Satuja mediamylläkän takaa

• J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Tammi 2009. 98 s. • Kate DiCamillo: Desperon taru. Kertomus hiirestä, prinsessasta, keitosta ja lankarullasta. Suomentanut Pirkko Biström. Kuvittanut Timothy Basil Ering. Otava 2009. 264 s.

Irtautuminen Harry Potterista lienee ollut työlästä niin kirjailija J. K. Rowlingille kuin sarjan faneillekin. Vuosikymmenen ajan rinnakkaistodellisuudessa kehittynyt noitamaailma on muuttunut monelle lähes oikean veroiseksi elokuvaversioidensa ja vahvan miljöökuvauksensa ansiosta.

Siksi Siuntio Silosäkeen tarinat , Pottereissa toistuvasti mainittu noitalasten satukirjaklassikko, tulee taikapiiriin takaisin kaipaaville enemmän kuin tarpeeseen. Ja jos vielä bongaa kansilehdeltä alkuperäisriimujen englannintajaksi Hermione Grangerin, on elämys taattu.

Kirjan viisi satua muistuttavat kovasti meidän jästien satuperinnettä tietyin varauksin, jotka J. K. Rowling auliisti johdannossa paljastaa. Ymmärrettävistä syistä taikuus kuuluu arkipäivään, mutta myös sankarit ja sankarittaret ovat huomattavasti aktiivisempia toimijoita kuin ihmissaduissa.

Vaikka kyse on satukirjasta, aivan pienimmille kirja ei ole suunnattu. Kun Tylypahkan noitakoulu on edes jonkin verran tuttu, kirjan tulkinnat ja viittaukset aukeavat vaivattomammin. Itse asiassa satuja enemmän saa irti niihin jokaiseen liitetyistä rehtori Albus Dumbledoren huomautuksista, jotka sisältävät napakkaa kritiikkiä suuntaan jos toiseen, niin noita- kuin reaalimaailmaan. Englantilaisen kirjallisuusperinteen tuntijana J. K. Rowling antaa muun muassa Petterin Kaniinin äidin Beatrix Potterin kuulla kunniansa lässyttelystä Dumbledoren suulla.

Kotoinen kirja Tylypahkan ystäville pyrkii avoimesti hyötymään Pottereiden maineesta. Kirjailija lahjoittaa kaikki tekijänpalkkionsa perustamalleen hyväntekeväisyysjärjestölle, jonka tavoitteena on parantaa heikossa asemassa olevien lasten elämää. Myös tästä organisaatiosta ja sen toiminnasta löytyy kirjan lopussa perusteellinen selvitys.

Disney-elokuvan alkuperäisversio

Kate DiCamillon jo vuonna 2003 kirjoittama hiirisatu Desperon taru on saanut suomennoksensa elokuvateattereissa pyörivän animaatioversion myötä. Ilmeiseksi oheistuotteeksi tarkoitettu kirja ei taida olla aivan sitä, mitä elokuvan ystävät odottavat, sillä henkilöhahmoja ja jopa juonen kulkua on melkoisesti muokattu Disneyn tuotantoon sopivaksi.

Toisaalta nyt on vanhemmilla oiva tilaisuus selittää jälkikasvulleen, mitä merkitsee elokuvakäsikirjoitusten oikeuksien ostaminen ja miksi alkuperäistekstiä voidaan muutella rajustikin.

Ja taas kirja voittaa elokuvan. Suomessa hieman sekavaksi moitiskeltu animaatio häviää kirkkaasti alkuperäistarinalle, joka on takaumineen ja lukijaa puhuttelevine ennakointeineenkin selkeä ja tavoitehakuinen.

Yhteisön onnettomiksi syrjimät jäsenet, isokorvainen hiiri Despero, sydämensä särkenyt rotta Chiaro-scuro ja prinsessaksi haluava Maikki-tyttö, kulkevat eri reittejä kohtia valoa, ja kohtaamiset aiheuttavat matkalla paljon enemmän surua kuin iloa.

Erityisen koskettava ja surullinen on Maikki Emakon kohtalo. Orjaksi myyty ja puolikuuroksi piesty pikkutyttö ei tarinassa kohtaa kuin välinpitämättömyyttä, pilkkaa ja väkivaltaa. Tämä pysäyttää lukijat varmasti, vaikka ollaankin matkalla kohti suhteellisen onnellista loppua.

MARI VIERTOLA

TS/Tammi<br />J. K. Rowling kirjoitti noitien satukirjan.
TS/Tammi
J. K. Rowling kirjoitti noitien satukirjan.