TS Kirja

Fantastisia vaellustarinoita

TS/
TS/

Fantasiakirjallisuus kulkee sadun ja aikamatkailun, eli historiallisen viihteen tai tieteiskirjallisuuden, välimaastossa närppien materiaalia sieltä täältä. Parhaimmillaan fantasiakirja onkin loistoteos hyvän ja pahan kohtaamisesta, satu aikuisten makuun, mutta soveltuu runsassivuiseen kirjallisuuteen tottuneille nuorillekin.

Pituutta lajityypissä on mahdotonta välttää, sillä kunnon fantasialta odotetaan polveilevaa juonta ja tarkkoja miljöökuvauksia, koskivat ne sitten rauhassa lepäävää laaksoa tai taistelun tuoksinaa.

Esikoiskirjailija Ilkka Auer on kehitellyt vuoteen 815 sijoittuvan, pohjoisten valtakuntien läpi kulkevan nuoren tytön ja jääkarhun vaellusseikkailun. Sysilouhien sukua, lumen ja jään maa ansaitsee kiitosta juuri miljöön ja sen faktojen esittelystä. Auer luo tarinansa pohjaksi vankan taustarakennelman lohikäärmeistä, muinaisista jumalista ja jumalten sodasta, jossa Hornan herra nosti olennot toisiaan vastaan ja tuhosi vallitsevan sopusoinnun.

Särmää puuttuu

Valitettavasti henkilökuvaukset jäävät upean kehikon rinnalla latteiksi eivätkä vaellustarinankaan merkittävät käännekohdat tahdo nousta juonesta riittävästi esille, jotta kirja jaksaisi kiinnostaa koko pituudeltaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

    11-vuotias Nonna on rohkea sankari ja mahtava Fernis-jääkarhu hänen uskollinen suojelijansa, mutta molemmista puuttuu särmää, arvoituksellisuutta ja sisäisiä ristiriitoja. Sama pätee matkan varrella kohdattaviin olentoihin: useimmat heistä auttavat mielellään pientä tyttöä, mikä tuntuu melko kummalliselta ja yksitoikkoiselta. Pahuus, pelkuruus ja itsekkyys kuuluvat vain Hornan käskyläisten ominaisuuksiin, eivät fantasiamaan kuolevaisille.

Silti, jos Sysilouhien sukua jatkaa sarjaksi asti, uskon sen voimaan. Tästä maailmankuvasta lukisi mielellään lisää ja henkilötkin voisivat syventyä, kun kohtaamiset toistuisivat.

Turhaa kepeyttä

Jos edellinen kirja kärsi arvoituksellisten henkilökuvien puutteesta, William Nicholsonin Tulilaulussa niitä on yllin kyllin. Tuuli tulessa -trilogian päättävästä teoksesta ei tosin saa mitään irti, jos ei ole lukenut kahta ensimmäistä osaa, mutta suosittelen, urakka kannattaa. Luvassa on hieno verkko Manthien kansan matkasta profeettansa johdolla luvattuun maahan ja sen varrella vallitsevista koettelemuksista.

Tulilaulussa ihmisen sisäiset ristiriidat nostetaan huippuunsa. Ja kun omien ongelmiensa kanssa kamppaileva joukko ajetaan pakomatkalle ja saatetaan kiusauksiin, kysytään selviytyjältä sisäistä kanttia ja kestävyyttä, ajatusten selkeyttä ja moraalia.

Manthilaisten matka valtakuntaansa sisältää siinä määrin ihmisyyttä ja jumaluutta käsitteleviä asioita, että se muistuttaa erehdyttävästi Vanhan testamentin tarinoita.

Siksi kai loppu tuntuu liian kepeältä ollakseen uskottava. Voidaanko kaiken tämän jälkeen saavuttaa maanpäällinen puhdas onni? Epäilen.

MARI VIERTOLA

• Helene Ilkka Auer: Sysilouhien sukua, lumen ja jään maa . Otava.

• William Nicholson: Tulilaulu . Suom. Helene Bützow. Tammi.