Ruumiillista runoa

• Susanna Taivalsalmi: Pieni verenkuva. Kaarinan kaupungin runokirjat 15/2007. 92 s.

Kaarinan kaupungin runokilvan tämänvuotinen voittaja on Susanna Taivalsalmen esikoiskokoelma Pieni verenkuva . Vuonna 1994 perustetun Runo-Kaarina-palkinnon ovat aiemmin pokanneet sellaiset tunnetuiksi tulleet nimet kuin Reetta Niemelä , Arto Lappi ja Ville Sutinen .

Pieni verenkuva ottaa käsittelyynsä ruumiillisuuden, joka on varsinkin viime vuosina noussut runoudessa esiin. Osastojen nimet kuten Gomorra, Hän maistuu minun vereltäni, Getsemane ja Hauta tuovat mieleen makaaberit sävyt tai jopa black metal -vaikutteet. Nimien perusteella sopii odottaa rankkuutta.

Ikävä kotiin

Alku lupaa aistillisuutta. Seksuaalinen yhteys kajahtaa mustelmiin, kipuun ja yhtymisen tuskaisuuteen. Paljastuu, että runojen minä haluaa rakastamalla löytääkin kotiin. Seksi on siten koti-ikävän ilmaus. Ensimmäinen osasto on kokoelman parhaita, ja ote on intensiivinen. Seuraava osasto osoittaa, että minällä on väärä motiivi: "Ei se ole rakkautta, että makaa vasten huurtuvaa ruohikkoa / tärisee ihmistä lähelle."

Saman tien myös ilmaisu laimenee ja liikkuu liki kulunutta aforistiikkaa, joka korostuu, kun runon minä pyytää toista hiomaan "vesiemme salakarit pois". Samanlaiseen useasti kuullun kaiutteluun liittyy myös Getsemane-osasto, jossa mukaan tulevan Jeesuksen ruumis ja veri. Aiheessa on jatkotyöstämisen mahdollisuuksia.

Toinen toimiva osasto on nimeltään Arkiprinsessa. Siinä vältetään ylevyyden ja patetian hetteiköt. Runot ilmaisevat jotakin sellaista, mikä on koettu, sisäistetty ja muotoiltu tulkinnalle avoimeksi ilmaisuksi. Hellyys arkista prinsessaa, "pientä sisarta" kohtaan tuo mieleen Edith Södergranin runot. Näissä Taivalsalmen runoissa arkaaisuus yhdistyy luontevasti parhaillaan tapahtuvaan, mikä syventää sanottua.

Rohkea ote

Ihmemaan Liisa näyttäytyy kokoelman runoissa, joissa havainnoidaan mieskirjailijan luomistyötä. Kirjailijan kohteena on omituiseksi osoittautuva tyttö. Lopulta kohteesta tuleekin toimija, ja osasto päättyy oivasti: "Tyttö on kirjoittanut häneen kiihkeästi ulos hengitettäviä hetkiä, junan puhinaa. / Tässä kaikessa hän on kevyesti täysi ja / avatessaan silmänsä hän on valmis jättämään / kynänsä kuin pyörän. / Nojaamaan vahvempaan, lepäämään silmät auki, / siivet."

Taivalsalmen runojen ruumiillisuus ja aistillisuus eivät aivan kurotu lukijaan, ja liian usein runot kuulostavat selittelyltä. Lisähiominen kustannustoimittajan tai muun luottolukijan kanssa olisi terästänyt otetta.

Varsinkin ensimmäinen osasto tuntuu silti viimeistellyltä ja osoittaa lyyrisen taidon: "Salaisen puutarhamme köynnökset ovat tuulen vanuttamia kehyksiä, / pyytävät sinun kuvaasi niiden sisään, / avaimia käteen."

Rohkea tarttuminen ruumiillisuuteen lupaa hyvää. Taivalsalmi ei ole debytanteille tyypillisesti tyytynyt itsestään selviin aiheisiin kuten identiteettiproblematiikkaan tai muuhun kasvukipuiluun.

SIRU KAINULAINEN

TS/Arto Takala<br />Susanna Taivalsalmi debytoi runoilijana lupaavasti.
TS/Arto Takala
Susanna Taivalsalmi debytoi runoilijana lupaavasti.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.