Tekijä syntyy uudelleen

Kun opiskelin kirjallisuutta yliopistossa 1990-luvulla, tekijä oli kuollut. Tuolloiset kirjallisuudentutkimuksen suuntaukset, varsinkin jälkistrukturalismi, korostivat, että merkitykset eivät voi syntyä yhdestä lähteestä, vaan merkitykset olivat kaikille yhteisiä eikä niitä voinut kontrolloida. Tämä tarkoitti lopulta sitä, että kirjailija ei voinut olla tekstiensä merkityksen lähde.

Ajatus tuntui arkijärjen vastaiselta. Totta kai kirjailija tietää, mitä hän on halunnut sanoa ja mitä hän on kirjallaan tarkoittanut! Vasta-argumentit tuntuivat tosin niin painavilta, että keskustelut tyssäsivät nopeasti.

Tekijä on kuitenkin viime vuosina palannut vahvasti kirjallisuudentutkimukseen ja siitä käytyyn keskusteluun. Tekijää ja tekijyyttä uudella tavalla lähestyvää kirjallisuudentutkimusta esittelee monipuolisesti Kaisa Kurikan ja Veli-Matti Pynttärin toimittama kokoelma Tekijyyden tekstit .

Artikkelit jakautuvat kahteen osaan. Teoreettisiin selvityksistä erityisen kiinnostava on Juho-Antti Tuhkasen uuskritiikin puolustus - angloamerikkalaista tutkimuksen suuntausta kun lyötiin 1990-luvulla akatemiassa aika pahasti. Tuhkanen väittää, että lukija tietää tekstin itsensä perusteella, miten tekijän intentiot ovat onnistuneet.

Nimetönkin tekijä on tekijä

Toiset artikkelit taas lähtevät liikkeelle yksittäistapauksesta, kuten Heidi Grönstrand, joka käsittelee Fredrika Runebergia ja muita 1800-luvun puolivälin suomalaisia naiskirjailijoita.

    Näiden kautta rakentuu kuva tekijyydestä, joka toimii myös nimettömänä tai salanimen suojissa.

Niin sanottu biografismi, suuntaus, jossa teosten merkityksiä haetaan kirjailijan elämästä, on kuitenkin lopullisesti mennyttä tutkimuksen suuntauksena. Lukevaa yleisöä se kiinnostanee vielä senkin jälkeen, kun tutkimuksen suuntaukset ovat jälleen kerran vaihtuneet.

Ehkä ironista onkin se, että samaan aikaan, kun tutkimus vannoi kirjailijan kuolemaa, kirjailija itse nousi julkisuuteen entistä näkyvämmin.

Kuten Kurikka ja Pynttäri toteavat Tekijyyden tekstien esipuheessa, kirjailijat ovat nykyään julkkiksia ja jopa heidän vaatekaappiensa sisältö tunnetaan. Kirjailijat esiintyvät mielipideautomaatteina.

Mutta ehkä siinä onkin kyse enemmän siitä, mitä kirjailijat sanovat tekstiensä ulkopuolella. Julkisuus ei kysy teksteiltä itseltään mitään.

JURI NUMMELIN

• Tekijyyden tekstit . Toim. Kaisa Kurikka ja Veli-Matti Pynttäri. SKS 2006.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.