittemmin tullut pitempiä, tarinavetoisempia ja helppolukuisempia. Mikään näistä ei erityisesti innosta tarttumaan kerran luettuun uudelleen.

JOONAS SÄNTTI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.