Scifiä ja muuta kovaksikeitettyä

Juha-Pekka Koskinen: Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään. Karisto 2007. 236 s.

Kolme vahvaa romaania julkaissut Juha-Pekka Koskinen vakuuttaa myös novelleillaan. Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään sisältää kaksitoista tarinaa, joista neljä on aikaisemmin julkaisemattomia. Novellit on ryhmitelty ajan mukaan: eilen, tänään, huomenna.

Sodan ja hävityksen apokalyptiset näkymät ovat Koskista lähellä. Novelleissa Huomiseen , Erzbeth! ja Kaunis Abaddon liikutaan Balkania ja Itä-Eurooppaa muistuttavissa maisemissa. Väkivallan uhka on aina läsnä.

Novelli Ihme on täydellisin Waltari-mukaelma, minkä olen lukenut. Tämä ei ole mikään moite. Monet Koskisen novelleista ovat muiden ulottuvuuksiensa ohella myös sormiharjoitelmia eri tyylilajeissa. Ihme -novellissa kardinaali Zumuthin apulainen Julian Juneau on näennäisen alamainen herralleen, mutta itse asiassa kritisoi häntä varsin purevasti. Samaa monipohjaisuutta on muissakin novellin hahmoissa, mm. petollisessa matkaoppaassa. Novellin loppuhuipennus on juuri niin tehokas kuin vain voi toivoa. Näin on Koskisen novelleissa lähes aina.

Sormiharjoituksesta on kysymys myös novellissa Ääriviivaton , jossa tunkeudutaan Viiltäjä-Jackin sielunmaisemaan. Novelli on kuin makaaberi proosaruno, jossa peilataan vihan ja väkivallan tuntoja.

Koskisen novellien yleissävy on synkkä, mutta on niissä huumoriakin. Edellä mainittu Ihme on sellainen, samoin novelli Pahe , jossa kuvataan kyllä vakavaa aihetta, pelihimoa, mutta niin että mukana on koominenkin ulottuvuus.

Minä-kertoja katsoo pelaamisensa olevan filosofista tutkimusta maailman kaaoksen kesyttämiseksi. Tätä ei ulosottomiehistä hermostunut vaimo ymmärrä. Kertojaakin ulosmittaus kyllä häiritsee. Hän kiroaa sitä, "että ensimmäiset kierrokset ehdittäisiin pelata ilman minua".

Tehokas novelli vankilasta

Kokoelman niminovelli on kafkamainen kuvaus kirjailijasta, Johanista, joka pakonomaisesti tuottaa tekstiä, vaikka kustantajat kieltäytyvät julkaisemasta riviäkään. Johanin kuoleman jälkeen hänen osakkeensa nousevat.

Tekstit ovat kyllä hajaantuneet enemmän tai vähemmän taivaan tuuliin. Niiden kokoamiseen omistautuu kirjallisuudentutkija Matias. Siitä tulee hänen elämäntehtävänsä, jonka parissa hän uurastaa kuolemaansa asti. Silti hän ei saa kokoon täydellisenä yhtään Johanin teosta. Humoristisessa novellissa voi nähdä rankkaakin kritiikkiä koko kirjallisuusinstituutiota kohtaan.

Koskinen hallitsee kovapintaisen scifi-lajityypin. Novellista Paimentamisen sietämätön keveys tulee mieleen Harrison Fordin Bladerunner -klassikko 1980-luvulta. Eletään orwellilaisessa yhteiskunnassa, joka on näennäisesti kuin omamme, mutta jonka todellisuus perustuu tehokkaaseen valvontaan ja sopeutumattomien fyysiseen tuhoamiseen.

Hyvän paimenen assosiaatio on viiltävän ironinen. Tuhoaminen tapahtuu "paimensauvalla", jonka säde kärventää uhrin aivot. Novellin päähenkilö David, eräs paimenista, joutuu moraaliseen kriisiin, kun yllättäen ilmenee, että hänen pitäisi eliminoida isänsä.

Uneton vankilassa on kokoelman tehokkain novelli. Sen futuristinen miljöö, huippunykyaikainen vankila, ja päähenkilön (vartijan) tajunta ovat ehyt kokonaisuus. Vartija valvoo yksin tornistaan kuutta sataa vankia. On mahdotonta, että yksikään näkisi hänet, vaikka hän näkee jokaisen. Vangit eivät voi myöskään kommunikoida keskenään. Asiat alkavat kuitenkin mennä vinoon. Vartija huolestuu ja joutuu lopulta paniikkiin. Lopullinen selkeä ratkaisu karkaa sekin käsistä. Tunnelman ja tapahtumien asteittainen kiristäminen on tehty mestarillisesti.

JARI LYBECK

TS/
TS/