Maansa myyneet

Seppo Heikkinen: Myyty maa. Tammi 2007. 307 s.

Rintaan tatuoidulla pizza-ketjun logolla voi tienata muutaman mainosmarkan elämiseen. Paremmat rahat saa, jos logo tatuoidaan otsaan. Siinä se näkyy koko ajan.

Seppo Heikkisen (s. 1959) esikoisromaani Myyty maa vie lukijan suomalaiseen lähitulevaisuuteen, jonnekin 2030 tietämille. Kansa on jakautunut kahtia. Toisten taloudellinen tilanne on loistava, toiset sinnittelevät sillä mitä saavat kasaan haalittua.

Yhteistä on se, että kenelläkään ei ole hyvä olla. Menestyjiä stressaavat menestyspaineet ja armoton kilpailu paikasta auringossa. B-luokan kansalaiset sinnittelevät sillä mitä on. Onnen perään ei liiemmin kannata kysellä.

Romaanissa taloudellinen kuilu kulkee myös päähenkilö Jeren ja tämän siskon Johannan välillä. Sisko on menestynyt konsultti, täysipäiväisen muusikon urasta haaveileva Jere puolestaan miespuolinen domina. Hän piiskaa työkseen siskonsa kaltaisia naisia, jotka kaipaavat kipua stressinlievitykseen ja tunteiden kokemiseen.

Johanna rakastaa työtään, Jere vihaa omaansa, mutta leipä on otettava sieltä mistä sen löytää.

Asetelma on herkullinen. Silti ihan täyteen lentoon Heikkinen ei tarinaa saa. Mukaan on ängetty liikaakin tavaraa pohjoisen Suomen tyhjenemisestä radikaaliryhmien terrorismiin ja yksilötason ongelmista globalisoituneen maailman valtaansa ottaneisiin suuryrityksiin.

Kaikkihan ne sivuavat toisiaan, mutta yhden romaanin materiaaliksi valikoima on hajanainen.

Se kuitenkin käy selväsi, että Heikkisen kuva tulevaisuudesta on enemmän synkkä kuin valoisa.

Kohti taloudellista totalitarismia olemme menossa eikä tilannetta muuta, vaikka Johanna kirjan lopussa saa herätyksen ja tuulettaa elämänarvojaan. Hän on yksittäistapaus, jonka luonnekuvan kannalta äkkinäinen takinkääntö ei edes ole kovin uskottava.

Ajatonta Sex Pistolsia

Myyty maa viittaa nimenä sekä perheen pohjoisessa sijaitsevan maatilan myyntiin että valtiollisella tasolla vallan siirtymiseen ylikansallisille yhtiöille.

Aikajana romaanissa venyy niin, että mukaan tulee uskottavuusongelmia. Yhtäällä Jeren isä lähti aikanaan Ruotsiin Volvon tehtaille, mikä on suomalaista 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun historiaa. Toisaalla hänen kaverinsa eli voimakkainta nuoruuttaan punkkaudella 80-luvun taitteessa.

Poika Jere on 2030-luvun taitteessa elävä postpunkkari ja kovin nuori isänsä pojaksi.

Clashin ja Sex Pistolsin tekstien siteeraaminen tuntuu tässä yhteydessä kaukaa haetulta yhteiskunnallisuudelta. Sitaattien käytön lienee tarkoitus osoittaa, että maailma ei juurikaan ole muuttunut. Sama yhteiskunnallinen kapina istuu uuteen aikaan siinä missä syntyhetkeensäkin.

Rakkauskertomuksenkin Heikkinen on romaaninsa sisään kirjoittanut. Jeren rakas, albanialainen Rita on aluksi Johannan palvelija, mutta paljastuu myöhemmin viittä vaille valmiiksi lääkäriksi.

Näin kirja tulee käsitelleeksi tämän päivän maahanmuuttajien yhtä keskeistä ongelmaa. Alansa töitä ei koulutuksesta huolimatta saa.

Eikä tilanne siis Heikkisen romaanin perusteella miksikään tule muuttumaan. Yhä edelleen runsaan parinkymmenen vuoden kuluttua korkeastikoulutetut maahanmuuttajat tekevät Suomessa hanttihommia.

Näkemys sotii niitä tulevaisuudenvisioita vastaan, joiden mukaan Suomi tulee tarvitsemaan lähivuosikymmeninä ulkomailta lisää kaikenlaista ammattitaitoista väkeä yhteiskunnan pyörittämiseen.

Vaikka Myyty maa puhuu tärkeistä asioista ja Heikkinen tuntuu olevan asioiden kanssa tosissaan, ei romaani yllä tavoitteisiinsa.

Henkilöhahmot jäävät valitettavan ohuiksi ja ruuti kastuu tarinan moneen suuntaan kurkottavien sivujuonteiden virrassa.

KIMMO RANTANEN

TS/
TS/