Ihmisen särötja surut

• Riikka Pulkkinen: Totta. Otava 2010. 332 s.

Kuva, kuvitelma, kuvata unta, kuvitella totta – t odellisuuden ja unelmien, toden ja kuvitellun väliset kaksoissidokset ja keskinäiset riippuvuudet kietoutuvat toisiinsa Riikka Pulkkisen toisessa romaanissa. Samalla kun se kysyy, mitä lopulta voimme tietää rakkaistamme tai miten heidät tunnemme, se kertoo koskettavaa tarinaa erään perheen unohdetuista tai jopa vaietuista tapahtumista.

Pulkkisen Raja-esikoisromaaniin ihastuneille Totta on varmasti vastaavankaltainen elämys. Pulkkinen kytkee tässäkin teoksessa taitavasti toisiinsa eri tarinalinjoja sekä erilaisia teemoja ja tarkastelukulmia.

Teoksen nykyhetkessä Ahlqvistien perheen eläkeikäinen voimahahmo, Elsa, on kuolemassa syöpään. Hänen kuvataiteilijamiehensä Martti, lääkäritytär Eleonoora sekä tyttärentytär Anna kaikki yrittävät sopeutua vääjäämättömään tapahtumaan.

Heille kaikille Elsa näyttäytyy erilaisena mutta kuitenkin rakkaan ihmisen kuvana. Hän on rakastettu vaimo, äiti ja mummo mutta myös tunnettu psykologian emerita professori, jonka läsnäolosta todellisuudessa kukaan ei haluaisi luopua.

Pulkkinen kuvaa tarkalla kynällä perheenjäsenten kerrostuvia suhteita mutta myös heidän suhtautumistaan rakkauteen. Yhtä paljon kuin romaani tarkastelee rakkaasta luopumista, se myös tarkastelee rakastamista.

Kaksoisihmiset

Viettäessään Elsan kanssa tärkeitä hetkiä Anna saa kuulla Ella-äitiään 1960-luvulla hoitaneesta nuoresta opiskelijasta Eevasta, jonka kanssa Martilla on ollut vaiettu mutta voimakas rakkaussuhde. Romaanin yksi kerros keskittyykin kuvaamaan Eevan ja Martin kiihkeää suhdetta, jossa pienellä Ella-tytöllä on ollut keskeinen osa.

Eevan tarina rakentuu Annan kuvitelmien ja kuvittelun kautta. Hienosti Pulkkinen toteuttaa vaivihkaisen yhtäläisyyden Eevan ja Annan välille, sillä onhan Anna itse kokenut dramaattisen rakkaussuhteen pienen tytön isään.

Näin romaaniin kehkeytyy kerroksittain ja nautittavasti moniulotteinen rakennelma kaksoisihmisestä, johon teoksen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardilta lainattu mottokin viittaa. Anna kuvittelee Eevan tietynlaiseksi peilaamalla tätä itseensä, mutta samalla Eeva on itselleen ja muille aivan toisenlainen. Mikä on totta tai kuvitelmaa, menettää lopulta merkityksensä, sillä ihmisestä syntyy aina monta kuvaa, kuvitelmaa, todellisuuskuvaa.

Teos kirjoittaakin esiin sen ihmisessä piilevän särön, joka syntyy juuri toden ja kuvan leikkauspisteestä. Pulkkinen päätyy painottamaan kaikista elämiseen ja rakastamiseen liittyvistä traagisista menettämisen kokemuksista huolimatta, että syvästi rakastava ihminen kykenee kohtaamaan oman ja toisen säröpintaisen olemuksen.

Kaikilla romaanin keskeisillä hahmoilla on omat särönsä, joiden kuvaamiseen Pulkkisen kynä ehtii. Pulkkisen kirjoituksen intensiivinen ote keskittyykin henkilöhahmojen herkkävireiseen tarkkailuun, mutta tekee sen vahvasti.

Henkilöhahmot eivät kaadu hennosta puhaltamisesta, vaikka kielenkäyttöön ujuttautuu ajoittaisesti turhan herkisteleviä ilmauksia erityisesti luonnonilmiöistä puhuttaessa. Kun ujo kuu alkaa lopulta jo ujostella, männyt hämmästelevät ja pilvet ovat alakuloisia, alkaa tekstiin tulla päälle liimattua runollisuutta ja hetken tavoittelemisen korostamista.

Niitä romaani ei tarvitsisi, sillä se on muutoinkin kaunis kuva ja kuvitelma, totta sellaisenaan.

KAISA KURIKKA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.