Paholainen hymyilee joutilaasti

Vielä takavuosina saattoi luottaa siihen, että maaseutuepiikka on romaanin kansallisesti omaleimaisin lajityyppi, joka on sidottu lujasti paikalliseen historiaan ja kertomusperinteeseen. Nykyisin se on yhä useammin historiattoman ja ylikansallisilla markkinoilla säädellyn mielikuvituksen leikkikenttä.

Hölmöläiset ovat jo ehtineet verrata portugalilaisen Jose Luis Peixoton palkittua esikoisromaania William Faulkneriin. Luontevampi rinnastus olisi television tiistai-illoissa parhaillaan pyörivä uusi amerikkalainen menestyssarja Carnivále .

Sitä ja Peixoton Tyhjää taivasta yhdistävät jatkuvasti paahtava aurinko, aineellinen puute, ankea seksuaalisuus, väistämätön kohtalo, yliluonnolliset sattumukset, ruumiillistunut paha ja hartautta luovana lavasteena käytetty kristillinen symboliikka, johon viime kädessä suhtaudutaan kuin mihin tahansa muuhun merkilliseen taikauskoon.

Ylikansallinen fantasia

Tyhjän taivaan ilmeinen kotimainen vastine on Jyrki Vainosen Mykkä Jumala (2004), ruotsalainen on Carl-Johan Vallgrenin Tarina merkillisestä rakkaudesta (2003). Jokaisesta maasta löytyy varmaankin jo omansa. Niiden tunnusmerkkinä voi toki pitää outoja tapahtumakulkuja ja lyyristä kieltä, mutta täsmällisemmin ilmaistuna ne edustavat anglo-amerikkalaisen mielikuvateollisuuden pönkittämää fantasia-viihdettä.

"Realismia, tunnistettavia faktoja vaativat lukijat karsiutuvat jo kättelyssä", totesi pääkaupunkilehden kriitikko Vainosesta, mikä pätee myös Vallgreniin ja Peixotoon. Seuraavaksi karsiutuvat kliseitä, tunnistettavia latteuksia vieroksuvat lukijat, samoin kuin ne, joille synkkä ja juhlava ovat yhä eri asioita kuin vakava ja tärkeä.

Vainonen on pohjimmiltaan kirjallisuuden klassikoista kiinnostunut haihattelija, Vallgren on liikaa sarjakuvia lukenut tunari. Peixoto on kolmikon luonnollisin kyky. Tyhjää taivasta ei voi suoraan sivuuttaa, vaikka se ei tyydyttäisikään.

Lampaita paimentavan isän ja pojan toisiaan seuraavat koettelemukset on kirjoitettu täyteen runsaita ja rytmikkäitä kuvia, joiden toistumista tai mahdollista onttoutta voi perustella myös elämän yksitoikkoisuudella ja merkityksettömyydellä.

Romaanihenkilöiden tyypillisin teko on puhumattomuus, kirjailijan yleisin metafora on hiljaisuus. Toisinaan se ilmaiseen kaiken, mitä ei voi ääneen sanoa: "Hiljaisuuden valtava karjaisu kimmahtaa maapallon tuolta puolen." Toisinaan se muistuttaa, ettei mitään sanottava ole: "Sen sanat kuuluivat hiljaisuudessa ilman mitään suuntaa, aivan kuin se olisi puhunut mitä sylki suuhun toi."

Nostalginen kieli

Tyhjä taivas on juuri sellainen romaani, jossa vain paholaisella on syytä hymyilyyn ja jossa vain miehillä on erisnimet. Naisia kutsutaan äidiksi, vaimoksi, tyttäreksi, leskeksi, keittäjättäreksi tai prostituoiduksi.

Kuolema on "asioiden leppymätön järjestys", yksinäinen odotus on kuolemaan valmistava hetkellinen olotila. Sitä seuraa "loputon yksinäisyys", joka on "tyhjää" ja "hiljaista".

Syvä pessimistisyys, yllätyksettömiksi muuttuvat metaforat tai merkillisyyteen verhottu yksiulotteisuus eivät selvästikään haittaa Peixoton runsaslukuisia nuoria ihailijoita. Portugalilaisilla fanisivuilla, jotka ovat tietenkin englanninkielisiä, he kertovat Peixoton lukemisen lisäksi kuuntelevansa goottirockia tai deathmetallia ja katsovansa Tim Burtonin elokuvia.

Laajemman kirjallisen yleisön kannalta on sen sijaan harmillista, että suomalaisen Vainosen tai portugalilaisen Peixoton pohjimmiltaan taantumuksellisia arvoja ja nostalgista kieltä tarjotaan radikaalina uutuutena tai peräti sanataiteen edistyksen suuntana.

Edistyksellä tarkoitetaan yleensä sitä, että romaanin tulisi vihdoin tinkiä vanhanaikaisesta ja todenmukaisesta esitystavasta. Valitettavasti Vainosen Mykkä jumala tai Peixoton Tyhjä taivas eivät ratkaise realistiseen maaseutuepiikkaan jumittumisen ongelmaa, sillä molemmat sisältävät enemmän kansallisromantiikan antiikkisia kielikuvia ja mytologiaa kuin Täällä Pohjantähden alla , jossa niitä ei ole lainkaan.

PUTTE WILHELMSSON

• Jose Luis Peixoto: Tyhjä taivas . Suom. Tarja Härkönen. WSOY 2005.

TS/Timo Jerkku<br />José Luís Peixoto (s. 1974) vieraili kesällä Mukkulan kirjailijakokouksessa.
TS/Timo Jerkku
José Luís Peixoto (s. 1974) vieraili kesällä Mukkulan kirjailijakokouksessa.