Valkoiset mustat aukot

Aapo Roselius: Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. Tammi 2007. 335 s. • Marjatta Cronvall: Seitsemäs mies. Edita 2007. 192 s.

Jokaisen maan historiassa lienee omat mustat aukkonsa, alueet, joita ei syystä tai toisesta haluta muistella tai tutkia. Toisten mustat aukot huomaa helpommin kuin omansa.

Suomalaiset kauhistelevat Balkanin verisiä sisällissotia. Sikäläisiä ihmisiä pidetään barbaareina, joita on vaikea mieltää eurooppalaisiksi.

Mitä oli valkoinen terrori

Silti myös Suomen historiassa on mustat aukkonsa. Kansalaissotaan liittyy syvä kansallinen trauma. Siihen pureutuu Aapo Roselius tutkimuksessaan Teloittajien jäljillä , jossa hän kartoittaa ns. valkoista terroria eli valkoisten väkivaltaa Suomen kansalaissodassa (Roselius käyttää termiä sisällissota).

Roselius pitää sotaa poikkeuksellisen raakana. Epävirallisten kenttäoikeuksien ja yksittäisen sotilaiden päätösten nojalla ammuttiin yli 8000 punaista eli lähes 10 prosenttia punakaartin vahvuudesta. Luku on Roseliuksen mukaan karmaiseva ja hakee vertaistaan uudemman ajan sotahistoriassa.

Roselius pyrkii kirjassaan antamaan valkoiselle terrorille kasvot. Millaisia ihmisiä teloittajat olivat, liittyikö heidän toimintansa laajempaan kokonaisuuteen vai olivat he vain "yksittäisiä mielipuolia"?

Kansalaissodan eli vapaussodan eli sisällissodan virallinen tulkinta oli vuosikymmeniä valkoisen puolen tulkinta ja valkoisten väkivallanteoista vaiettiin lähes tyystin. Vasemmistolla oli oma tulkintansa, jota pyrittiin myös dokumentoimaan. SDP:n toimesta ryhdyttiin pian sodan jälkeen keräämään tietoja sodassa menehtyneistä punaisista sekä valkoisista teloittajista. Aineisto tunnetaan ns. terroritilastona. Toinen Roseliuksen käyttämä keskeinen aineisto on prokuraattorin- eli oikeuskanslerinviraston arkisto. Sodan jälkeen joukko teloitettujen punaisten omaisia kääntyi oikeuskanslerin puoleen pyytäen selvitystä teloituksista.

Teloittajia suojeltiin

Erittäin harvoin selvitykset johtivat tuomioihin. Paikallisviranomaiset tutkivat tapauksia haluttomasti, ja sitä paitsi teloittajia suojeli joulukuussa 1918 annettu armahdusasetus. Vain jos teko oli erityisen törkeä eikä millään tavoin liittynyt sotatoimiin vaan oli esim. yksityinen kosto, valkoinen teloittaja voitiin saattaa edesvastuuseen. Tällaisten seikkojen todistaminen oli vain hyvin vaikeaa ja tulkinnanvaraista, joten tuomiot jäivät harvinaisuuksiksi.

Valkoinen puoli ei voinut täysin kieltää väkivallantekoja. Siksi se oli valmis myöntämään, että sen joukoissa oli ollut joitakin "hulluja aseveikkoja", jotka olivat syyllistyneet ylilyönteihin. Paradoksaalista kyllä, mielipuolitappajan konsepti sopi myös punaisille, mikä Roseliuksen mukaan johtuu muistitiedon suuresta merkityksestä punaisten traditiossa. Muistitiedossa korostuivat yksilöt ja heidän tekonsa.

Roselius ei niele mielipuoliteoriaa vaan pyrkii osoittamaan, että terrori oli osa valkoisen armeijan tietoista toimintapolitiikkaa, joskin myös sodanjohdosta riippumatonta spontaania väkivaltaa esiintyi runsaasti. Terrorilla oli selkeä psykologinen pohja, joka ikään kuin oikeutti lainvastaisen toiminnan. Lain sivuuttaminen perusteltiin vastapuolen täydellisellä epäinhimillisyydellä. Se oli noussut aseelliseen kapinaan laillista esivaltaa vastaan ja tehnyt sen yhteistyössä venäläisten kanssa, mikä teki punaisista myös maanpettureita. Tällaisia hylkiöitä vastaan olivat kaikki keinot luvallisia.

Roselius puhuu yllättävän vähän valkoisten ylipäälliköstä Mannerheimista. Mikä oli hänen henkilökohtainen vastuunsa terrorista? Sen verran Roselius aiheesta toteaa, että Mannerheim havahtui terrorin kritiikkiin vasta sitten, kun sitä alkoi tulla ulkomailta. Silloin hän jopa antoi määräyksen ryhtyä kokoamaan päiväkäskyjä ym. määräyksiä ja ohjeita, jotka osoittaisivat, että päämaja oli pyrkinyt estämään laittomuudet. Roselius sanoo kuivasti, että Mannerheim-myytin rakentaminen alkoi tuolloin.

