Eikä vain historiasta

• Sjón: Argon lastu. Suom. Tuomas Kauko. Like 2008. 142s.

Koskaan ei pitäisi mennä merta edemmäs kalaan, mutta neljännessä ulottuvuudessa, ajassa, kannattaa tietysti liikkua. Onhan meri ikuinen, myyttinen ja elämän alkulähde.

Islantilaisen Sjónin romaani Argon lastu vie lukijansa monien merien ääreen. Kehyskertomuksessa viivähdetään rahtilaivan neitsytmatkalla joitakin pääsiäispäiviä lastaussatamassa Norjassa, mutta kirjan varsinainen juoni käsittelee Kreikan mytologiasta tuttua Argo-laivaa, jolla argonautit yrittivät löytää kultaisen taljan.

Sjónin teosta ei pidä luulla varsinaisesti fantasiakirjallisuudeksi, vaikka sen muutamat ominaispiirteet kuljettavatkin aatosta siihen suuntaan. Rahtilaivan toinen perämies Kaineus kertoo nimittäin tarinoita, joihin hän saa yhteyden ikiaikaisen, jo lahonneen puupalan avulla.

Kuunnellessaan mahtavaa taikakalua, jonka hän väittää olevan Argon keulapuuta, Kaineus kertoo jatkotarinaa minämuodossa.

Perämies väittää olleensa kansimiehenä Argolla, jonka päällikkö oli tunnetusti Jason, eli Iason Aisoninpoika. Näin lukija kiidätetään Euripideen ja Ovidiuksen kuvaamien tarujen ja tragedioiden maailmoihin.

Positiivista vedätystä

Satujen saarten kasvatin kuvaamana retki antiikin Kreikassa on vähintään yllätyksellinen. Kuten kirjailijan aiemmissakin suomennoksissa, Argon lastu kehii kertomuksen loppuhuipentuman aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Tuskin mikään on juuri sitä miltä näyttää, ja kaikelle voi silti antaa merkityksen.

Eikä narraattoria voi moittia lukijansa harhauttamisestakaan kuin korkeintaan positiivisessa mielessä.

Sjónin tekniikka poikkeaa tälläkin erää aiemmista vedätyksistä. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saanut Sjónin romaani Skugga-Baldur leikki ajan kanssa häränpyllyä, jolloin lukija joutui muuttamaan käsityksiään romaanin henkilöiden motiiveista. Argon lastussa liikutaan sellaisissa maisemissa, jotka ovat monille tuttuja Neil GaimaninUnohdetuista jumalista . Tarinoita ei tarvitse kertoa eikä varsinkaan keksiä, jos itse elää niiden keskellä.

Detaljit lyövät leikkiä

On puolileikillisesti väitetty, että kaikki islantilaiset ovat kirjailijoita. Saagojen perijät - kuten Sjón - osoittavat, että väitteellä on katetta. Argon lastussa on näennäisesti vain vähän islantilaisuutta, mutta universaalista kirjallisuutta kylläkin.

Kertomus etenee poukkoillessaankin, ja mikä parasta, genreksi voi erehtymättä nimetä lähes mitä hyvänsä.

Yksityiskohdat lyövät leikkiä kokonaisuuden kanssa, joskin Tuomas Kaukon suomennoksessa havaitsee teoksen loppupuolella kiireen leiman. Sivulla 110 yksi puuttuva kieltosana muuttaa kehyskertomuksen päähenkilön Valdimarin ajatuksen vaikeaselkoiseksi ja vesittää surrealistista loppukohtausta.

Tarkkaavainen lukija selviää erheen yli, mutta Valdemarin johtopäätös ja lukijan aavistus eivät kohtaa yhteenvedossa niin oivaltavasti kuin mitä olisi halunnut. Ja vaikka Argon lastu ei kokonaisuutenakaan aivan yllä Skugga-Baldurin tasolle, vuonna 1962 syntyneeltä kirjailijalta on lupa odottaa vastakin äärimmäisen mielenkiintoista kertomakirjallisuutta.

Erkki Kanerva

TS/
TS/
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.