Ylipitkä referaatti
Vallgrenin elämästä

Anne Lampinen: Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä. Polarstar communications Oy, 2008. 115 s.

Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä on freelancetoimittaja, tietokirjailija Anne Lampisen ensimmäinen taiteeseen liittyvä julkaisu. Anne Lampinen käy "elämäkerrallisessa teoksessaan" läpi "parhaat palat" kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (1855-1940) elämästä.

Teos etenee jouhevasti aihepiiristä toiseen. Lapsuudesta ja nuoruudesta siirrytään opiskeluaikaan Pariisissa ja sen jälkeen Lampinen kertoo Vallgrenin kolmesta avioliitosta. Kolmas vaimo Viivi Paarmio-Vallgren (1867-1952) on itseoikeutetusti keskeinen hahmo jo senkin perusteella, että hänen muistelmateoksensa Sydämeni kirja - elämäni muistelmia (1949) on Lampisen keskeistä lähdeaineistoa.

Ville Vallgrenin taiteellista tuotantoa käsitellään erikseen parissa kappaleessa, minkä lisäksi Lampinen kirjoittaa Vallgrenin suhteesta ruokaan, juomaan ja muihin nautintoihin. Lampinen antaa kirjassaan suuren painon Vallgrenin seura- ja perhe-elämän kuvailulle sekä persoonallisuudelle.

Vanhan toistoa

Vaikka kirjoittaja heti alkuun tähdentää, että kyseessä on "viihteellinen tietokirja", lukijalla on oikeus odottaa uutta tietoa aiheesta. Näin ei tapahdu, sillä kaikki, mistä Lampinen kertoo, on ennestään tuttua lukijalle, jonka voisin kuvitella kiinnostuvan tästä julkaisusta. Jos elämäkerran lähdeluettelo sisältää 17 julkaisua tai artikkelia, joista puolet on toisen käden aineistoa, julkaisulta ei voi odottaa paljon. Kenelle tämä teos on oikein tarkoitettu?

Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä on täysin tarpeeton julkaisu, ylipitkä hutiloitu referaatti, jolla ei ole tiedollista tai tutkimuksellista arvoa. Taitoltaan rutikuiva julkaisu ei kansikuvan lisäksi sisällä yhtään kuvaa.

Anne Lampinen tähdentää esipuheessa faktoihin tukeutumista ja tarjoaa silti koko joukon esimerkkejä huolimattomasta kirjoittamisesta. Lähdekriittisyys kuuluu kuitenkin kaikkeen tietokirjoittamiseen.

Kirjoittaja kertoo esipuheessa, että kirjoittamisen teki "haastavaksi lähdeaineisto, joka oli varsin ristiriitaista". Hän kuitenkin lähtee siitä, "että jos Vallgren on kirjoittanut jostakin seikasta jotain, niin se on faktaa. Uskon, että maestro itse on tiennyt asian parhaiten, vaikka toisenlaista faktaa olisikin tarjolla." Ensinnäkin: tietokirjailija ei ensi sijassa oleta vaan tarkistaa. Toiseksi: ihmisillä on taipumus kaunistella, liioitella ja muistaa väärin. Kolmanneksi: mikäli aineisto on ristiriitaista, tämä voidaan tuoda esiin viitteessä.

Tahatonta huumoria

Kriittisyyttä tekstistä on turha etsiä. Lampinen suhtautuu Ville Vallgreniin kuin vanhaan ystävään, joka hyväksytään puutteineen ja heikkouksineen juuri sellaisena kuin on. Motiiviksi kirjoittaa Vallgrenista Lampinen esittää sen, että "huumorimme ja filosofiamme käyvät käsi kädessä".

Tapana on, että henkilönimet kirjoitetaan kokonaan ja henkilöiden elinvuodet mainitaan. Myös henkilönimien oikeinkirjoitus tulee tarkistaa. Mikäli virhe on alkutekstissä, se tulee mainita. Pidän erittäin todennäköisenä, että Lampisen mainitsema Gunnar Berndströ on taiteilija Gunnar Berndtson (1854-1895), joka oleili Pariisissa samaan aikaan kuin Vallgren. Roberto Stigell lienee kuvanveistäjä Robert Stigell (1852-1907). Lampinen puhuu yhtäällä Per Hasselgergistä ja toisaalla esiintyy pelkällä sukunimellä henkilö nimeltä Hasselberg. Kyseessä lienee ruotsalainen kuvanveistäjä Per Hasselberg (1850-1894).

Puhuessaan Ville Vallgrenin ensimmäisestä vaimosta Antoinette Vallgrenista (1858-1911) Lampinen kirjoittaa: "Antoinette osallistui näyttelyyn ensimmäisen kerran vuonna 1883 tekemillään Calle Larssonin Välskärin kertomuksien puukaiverruksilla".

Pidän viitteiden käyttöä tietokirjoissa suotavana, mutta Lampinen ei viitoita tekstiään. On kiusallista, että hän ei mainitse taideteosten valmistumisvuosia. Vallgrenin tunnetuimpiin kipsiveistoksiin kuuluvista Mariatasta (1886) ja Ainosta (1889) Lampinen kertoo, että ne "päätyivät Suomen Taideyhdistyksen kautta Turkuun". Mistä tämä väite on peräisin? Turun Taideyhdistys osti Mariatan vuosinäyttelystään 1895 ja Aino hankittiin Vallgrenilta 1905. Turun Taideyhdistys ylläpitää vuonna 1904 yleisölle avattua Turun taidemuseota.

MIA HALTIA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.