Kirja voi muuttaa maailmaa

• Andrew Taylor: Kirjat jotka muuttivat maailmaa. Suom. Simo Liikanen. Ajatus 2010. 340 s.

Kirjailijat tuppaavat olemaan kaiken asiantuntijoita. Mutta yhdessä asiassa he ovat turhankin vaatimattomia. He eivät usko, että kirjat voivat oikeasti muuttaa maailmaa. Englantilainen Andrew Taylor on laatinut tietokirjan mittaisen vastineen, jonka mukaan kirjat ovat aina muokanneet maailmaa. Tietokirjojen ohella merkitystä on romaaneilla, runoilla, pamfleteilla ja filosofisilla fundeerauksilla.

Ei se tietenkään ihan suoraan niin ole, että Setä Tuomon tupa (1852) poisti orjuuden ja että Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) sai aikaiseksi paitsi nuorten miesten hermoherkkyysepidemian myös vallankumousten aallon ja Nietzschen yli-ihmisajatuksen kautta jopa natsismin. Kirjailijat eivät ole toimeenpanijoita vaan haaveilijoita. Harriet Beecher Stowen romaani valmisti mentaalista maaperää muutokselle. Goethen nuoruudenromaani oli alkusysäys myrskyn ja kiihkon romantiikalle, joka ilmeni taiteiden ohella kansallismielisessä filosofiassa ja politiikassa – joilla taas oli omat seurauksensa.

Pari vuotta sitten tiedelehdessä oli juttu maailmaa järisyttäneistä kirjoista. Ne olivat fysiikan, matematiikan, tähtitieteen, geologian ja biologian alalta. Listaaja sekoitti tieteellisesti mullistavat kirjat maailmaa muokanneisiin. Hyvä tiede vaikuttaa maailmaan, mutta niin tekevät myös huono tiede ja omituiset sepitteet.

Ne kaikkein
vaikuttavimmat

Mutta vaikka fyysikko Kari Enqvist kuinka hyppisi tasajalkaa ja parkuisi, luonnontieteen murroksia tuottaneet teokset eivät pärjää alkuunkaan vertailussa Raamatulle, Koraanille, Kansojen varallisuudelle (1776), Kommunistiselle manifestille (1848) tai 1600-luvun alkupuolella yhteen kootuille Shakespearen draamoille. Kirjan viimeisessä luvussa käsiteltyjen Harry Potter -kirjojen kanssakin on tiukkaa.

Nykyään Sigmund Freudia potkitaan, koska hän muka oli tieteellisesti epäpätevä ja moraalisesti epäilyttävä puoskari. Ja kuitenkin Unien tulkinta (1900) ja muutamat muut Freudin klassikot tekivät viime vuosisadasta omanlaisensa. Siitä tuli arkisen ylitulkinnan, kerrospsyyken, unikertomusten ja taiteen modernien vääristymien aikakausi. Tiede voi olla tie, totuus ja elämä, mutta Freud on kaikkialla, missä käytetään kielikuvia, vilkuillaan ”pimeälle puolelle” ja ajatellaan alitajuisia.

Taylorin teos ei ole tyyppiä ”kirjallisuushistoriaa idiooteille”. Viidenkymmenen teoksen maailmaan, syntyhistoriaan ja jälkijäristyksiin paneudutaan pienessä tilassa huolellisesti. Läänit ovat valtavia. Herodotoksen Historia-teos aloitti historiankirjoituksen, ja Homeroksen Ilias kertomakirjallisuuden. Gerhardus Mercatorin Atlas (1585–95) visioi konkreettisesti maailmankuvamme. Avicennan Lääketieteen kaanon (1025) alusti modernin lääketieteen. Taylor tiivistää hienosti teosten järisyttävän vaikutuksen päälinjat.

Kaksi ylitse
muiden

Omaa luokkaansa ovat Raamattu ja Koraani. Lähelle pääsevät Adam Smithin Kansojen varallisuus ja Karl Marxin Kommunistinen manifesti. Edellinen ohjaa talousajattelua ja politiikkaa yhä, ja jälkimmäinen pani alulle sen vastavoiman, joka johti traagisiin seurauksiin.

Tayloria eivät kiinnosta vain tieteelliset läpimurrot vaan myös se, miten kirjat ovat tosiasiassa ja massamitassa tuottaneet historiaa ja tietoisuutta. Maailma ei ole vain fysiikan laintauluihin hakattuja perimmäisiä totuuksia, noita maallisen ajan uskonkappaleita ja jumalilmoituksia.

Kari Salminen