Kirja-arvostelut

Sukellus satuun ja todellisuuteen

•  Mike Pohjola: Kadonneet kyyneleet. Gummerus 2008. 233 s.

Mike Pohjolan esikoisromaanissa Kadonneet kyyneleet pohdiskellaan todellisuuden käsitettä. Maailma on totta, sitä ei käy kiistäminen, mutta mikä on maailma? Kuka saa lopulta päättää, mikä on totta?

Kadonneet kyyneleet lomittaa kaksi tarinaa, jotka näyttävät olevan melko kaukana toisistaan mutta joissa molemmissa on suhteellisen paljon ongelmia - itse asiassa enemmän kuin pienet ihmiset tai olennot ovat valmiita murtumatta kestämään. Se kertoo palasia yksinäisen ja ahdistuneen Roosan ensimmäisestä yläkouluvuodesta ja ensimmäisestä vuodesta ilman isää. Koulu on tytön huolista silti pienin, sillä käytännössä Roosa on isän kuoleman myötä menettänyt molemmat vanhempansa: äiti hakee lohdutuksensa viinasta ja uudesta poikaystävästä ja jättää tyttärensä heitteille.

Roosan maailman tapahtumat sijoittuvat sen paremmin määrittelemättömään nyky-Suomeen ja varmasti voisivat tapahtua missä päin tahansa, mutta naantalilaiset tunnistanevat Nuhjalan sivukirjaston ympäristön.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisaalta kirjassa mennään aivan muualle, sukelletaan satuun, jonka todellisuus koostuu keijujen mikromaailmasta. Siellä päähenkilöksi nousee urhea omena-airis Punakaneli ystävineen. Yhdessä nämä kasvien nimikkohenget käyvät taistelua Ketoa diktaattorimaisin ottein hallitsevaa Tuonenkieloa vastaan, sillä sadussakin soditaan ja kuollaan.

Rinnakkaiset tarinat tukevat toisiaan hyvin, joskin maailmojen välisen yhteyden paljastaminen aloitetaan kovin myöhään. Vinkkejä lukijoille voisi jakaa aikaisemminkin, vaikka tarkimmat saattavat jotain jo alusta päätellä. Sopivan kaukana ja samalla lähellä oleminen on aina melkoista taiteilua.

Kirjan reaalitodellisuus on ankea ja niin kestämättömän lohduton, että Roosan ratkaisun ymmärtää helposti. Jos pienen tytön koko olemassaolo asetetaan kyseenalaiseksi, ei ihme, että kiusattu mieli rakentaa ympärilleen toisen todellisuuden. Sitä voidaan sitten kutsua vilkkaaksi mielikuvitukseksi tai - kuten Roosan tapauksessa - mielisairaudeksi.

Roolipeleihin tottuneena Mike Pohjola on liittänyt teoksensa loppuun hienot ja tutustumisen arvoiset word- ja soundtrackit. Itse voisin vielä suositella katsottavaksi elokuvaa Pan´s Labyrinth (2006), jonka satumaisen synkkä perusvire muistuttaa kovasti Kadonneitten kyyneleitten luomaa tunnelmaa.

MARI VIERTOLA