Kirja-arvostelut

Sivilisaatioiden historia
myytein luettuna

Myyttien lyhyt historia on pieni suuri kirja, kiehtovin lukuelämys tämän syksyn kirjasadossa. Runsaassa sadassa sivussa se kertoo sivilisaatioiden historian ja tarjoaa niin avaran näkökulman, että tuntuu kuin lukisi maailmanselitystä romaanina.

Sivilisaatioita yhdistävänä tekijänä ja aikakausien ydinaineksena on myytteihin perustuva maailmankatsomus. Uskonnotkin ovat myyttikielen kehityksessä vain eräs historian välivaihe, samoin nykypäivän tieteellinen rationalismi sekä sen vastapainona syntyneet taiteen myytit.

Myyttikirjan tekijä, Karen Armstrong, on englantilainen kirjailija ja toimittaja. Uskontojen laadullisiin eroihin hän suhtautuu puolueettomasti ja käytännöllisesti. Hän ei sorru myyttitutkijoiden perisyntiin eli monomyyttien etsimiseen mytologioiden ytimestä: olennaisempaa on mytologia järjestelmänä kuin mikään yksittäinen initiaatio- tai matkamyytti ihmisluonteen perimmäisenä selittäjänä.

Maailmalla Armstrongia onkin kiitetty ja palkittu kolmen suuren uskonnon (islam, juutalaisuus, kristinusko) sillanrakentajana, vaikka yhtä kuuluisa hän on katolisuuden armottomana kriitikkona verrattuaan esimerkiksi paavia muslimifundamentalisteihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Armstrong toteaa, että tiede on aiheuttanut hätää ja turvattomuutta torjuessaan länsimaisista uskonnoista myytteihin ja niiden rituaaliseen käyttöön liittyvät puolet. Armstrong osaa pohtia ihmisluonnon tarkoitushakuisuutta tämän etsiessä uskonnoista itselleen sopivaa vaihtoehtoa: "useimpien ihmisten on vaikea kiinnostua jumaluudesta, joka suhtautuu heihin kovin välinpitämättömästi."

Mytologiat kestävät vain jos ne liittyvät ihmisten arkiseenkin elämään. Siksi järjen aikakauden sarastus, 1500- ja 1600-luvut, oli myös raivoisaa myytinluomisen ja aggressiivisen järjenvastaisuuden aikaa.

Välillä Armstrongin suuret linjaukset herättävät kyllä vastalauseita, kun hän ilmoittaa, että "kaikki viisaat kavahtivat aikansa väkivaltaisuutta" tai jättää kommentoimatta, millä tavoin kaupunkisivilisaatiot olivat myös ensimmäisiä patriarkaatteja, koska byrokratia pystyi ohittamaan niissä sukujärjestelmän. Olettaisin tällaisten rakenteellisten muutosten näkyvän jumalienkin suvullisissa suhteissa.

Akseliajan viisaat

Myyttien historia on kirjassa jaettu kuuteen kauteen sen perusteella, miten ihmiskunnan teknologia, uskonnot ja sosiaaliset järjestelmät ovat kehittyneet. Metsästäjien ja maanviljelijöiden mytologiaa seuraa varsinaisten sivilisaatioiden aikakausi.

  Armstrongin antamat nimitykset sivilisaatioiden kehitysvaiheille ovat varsin ilmavia, koska kyse on niin pitkistä ja monessa maankolkassa tapahtuvista ajanjaksoista. Jokainen meille tuttu nimitys olisi länsimaista sivilisaatiota painottava sanavalinta.

Uskonnot ilmaantuvat vasta varhaisia sivilisaatioita seuraavalla ajanjaksolla, josta Armstrong käyttää Karl Jaspersia seuraten nimeä "akseliaika" (800-200 eaa). Sosiaalinen tarve uskonnoille syntyi akseliajan kaupungeissa. Mitä järjestetympää ja valvotumpaa ihmisten sosiaalinen elämä oli, sitä vähemmän vanhojen mytologioiden jumalat tuntuivat välittävän heistä. Uskonnot, sellaisina kuin ne nykyään ymmärrämme, syntyivät vastauksena yksilölliseen kärsimykseen. Tarvittiin mytologia, joka tavoitti yksilön kokemuksen ja oli riippumattomampi ulkoisista rituaaleista.

Ainoat popularisoivat ilmaisut, jotka ärsyttävät Armstrongin kirjoitustyylissä, ovat analogiat nykypäivään sekä muutoksien keskipisteeseen henkilöidyt muinaisaikojen "viisaat". Välillä tuntuu kuin lukisi Olipa kerran ihminen… -animaation sankareista, jotka edustavat aikakaudesta riippumatta samaa ihmistyyppiä: "Akseliajan viisaat osoittivat, ettei myytti tuonut ilmi koko merkitystään, ellei se johtanut myötätunnon ja oikeudenmukaisuuden harjoittamiseen arkielämässä." Tällaisilla sankarihahmoilla Armstrong luo huomaamattaan uusia myyttejä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suositeltava yleisesittely

Viimeiset 2200 vuotta ihmiskunnan historiaa Armstrong omistaa pelkästään islamille, kristinuskolle ja juutalaisuudelle. Niissä mytologian asema on kyseenalaistunut suhteessa historiankirjoitukseen, mutta mytologiaan on jouduttu turvautumaan kriisien yhteydessä. Hindulaisuus sitä vastoin pitää historiaa epäkiinnostavana käsitteenä, buddhalaisuus suhtautuu mytologiaan myötäisesti, ja kungfutselaisessa opissa rituaali on tärkeämpää kuin itse myytti.

Armstrongin teos on koostaan huolimatta johdatuksena suositeltavampi kuin esimerkiksi Kirsti Simonsuuren Ihmiset ja jumalat (1994).

Suomenkielisten lähteiden joukossa Simonsuuren kirja on hyvä yleisesittely, kun tarvitaan antiikin mytologian paikantamista osana länsimaista kulttuuria.

Aivan toisenlaista lähdeteosta tarvitaan täydentämään Armstrongin kirjan viimeistä lukua, jossa taiteen myyteistä on koottu mytologia pikemminkin tunnettavuuden kuin nykypäivän myyttikielen todistamiseen. Armstrongin näkökulman ulkopuolelle jää se, kuinka myyttien apuna toimivat epätäydelliset mielikuvat, joilla on jokin yksinkertaistettu muoto: karikatyyrit, pastissit, symbolit. Nykypäivän myyttikieleen täydentävän johdatuksen antaisi esimerkiksi Roland Barthesin Mytologioita (1957).

Myyttien lyhyt historia on Tammen avaus kansainväliselle kirjasarjalle, jossa nykykirjailijat uudelleentulkitsevat klassisia myyttejä. Ensimmäisenä suomennoksena on sarjasta ilmestynyt Margaret Atwoodin Penelopeia .

MARKKU SOIKKELI

• Karen Armstrong: Myyttien lyhyt historia . Suom. Marja Haapio. Tammi 2005.