Elävästi kirjoitettu dokumenttiromaani

Yleisradion toimittaja ja tuottaja Marjatta Cronvall (1943-2005) on kirjoittanut kirjan isoisästään Johannes Jääskeläisestä. Vaasan entinen lääninsihteeri Johannes Jääskeläinen teloitettiin hämärissä olosuhteissa kansalaissodan aikana Pietarsaaressa. Kumpikaan osapuoli, sen paremmin valkoiset kuin punaisetkaan, ei ole halunnut lukea häntä marttyyrikseen.

Johanneksen selvittämätön kohtalo on painanut perhettä vuosikymmenien ajan. Marjatta Cronvall on muistitiedon, arkistolähteiden ja kirjallisuuden avulla pyrkinyt kaivamaan totuuden esiin. Tuloksena on elävästi kirjoitettu dokumenttiromaani, joka tuskin kuitenkaan sisältää lopullisen totuuden Johannes Jääskeläisen kohtalosta.

Talonpoikaista juurta ollut Jääskeläinen pääsi opintielle ja valmistui sekä insinööriksi että varatuomariksi. Hän oli fennomaani, suomalaisuusmies, henkeen ja vereen. Jääskeläinen kohosi huomattavaan virkaan, Vaasan läänin kakkosmieheksi eli lääninsihteeriksi. Hänen jyrkkä suomalaisuuskantansa johti hänet vastakkainasetteluun läänin ruotsinkielisten kanssa. Jääskeläisen oma vaimo, Karin, oli ruotsinkielinen mutta vaihtoi ruotsin miehensä äidinkieleksi.

Paitsi suomalaisuusinto myös se, että Jääskeläinen toimi ns. laittomuusajan virkamiehenä venäläistämiskaudella teki hänestä vihatun hahmon perustuslaillisten ja myös työväestön keskuudessa. Vuoden 1917 levottomuuksien aikana Vaasan vallankumoukselliset sulkivat lääninhallituksen. Sen yhteydessä Jääskeläinen teki tunnetun "kumarrusmatkansa" vallankumouksellisten johtomiesten luokse. Se hankki Jääskeläiselle vasemmistolaisen leiman.

Kansalaissodan aikana Jääskeläinen ilmoittautui vapaaehtoisena valkoisten tykistökouluun Pietarsaareen. 1. maaliskuuta 1918 tykistökoulun jääkärit viettivät alkoholipitoista juhlaa Pietarsaaren Kaupunginhotellissa. Yöllä juhlat saivat ilkeän käänteen. Jääkärit päättivät jakaa oikeutta. Perustettiin kenttäoikeus ja paikalle raahattiin putkasta tai kotoaan kuusi punaista. Oikeuden eteen joutui myös juhlijoihin kuulunut Johannes Jääskeläinen. Cronvall arvelee hänen juristina pyrkineen estämään laittoman oikeudenkäynnin ja joutuneen sen vuoksi samaan jonoon punavankien kanssa. Karin Jääskeläinen oli vakuuttunut, että kysymyksessä oli kielikosto eli ruotsinkielisten kosto Johanneksen kiivaasta suomalaisuusaatteesta.

Virallinen selitys

Virallisena selityksenä teloituksille oli salahanke tykistökoulun räjäyttämiseksi. "Kumarrusmatkan" punaiseksi leimaamaa Jääskeläistä väitettiin hankkeen johtajaksi. Selitys kuulostaa varsin epäuskottavalta mm. siksi, että Jääskeläinen oli ollut koulussa vasta viikon.

Tuomiot pantiin täytäntöön heti. Seitsemän tuomittua marssitettiin Strengbergin tupakkatehtaalle, jonka seinää vasten heidät ammuttiin. Ruumiit jätettiin yleisön nähtäville kadulle.

Tarinan eräänlaiseksi hirviöksi nousee tykistökoulun johtaja, ruotsalainen kreivi Adolf Hamilton, joka sitkeästi tituleerasi itseään everstiksi vaikka olikin vain kapteeni. Hamilton kirjoitti isälleen, kuinka yllättävän helppoa oli ollut allekirjoittaa kuolemantuomiot; hän oli tehnyt sen "kevyellä kädellä".

Karin Jääskeläinen pyrki selvittämään miehensä kuolemaan liittyviä seikkoja. Selvityspyynnöt oikeuskanslerille eivät johtaneet mihinkään. Kenttäoikeuden istunnosta oli tehty pöytäkirja, niin kerrottiin, mutta se oli mystisesti "kadonnut". Koko tapahtumaa leimaa salaperäisyys ja vaikeneminen. Täydellistä selvyyttä tykistökoulun tapahtumista on tuskin enää mahdollista saada.

JARI LYBECK

TS/Lehtikuva/arkisto<br />Valkoisia sotilaita vuodelta 1918.
TS/Lehtikuva/arkisto
Valkoisia sotilaita vuodelta 1918.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.