Prostituoidun
hajottava arki

•  Elina Tiilikka: Punainen mekko. Gummerus 2010. 288 s.

Elina Tiilikan esikoisromaani Punainen mekko saattaa olla huima loikka yksityisen ja julkisen rajan hämärtymisen lyhyessä historiassa, mutta mikään hyvä romaani se ei ole.

Prostituutiolla itsensä elättävän Nooran tarinan puutteita ovat jatkuva päänsisäisissä tunnoissa vellominen, turha toisto, rakenteen hahmottomuus ja puhekielen ja kirjakielen välillä horjuva tyyli. Kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva kirjoitus on julkaistu varsin raakilemaisena.

Itsetunto-ongelmainen
antisankari

Kun romaanin puutteet on todennut, tarinan rujosta vilpittömyydestä nauttiminen on yllättävän helppoa. Päähenkilö Noora on aivan tavallinen, itsetunto-ongelmien kanssa kamppaileva nuori nainen. Hän ei ole jaksanut lähteä opiskelemaan lukion jälkeen, eikä työntekokaan siivoojana oikein huvita. Hän kaipaa elämältä jännitystä ja pikavoittoja, ja tunnustaa sen itse: ”Mä en jaksanut elää arkea ilman jännitystä.” Tällainen antisankari solahtaa hyvin 2000-luvulle. Noora vaipuu keskiluokkaisesta kodista syrjäytyneeksi, kapinoiden naisen perinteisiä rooleja vastaan, samalla niiden vankina.

Noora päättää tarttua helppoon rahaan ja ryhtyy strippauskeikasta rohkaistuneena tarjoamaan seksiä netti-ilmoituksella. Asiakkaiden löytäminen on helppoa. Seuraa loputtomia kuvauksia aivan tavallisista miehistä, jotka käyttävät prostituoidun palveluksia. Harva asiakas sykähdyttää Nooraa, vielä vähemmän lukijaa. Asiakastapaamiset toistavat samaa kaavaa: ”Riisuutuminen – – hyväilyä – – sisään ulos – – ylös ja ulos.

Aluksi toisto ärsyttää, sitten turruttaa ja lopuksi siinä voi lukea jopa syvempää sanomaa. Prostituoidun arki on hyvin samanlaista kuin kenen tahansa arki. Nooran tarinasta tulee tarina siitä, miksi ihminen jatkaa sitä, mikä tekee hänet onnettomaksi. Tylsää toimistotyötä, onnetonta vakisuhdetta, oravanpyörässä juoksemista rahan perässä, pakonomaista suorittamista harrastuksista ihmissuhteisiin.

Punaisen mekon ympäristönkuvaus vahvistaa tunnetta yleispätevyydestä: kaupunkia, katuja tai maamerkkejä ei mainita nimeltä. Kaupunki voisi olla mikä tahansa suomalainen pieni kaupunki, suurempi kuin pikkupaikkakunta, jolta Noora on lähtenyt pois, mutta vailla omaa identiteettiä.

Helppo raha
on huumetta

Ruumistyöstä, rahasta ja pahasta olosta tulee Nooralle kierre, jota on mahdoton katkaista omin voimin. ”Raha oli menettänyt mun silmissä arvonsa. Laskin nykyään kaiken keikoissa: telkkari, kuusi panoa. Ulkona syöminen, paljon alle yksi pano.”

Noora eristäytyy asuntoonsa ainoana kumppaninaan valkoinen kissa, alkaa vältellä ihmiskontakteja ja menettää kiinnostuksensa lähes kaikkeen. Tarina kuvaa sitä, miten prostituoidun työ väistämättä horjuttaa psyykeä, ja vielä varsin uskottavasti. Kissan kohtalosta tulee Nooran itsensä vertauskuva, kun hän rimpuilee näkymättömässä häkissään.

Punainen mekko on kehno romaani, mutta osittain fiktiivisenä omaelämäkertana se toimii hienosti. Lukuun ottamatta loppuratkaisua. Se on onnellisempi kuin tosielämässä olisi uskottavaa.

TERHI HANNULA