Tunnistettava naishahmo

Marjaana Aumasto: What a Bitch. Tammi 2007. 89 s.

Naisten kuvaajana tunnettu prosaisti Marjaana Aumasto on kirjoittanut runokokoelman, jolla on reteä nimi. What a Bitch -lausahdus - joka voidaan suomentaa vaikkapa "senkin narttu" - on tuttu ainakin televisiosta. Ilmaus liittyy tilanteisiin, joissa naista nimitellään ilkeä, ikävän tai naiselle sopimattomana pidetyn käytöksen vuoksi.

Nimi ei ole Aumaston kokoelmalle kuitenkaan osuva. Odotukseni kohdistuivat nimen perusteella epätyypillisiin tai räväköihin naisiin. Sen sijaan kokoelman minä onkin aika tunnistettava hahmo. Tekstien ansio on siten siinä, että niissä kuvatut asiat ja käsitellyt aiheet ovat useille naisille tuttuja.

Aumaston nainen pui elämänproblematiikkaansa ajoittain Arja Tiaisen tapaan: miehet keskittyvät vain naisen ulkonäköön ja typistävät muutenkin naisten elämänpiiriä. Nainen tuntee osansa pitkässä historian naisten ketjussa, jossa tärkeintä on pyrkiä säilyttämään hyvä maine ja kunnia tai jonkinlainen "naisellinen pyhyys". Sillä ei kuitenkaan elätetä lapsia eivätkä naiset kykene tällä tavoin keskittymään itselleen tärkeisiin asioihin.

Teksteissä on yhtenäinen minä, toisinaan mukana on äiti, omat lapset ja lopuksi myös kumppani. Koskettava Joskus haistoin punaista baskeriasi kuvaa varhaisnuoruuden ystävää silloin kauan sitten, ja samalla mieleen tulvahtaa oma nuori minä.

Aumastolla naistenvälisyys on turvaverkon sijaan ennemminkin rasite ja taakka, ikään kuin tekstien minä olisi vastuussa menneisyyden naisten valinnoista. Aihepiiriin liittyy myös kristillistä symboliikkaa.

Viimeinen osasto on eletyn tuntuinen, ja tulkitsen sen kuvaavan irtautumispyrkimyksiä alkoholisoituneesta kumppanista. Jäljelle jää toivo siitä, että kannattaisi sittenkin jättää kivun ja tuskan etsiminen ja kääntyä kohti lämpöä.

Kielellisesti Aumaston tekstit eivät sykähdytä. Ne ovat lähinnä proosamuotoisia, paikoin kömpelöitä purkauksia. Aumasto ei tunnu luottavan lukijaansa: kaikki yritetään selvittää ja vähän ylikin. Silti tekstit eivät selity, vaan pikemminkin jäävät irrallisiksi ja keskittymättömiksi sanakoosteiksi. Ehkä kyseessä on jonkinlainen epäpyhä aumastolainen kirjallisuuskäsitys: "Minä en ole pyhä, hän sanoi, / kirjallisuus ei ole pyhää, / älkää koskaan enää lausuko minulle tuota sanaa."

SIRU KAINULAINEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.