Kokemuksia Portugalista
ja Hollannista

• Rita Dahl: Tuhansien portaiden lumo - kulttuurikierroksia Portugalissa. Avain 2007. 285 s. • Katri Niinikangas: Hollannin muistikirja. Enostone 2007. 197 s.

Matkakirjallisuus on kiinnostava laji. Se on onnistunut luontevasti uudistumaan ja sekoittumaan muihin lajityyppeihin. Matkakirjan traditio tuntuu joustavammalta ja rajoiltaan häilyvämmältä kuin proosan, draaman ja lyriikan traditio.

Suomessa esseekirjallisuus on taantunut, mutta matkakirjat ovat yhä parhaimmillaan suuren yleisön näkemyksellistä tietokirjallisuutta. Tuhansien portaiden lumo ja Hollannin muistikirja osoittavat, että kokemuksellinen matkakirja on kuitenkin vaativa laji.

Portugalin kulttuuria

Rita DahlinTuhansien portaiden lumo koostuu Portugalia kuvaavista reportaaseista, runoista ja värivalokuvista. Näistä elävästi kirjoitetut proosatekstit toimivat parhaiten. Runot eivät aina avaudu ja niiden asettelu proosatekstin väliin on epäonnistunut ratkaisu, koska lukemisjärjestys häiriintyy. Kuvien ja proosan suhde toimii paremmin. Suurin osa valokuvista on ilmeikkäitä henkilökuvia ja onnistuneita kaupunkimiljöitä.

Portugalin kulttuuria ja yhteiskuntaa kuvatessaan kirjailija onnistuu välittämään innostuksensa aihettaan kohtaan. Dahl lähtee liikkeelle Lissabonista ja pääkaupungin kautta avautuu myös maan historia. Kulttuuri nähdään kirjassa laajasti; sitä ovat myös arkielämän tapa- ja ruokakulttuuri, jalkapallo sekä televisio. Dahl käsittelee myös taidemuotoja, kuten fado-laulua, kirjallisuutta, taidetta ja arkkitehtuuria. Kirjan yksittäiset kappaleet ovat paikoin todella onnistuneita ja Portugalin kultturi-ilmapiiristä saa monimuotoisen kuvan.

Kirjan kokonaisuuden ongelmaksi muodostuvat hajanaisuus ja satunnaisuus. Dahl kirjoittaa enteellisesti esipuheessaan: "Matkoilla kertyneet kokemukset ovat kirjassa täysin mielivaltaisessa järjestyksessä, eivätkä noudata kronologiaa. Kerronta on jumala, joka sanelee, mihin kokemukset sijoittuvat." Kirjan lukujen aiheet tuntuvat keskenään epäsuhtaisilta: Lissabon, kirjallisuus, keskiaika ja romantiikka, pohjoinen ja etelä. Vaikka omakohtainen kokemus onkin kirjan lähtökohta ja sen rikkaus, tämän ei tulisi johtaa rakenteen sekavuuteen.

Jotta satunnaiset kohtaamiset eri kulttuurimuotojen kanssa tulisivat perustelluiksi, tyylin pitäisi keskittyä selkeästi kertojan omiin tuntemuksiin. Hänen persoonastaan pitäisi tulla teoksen keskus. Dahl jää kuitenkin itse taka-alalle, vaikka hän kuvaa omaa kokemustaan Portugalista. Lopputulos jää häiritsevästi kahden vaihtoehtoisen otteen välille: omakohtaisen ja objektiivisen.

Vaihto-oppilas Hollannissa

Katri NiinikankaanHollannin muistikirja perustuu hänen vaihto-oppilasvuotenaan pitämäänsä nettipäiväkirjaan. Niinikangas opiskeli 25-vuotiaana taidekoulussa pienessä Tilburgin kaupungissa. Kirja yhdistää päiväkirjamuotoa ja matkakertomusta, mutta pääosassa on kokemus ulkomailla asumisesta. Teos koostuu Niinikankaan nettipäiväkirjamerkinnöistä, katkelmista hänen ystäviensä sähköpostiviesteistä sekä hänen valokuvistaan ja piirroksistaan. Kirja sopii parhaiten vaihto-oppilasvuotta harkitseville kohdemaasta riippumatta.

Niinikankaan vahvuus on kuvallisessa ilmaisussa eli valokuvissa ja piirroksissa. Ne toistuvat kuitenkin huonosti mattapintaisella paperilla. Harmaata, hollantilaista talviluontoa ja kaupunkikuvaa esittävät mustavalkoiset kuvat vaatisivat paremman paperin, jotta niistä saisi jotain irti. Piirroksissa ilmenee tekijän persoonallinen ote, mutta niitä on vähän. Päiväkirjamerkinnät sen sijaan tuntuvat kömpelöiltä ja hiomattomilta. Taideopiskelija kuvaa vaisusti Rembrandtia "neroksi" ja Vermeerin tauluja "kauniiksi". Hollanti jää henkilökohtaisten ongelmien varjoon, vaikka loppua kohti kaupunkikuvaukset laajenevat. Olisikohan kirja tullut tällaisenaan julkaistuksi, ellei Enostone olisi Niinikankaan perheen omistama kustantamo?

Päiväkirjassa takerrutaan arjen pikku ongelmiin, jotka paisuvat peloiksi. Niinikangas pelkää karnevaalia, pyöräilyä, junia, koulua ja kämppiksiä. Hän "rohkaisee itsensä" ostamaan vuosilipun museoon. Kirja paneutuu kertojan selviämiseen arjessa ulkomailla. Kokeneelle matkailijalle tämä antaa hyvin vähän. Toisaalta ihmiselle, joka pelkää matkustamista, kirja on harvinaista herkkua. Aiheesta kirjoitetaan harvoin näin rehellisesti.

Minä ja lukija

Molemmissa matkakirjoissa ongelmaksi nousee lukijan unohtaminen. Kirjoittajan kokemukset avautuvat vain, jos lukija pidetään mukana kirjan kokonaisutta hahmoteltaessa. Tässä työssä korostaisin kustannustoimittajan roolia. Mutta hyvä kirjoittaja osaa itsekin ottaa etäisyyttä omaan tekstiinsä ja kysyä, miten toinen ihminen voi materiaalia lähestyä. Mitä teoksen kokonaisuus antaa lukijalle?

Tärkeintä ei ole päästä itse sanomaan, mitä haluaa. Omakohtaisuus tarkoittaa uskallusta ja avautumista, riskin ottoa. Mutta sen, mistä avaudutaan, tulisi olla merkityksellistä muillekin. Kokemuksesta on vaikea kertoa kiinnostavasti. Taiteellinen vapaus ansaitaan taidolla, myös matkakirjallisuudessa.

PÄIVI MÄKIRINTA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.