Paha saa palkkansa - hyvä harvemmin

Jos haluatte jotain oikeasti rankkaa ja pelottavaa, unohtakaa televisiosarja Pahan tytär . Romaanillaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (1997) Finlandia-ehdokkaaksi yltäneen mutta sittemmin unohdetun Hilkka Ravilon, 65, upea viides romaani saa valokuvamallien näköisillä näyttelijän irvikuvilla kansoitetut scifistelyt näyttämään juuri niin heppoisilta kuin ne ovatkin.

Ravilo kirjoittaa (henki)rikosromaaneja, joissa rikos paljastuu lukijalle, mutta ei yhteiskunnalle. Pahan tyttäressä tekijä onnistuu muuntelemaan jälleen kerran samaa kaavaa hämmästyttävän tuoreesti, niin tuoreesti, että piinallisen tiukasti otteessaan pitävä romaani on helppo nimetä parhaaksi tänä vuonna lukemakseni kotimaiseksi romaaniksi, Bo Carpelanin uutukaisen rinnalla.

  Tällä kertaa rikolliselle tielle joutuu Marleena, ristimänimeltään Marja-Leena. Hänen lapsuutensa on ollut sanalla sanoen helvetillinen, sillä hänen oma äitinsä on pitänyt ei sen enempää eikä vähempää kuin paholaisen jälkeläisenä. Ilman suojelevaa isäänsä Marleena olisi kuollut jo kehdossaan.

Kymmenvuotiaana isä lähettää Marleenan Helsinkiin äidiltään turvaan. Pääkaupungissa elämä helpottuu hieman, mutta jatkuu enimmäkseen painajaismaisena. Rikolliselle tielle hän ajautuu huomatessaan, etteivät kaikki miehet ole yhtä hyviä kuin hänen isänsä. Vähitellen hänen mittansa on niin täysi, että hän päättää kostaa kokemansa vääryydet.

Niiden valtaisuudesta kertoo, että romaania lukiessa kuolemakaan ei tunnu liian isolta rangaistukselta.

  Ravilo liikkuu vaarallisilla vesillä. Jo se, että henkirikoksen tekijä pääsee pälkähästä, lienee useimpien mielestä arveluttavaa. Kun lisäksi romaaniin sisältyy roisia kristinuskon kritiikkiä ja ranskalaistyyppiselle pehmopornolle pitkät haistattavaa seksiä, joku voisi epäillä romaania Hannu Salaman salanimellä tekemäksi.

Ravilo on kuitenkin Ravilo, ja romaani täysin omanlaisensa. Moraaliton se on aivan yhtä vähän kuin Salaman teokset. Voisipa teosta kutsua jopa moraliteetiksi, niin järkähtämättömän johdonmukaisesti Ravilo näyttää, kuinka koetut vääryydet kasaantuvat ja vaikuttavat yksilön elämän muotoutumiseen.

Sekä Suomen että karman laki jäävät toteutumatta, mutta eipä se maailma oikeudenmukainen ole todellisuudessakaan. Jos olisi, Ravilo olisi ehdolla yhdessä jos toisessa kirjallisuuskisassa.

TUOMO KARHU

• Hilkka Ravilo: Pahan tytär . Myllylahti 2005.

TS/<br />Pahan tytär on suomalaista rikoskirjallisuutta parhaimmillaan.
TS/
Pahan tytär on suomalaista rikoskirjallisuutta parhaimmillaan.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.