Kirjoituksen sietämätön keveys

•  Italo Calvino: Koko kosmokomiikka. Suom. Liisa Ryömä. Tammi 2008. 331 s.

Kun sanon että sankari on nimeltään Qfwfq ja kirjailija nimeltään Calvino, varttuneemmat kirjallisuudenharrastajat tietävät heti, mistä teoksesta on kysymys. Italo Calvinon (1923-1985) Kosmokomiikkaa ilmestyi vuonna 1965 (suom. 1969) sisältäen 12 kertomusta. Nämä hauskat "tieteistarinat" olivat alun perin pääosin lehtijuttuja, joiden kirjoittamista italialaiskirjailija jatkoi kuolemaansa asti, joten nyt julkaistu Koko kosmokomiikka käsittää yhteensä 24 kertomusta.

Jokainen kertomus alkaa lyhyellä tieteellisellä kuvauksella tai teorialla universumin synnystä ja olemuksesta. Tämän jälkeen pääsee vauhtiin kertoja Qfwfq, joka muistelee jotakin aiheeseen liittyvää kommellustaan ennen tai jälkeen universumin synnyn. Vaikka teoksesta ei täysin selviä, mikä olio sankarimme on, hän on kuitenkin ollut olemassa "aina", siis jo ennen oletettua alkuräjähdystä. Niinpä kertomukset liikkuvat hyvin vapaasti ajassa ja paikassa, jotka toki ovatkin täysin suhteellisia käsitteitä kuten jo Einstein opetti. Tästä kaiken suhteellisuudesta teoksessa otetaankin sitten kaikki irti.

Kaikki on suhteellista

Otetaanpa esimerkiksi kertomus nimeltä Valovuodet. Siinä kertoja huomaa, että sadan miljoonan valovuoden päässä olevassa galaksissa joku heiluttaa lappua, jossa lukee "Minä näin sinut". Ja kuinka ollakaan, muistikirjastaan Qfwfq hoksaa, että juuri kaksisataa miljoonaa vuotta sitten hän on erehtynyt tekemään jotakin hyvin salattavaa ja häpeällistä. Paniikkia pukkaa, ja kertoja käyttääkin seuraavat vuosimiljoonat pähkäillen vastatoimia sekä tietysti hyviä selityksiä tekoselleen.

Vaikka Qfwfq lienee lähempänä alkeishiukkasta kuin ihmistä, hän on siis itse asiassa hyvin inhimillinen, itsekeskeinen, turhamainen ja herkästi rakastuvakin. Universumin mullistuksissa hän ehtii ihastua yhteen jos toiseenkin naaraspuoliseen olioon. Kosmokomiikan hauskuus perustuukin käytännössä yhteen komiikan klassisimmista keksinnöistä: inkongruenssiin eli yhteismitattomuuteen. Mitä seuraa, jos sekoitetaan pienen ihmisen pieni arki ja universumin mittasuhteet? Kosmokomiikkaa tietysti.

Kirjallisuuden puolustus

Calvino oli paitsi kaunokirjailija myös kirjallisuusteoreetikko, jonka tuttavapiiriin kuuluivat 1960-luvulla Roland Barthes ja monet muut pariisilaisintellektuellit. Calvinon Jos talviyönä matkamies (suom. 1983) lienee kaikkien aikojen tunnetuin kirjallisuusteoreettinen romaani, yritys kuvata itse lukuprosessia fiktion keinoin.

Calvino uskoikin kirjan tulevaisuuteen myös 2000-luvulla kuten hän totesi testamentikseen jääneessä esseekokoelmassa Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (suom. 1996). Myös Kosmokomiikkaa on teoreettinen kokeilu ja samalla painetun sanan puolustuspuhe, mikä useimmiten jää kritiikeissä huomiotta.

Kaunokirjallisuuden perustana on perinteisesti pidetty sen kykyä luoda visuaalisia mielikuvia lukijan päässä: meitä kiinnostaa, miltä ihmiset ja maisemat näyttävät. Kosmokomiikkaa ei kuitenkaan hemmottele lukijaa visuaalisilla kuvilla. Kuinka voisikaan kun "henkilöt" ovat lähinnä matemaattisia suureita ja maisemana usein vain tyhjä avaruus.

Siitä huolimatta tarinat pääosin toimivat ja huumori hykerryttää. "Tarkoitukseni oli osoittaa, että myyttistä kuvastoa käyttävää kirjallisuutta voi kasvaa millaisesta maaperästä tahansa, jopa sellaisesta kielestä, joka on mahdollisimman kaukana visuaalisesta kuvastosta", Calvino kertoi haastattelussa.

Kosmokomiikan huumori on kestänyt aikaa kohtalaisen hyvin, vaikka monet sen teoriat universumista lienevät jo vanhentuneita. Sävyltään kertomukset kuitenkin synkkenevät loppua kohti - viimeinen kertomus on jo lähinnä kosmotragiikkaa. Taitavat Qfwfq:n miljardit ikävuodet jo painaa…

VEIJO HIETALA

TS/Tammi/Jerry Bauer<br />Italo Calvinon Koko kosmokomiikkaan mahtuu 24 kertomusta.
TS/Tammi/Jerry Bauer
Italo Calvinon Koko kosmokomiikkaan mahtuu 24 kertomusta.