TS Kirja

Tyylikäs verenimijä ilman pitkiä hampaita

TS/<br />Turkulaisen Faroksen julkaisema Vampyyri on modernin kauhukirjallisuuden kulmakiviä. Teoksen korumaisen kauniin kannen on tehnyt Kari Salmi.
TS/
Turkulaisen Faroksen julkaisema Vampyyri on modernin kauhukirjallisuuden kulmakiviä. Teoksen korumaisen kauniin kannen on tehnyt Kari Salmi.

Pikkuruinen Vampyyri näyttää suorastaan liikuttavalta kirjakauppojen hyllyjä terrorisoivien tiiliskiviromaanien keskellä. Reippaasti alle satasivuisen kirjasen korumaiset kannet sulkevat sisäänsä tarinan, joka on poikinut kokonaisen lajityypin.

Toki vampirismi kiihdytti eurooppalaisten mieliä jo aikaisemmin, mutta John Polidorin huhtikuussa 1819 päivän - tai ennemminkin kuun - valon nähneeseen novelliin asti kertoiltiin pitkälti maatyöläisistä, jotka Christopher Fraylingin esipuhetta lainaten "palasivat kuolleista puraisemaan lampaiden ja lehmien ohella sukulaisiaan".

Vasta Vampyyri loi perustan modernille vampyyrikirjallisuudelle. Kuten Frayling toteaa, kertomuksen päähenkilöstä, verenhimoisesta lordi Ruthvenista on kreivi Draculaan vain "lepakon siiven heilahdus, vaikka se kestikin yli 70 vuotta".

Juuri nyt, kun The Rasmuksen ja Tiktakin kaltaiset harmittomat orkesteritkin hakevat poppiinsa särmää goottilaisen estetiikan krumeluureista, Polidorin unohdettu klassikko on ajankohtaisempi kuin aikoihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahtena tai kolmena joutilaana aamuna kirjoitettu

Hupaisaa kyllä, Vampyyri - jota ilman meillä ei luultavasti olisi esimerkiksi sellaisia menestyskirjailijoita kuin Anne Rice, Tanith Lee tai Tom Holland - syntyi Byronin, Shelleyn, Mary Godwinin ja Polidorin järjestämän kauhukertomuskilpailun sivutuotteena. Lähes sattumalta.

Kun tuntee syntyhistorian, lordi Ruthvenin hahmossa on vaikea olla näkemättä jo elinaikanaan myyttiseen maineeseen nousseen runoilija lordi Byronin piirteitä. Itse asiassa Byronin uskottiin jopa kirjoittaneen tarinan - ja tavallaan hän kirjoittikin, sillä Polidori rakensi tekstinsä Byronilta kuulemansa kertomuksen pohjalta.

Niin tai näin, 25-vuotiaana kuollut Polidori ei taatusti aavistanut "kahden tai kolmen joutilaan aamun aikana" rustaamansa tarinan merkittävyyttä.

Puhtoinen nuori herrasmies ja hänen romanttinen sankarinsa

Lontooseen sijoittuvassa kertomuksessa on kaksi päähenkilöä, puhtoinen nuori herrasmies Aubrey ja itse vampyyri eli lordi Ruthven.

Lapsena orvoksi jäänyt ja sisarensa kanssa mittavan omaisuuden perinyt Aubrey näyttäytyy aluksi hyväuskoisena hölmönä, joka kuvittelee kaikkien vaalivan hyveellisyyttä ylimpänä aarteenaan ja Kaitselmuksen lisänneen "pahuuden maailmaan kuin romanttiseen tarinaan vain kiinnostavaksi sivujuoneksi".

Seurapiireissä pelonsekaista kunnioitusta herättävässä Ruthvenissa Aubrey näkee sen mitä haluaa nähdä, romanttisen sankarin, väärin ymmärretyn sielun. Aubrey kyllä havainnoi paikoin tarkkanäköisestikin. Hän esimerkiksi huomaa jo varhain, että avokätinen lordi suo almujaan ainoastaan tuhlareille, jotka anelevat vain "rypeäkseen himossaan tai vajotakseen entistä syvemmälle turmioon".

Traagiseksi - ja toki 2000-luvun näkökulmasta vähän koomiseksikin - kertomuksen tekee se, kuinka väärin lordin lumoissa oleva Aubrey onnistuu tulkitsemaan näkemänsä.

Ei mikään kummajainen, vaan yläluokkainen tyyliniekka

Siinä missä Byronin suurieleinen runous näyttäytyy nykyisin enimmäkseen tahattoman koomisena, Polidorin kuivan asiallisesti kertoma tarina kestää 2000-luvun sähkövalon. Ei ihme, että jo Goethe nosti teoksen Byronin - kyllä, Byronin - hienoimmaksi työksi.

Vampyyri vakuuttaa realistisuudellaan. Ylilyöntejä välttelevän kielen lisäksi Polidori on rakentanut henkilönsä kiitettävän maltillisesti. Varsinkin lordi Ruthvenin hienostunut, hyvän ja pahan tuolla puolen elävä hahmo on hämmästyttävän moderni, ulkoisestikin: Ruthvenilla ei ole pitkiä Dracula-hampaita tai suippoja Nosferatu-korvia, kaljusta puhumattakaan, vaan hän sulautuu yläluokkaiseen seurapiirielämään yhtä vaivattomasti kuin Bret Easton Ellisin Patrick Bateman vajaat kaksisataa vuotta myöhemmin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siinä missä Ellis yritti Amerikan Psykollaan herättää kaiken kokenutta lukijakuntaansa nihilistisestä unestaan, Vampyyri on itsessään kuin paha uni, dystopia, etiäinen siitä mitä tuleman pitää.

Sami Janssonin asiaankuuluvan eleettömästi suomentama Vampyyri kuuluu kauhukirjallisuuden kulmakiviin siinä missä paremmin tunnettu Bram Stokerin Draculakin (1897).

TUOMO KARHU

• John Polidori: Vampyyri . Suom. Sami Jansson. Faros 2005.

TS/
TS/