Naistenkaataja muistelee

André Brink (s. 1935) kuului siihen Etelä-Afrikan valkoisten kirjailijoiden pieneen ryhmään, joka taisteli aktiivisesti sanoin ja teoin maan apartheid- eli rotuerottelupolitiikkaa vastaan 1970- ja 1980 -luvuilla. Kirjailijat pitivät teoksillaan huolen siitä, ettei tuon kaukaisen maan oloja ja ongelmia unohdettu Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Näin he ilman muuta vaikuttivat osaltaan kehittyneiden maiden älymystön mielipiteeseen ja Etelä-Afrikan henkiseen ja materiaaliseen boikotointiin.

Kun apartheid 1990-luvun alussa virallisesti päättyi, joukkio joutui hakeutumaan uusien aiheiden pariin enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Parhaiten selvisi J. M. Coetzee, mutta hänen romaaneissaan olikin jo alun perin myös muita taiteellisia ambitioita kuin vain rotupolitiikka. Sen sijaan André Brink, toinen professorismies, on selkeämmin poliittinen kirjailija, ja hänen kerronnallisesti taidokkaimmat teoksensa syntyivätkin apartheid-taistelun elähdyttäminä.

Niinpä Brinkin teosten taso on jonkin verran vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja Intohimon oikeudet (suom. 2001) sai jo epäilemään, että vanhan tasa-arvotaistelijan usko on hiipumassa. Katkeranoloinen teos henki jonkinasteista pettymystä Etelä-Afrikan apartheidin jälkeiseen tilanteeseen, ja kirjailija keskittyikin lähinnä rakkauskuvioihin. Edellinen suomennos, Hiljaisuuden tuolla puolen (2003), oli vuorostaan taas taattua poliittista jylinää, tällä kertaa vieläpä feministisin äänenpainoin.

Rakkaudentunnustus naisille?

Uusin teos Kun vielä muistan on kuitenkin varsinainen rimanalitus Brinkin tasoiselta kirjailijalta. Brink epäonnistuu pahanpäiväisesti lempilajissaan, erotiikan ja politiikan yhdistämisessä, eikä romaani toimi oikein kummallakaan osa-alueella. Teoksen kertoja on eteläafrikkalainen Chris Minaar, liki kahdeksankymppinen kuulu kirjailija, jonka kirjalliset ja seksuaaliset kyvyt ovat hiipumassa. Eräänä Uudenvuodenaattona hän kohtaa Rachelin, nuoren kuvanveistäjän, josta tulee Chrisin elämän viimeinen ja suurin rakkaus. Myös Rachelin valokuvaaja-aviomies on kuvioissa mukana mutta onneksi enimmäkseen kuvaamassa maailman sotarintamilla.

Romaanin alussa Rachel on juuri kuollut - syy paljastuu vasta aivan lopussa - mutta hänen innoittamanaan Chris on ryhtynyt kirjoittamaan viimeistä teostaan, rakkaudentunnustusta paitsi Rachelille myös kaikille muille elämänsä naisille. Ja niitähän riittää! Minaar osoittautuu oikeaksi rakasteluaddiktiksi, jonka sänkyyn kelpaavat kaikenlaiset naiset, mustat ja valkoiset, neitsyet ja rouvat, opiskelijat ja sihteerit. Kaikki muut paitsi Rachel... Ei ihme että yksi teoksen kantavista symboleista on Mozartin ooppera Don Giovanni (Don Juan).

Symboliikka ei toimi

Brink yrittää siis kirjailijanrutiinillaan rakentaa symbolisiltoja milloin rakkauden ja kirjailijantyön, milloin erotiikan ja politiikan välille, mutta päätyy tällä kertaa lähinnä kliseisiin. Kaikkein ärsyttävin niistä on naisten toistuva vertaaminen milloin mihinkin laatuviiniin: tuommoista kutsutaan nykyään naisten esineellistämiseksi! Ja kun Chrisin elämän naisetkin kuvataan Rachelia lukuunottamatta melko persoonattomina ja ulkokohtaisesti, romaania ei voi parhaalla tahdollakaan nimittää rakkaudentunnustukseksi näille. Pikemminkin rakastelun tunnustukseksi....

Kaiken kaikkiaan Brinkin uutukaisen ihmiskuvaus on niin heppoista ja rakkauskohtaukset epäeroottisia, että luin teosta pitkään parodiana. Kunnes tajusin ettei tekstissä ole huumorin tai ironian häivääkään! Ehkäpä se on vain osoitus Minaarin kykyjen kuihtumisesta.

Toivottavasti ei kuitenkaan vielä Brinkin - onhan hänellä sentään Minaarin ikäänkin melkein vuosikymmen...

VEIJO HIETALA

• André Brink: Kun vielä muistan . Suom. Seppo Loponen. WSOY 2006. 333 s.

TS/<br />André Brink on heikoimmillaan uudessa romaanissaan Kun vielä muistan.
TS/
André Brink on heikoimmillaan uudessa romaanissaan Kun vielä muistan.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.