Nörtti machokulttuurissa

•  Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä. Suom. Vuokko Aitosalo. Like 2008. 288 s.

Kahden kirjan mieheksi Junot Díaz (s. 1968) on poikkeuksellisen ylistetty kirjailija. Palkintoja on tullut ovista ja ikkunoista.

Vuonna 1996 ilmestynyt novellikokoelma Drown (suom. 1999) teki Díazista Yhdysvalloissa suuren kirjallisen lupauksen. Viime vuonna julkaistu esikoisromaani Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä toi Pulitzerin sekä nipun muita kunnianosoituksia. Kriitikotkin olivat polvillaan, näin sitä pitää.

Kahden kirjan välissä Díaz on julkaissut yksittäisiä novelleja eri julkaisussa. Oscar Waon tarinan ensimmäinen versio ilmestyi sekin alun perin novellina New Yorker -lehdessä 2000.

Ulkopuolisten elämää

Díaz on syntynyt Dominikaanisessa tasavallassa, josta hän muutti 6-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Díazin ääni on maahanmuuttajan ääni, kuten kävi hyvin selväksi jo novellikokoelman myötä. Hänen proosansa kuvaa elämää yhteiskunnassa, jossa henkilöt kokevat itsensä tavalla tai toisella ulkopuolisiksi.

Romaanin tapauksessa vieraus on läsnä myös entisessä kotimaassa. Dominikaanista tasavaltaa hallitsi vuosina 1930-1961 diktaattorin ottein Rafael Trujillo , jota kohtaan tuntemaansa syvää vihaa ja antipatiaa Díaz kirjassaan purkaa.

Yhdestä näkökulmasta Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä on romaani, joka käy läpi Oscarin suvun värikästä historiaa. Samalla se on myös kuvaus Trujillon diktatuurin ajasta, josta ei puutu väki- ja mielivaltaisia käänteitä. Díaz käyttää romaanille poikkeuksellisella tavalla alaviitteitä, joissa selittää lukijalle, joskus varsin vauhdikkain ilmaisuin, tapahtumien historiallisia ja kulttuurillisia taustoja.

Diktatuurissa eletään jatkuvan pelon alla, muukalaisina ja vailla vapautta omassa maassa. Dominikaanilaissyntyisen Oscarin elämä Yhdysvalloissa ei sekään ole helppoa. Kaiken lisäksi Oscar on outo lintu omankin väen joukossa. Machokulttuuriin ei istu nörtti, joka ei kykene lähestymään naisia vaan pakenee videopelien ja sarjakuvien maailmaan.

Näillä eväillä Oscar on kirjan sankariksi periaatteessa täydellinen luuseri. Loppujen lopuksi Oscarin puhtaan rakkauden kaipuussa on kuitenkin jotain viatonta ja ainutkertaista, jolle Díaz romaanissa antaa erityistä arvoa.

Oscar rakastuu ilotyttöön, eikä välitä tämän ammatista, ei liioin henkeään uhkaavasta ex-poikaystävästä. Pelottelun ja hakkaamisen jälkeenkin Oscar palaa mielitiettynsä luo, koska uskoo omaan rakkauteensa.

Machokulttuurin naisenkaatopainotteisuus näyttäytyy romaanissa monasti koomisessa valossa, jos kohta siihen esimerkiksi diktatuurin aikana sisältyy silkkaa väkivaltaa.

Miehisen pullistelun vastapainona romaanissa on vahvoja naisia, joiden vastuulla elämä on miesten juostessa viettiensä perässä.

Ongelmia myös peilikuvassa

Díaz tarkastelee monien muiden asioiden ohella myös kulttuuritaustaansa kriittisesti. Kun erilaisuudet kohtaavat, ongelmien ydin voi olla myös peilissä näkyvässä kuvassa, ei välttämättä aina ympäröivässä maailmassa.

Läpi romaanin kulkee dominikaanilaisten luja taikausko. Kun kohdalle osuu kirous, fukú, se nähdään kaiken epäonnen taustalla, oli totuus mikä tahansa. Díaz leikittelee pitkin matkaa tällä kirotuksi tulemisen ajatuksella. Fukú vai ei, hän kysyy ihmisiä kohdanneen epäonnen jälkeen ja taas matka jatkuu.

Oscar Waon tarinassa on kaikki ainekset traagiseen kertomukseen, joka romaani toki pohjimmiltaan on, mutta sen sijaan, että korostaisi tätä puolta, Díaz lähestyy asioita usein huumorin kautta. Kun esimerkiksi pahuus näyttäytyy koomisena ja absurdina tapana toimia, se muuttuu hauskaksi ja kääntyy itseään vastaan. Hiukan samaan tapaan kuin Hitlerille käy ChaplininDiktaattorissa .

Díazin kieli on rikasta, lennokasta, monivivahteista ja se vilisee espanjankielisiä ilmauksia. Suomennoksesta vastaava Vuokko Aitosalo on ollut kovan haasteen edessä, mutta suoriutuu siitä kerrassaan erinomaisesti.

En rohkene amerikkalaiseen tapaan nimittää Oscar Waon lyhyttä ja merkillistä elämää vuoden romaaniksi, mutta jälkensä se kyllä lukijaan jättää.

KIMMO RANTANEN

TS/Tammi<br />Junot Díaz.
TS/Tammi
Junot Díaz.
TS/
TS/
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.