Maalaispoika avaruudessa

Kirjailija Mikael Niemen lausahdus on painettu hänen uuden kirjansa Nahkakolo kansiliepeeseen. Tietenkin siitä syystä, että Niemi itse on ilkikurinen maalaispoika, joka tuntuu vähät välittävän kirjallisen eliitin makumieltymyksistä.

Mainetta ja kunniaa Niemi niitti romaanillaan Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä . Suosio on meilläkin ollut sitä luokkaa, että mellastavia maalaisia ei ole kaivattu ainoastaan Ruotsissa vaan ilmeisesti myös Suomessa.

Nahkakolon myötä Niemi jatkaa mellastustaan. Nyt scifin puolella. Lajin puritaanit saattavat hämmentyä Niemen paikoin kovinkin rahvaanomaisista linjauksista.

Hänen avaruusreissarinsa eivät seikkaile taivaankappaleilla nimeltä Epsilon tai WXQ-Alpha vaan Runksukka-asteroidilla.

Jos sanonta sallitaan, Niemi tekee maalaisscifiä. Vinoilee, irvailee ja nauraa tieteiskirjallisuuden kliseille.

Ei Nahkakolo silti ole pelkästään pilkkakirja. Näinkin tulevaisuuden voi nähdä. Tekniikka kehittyy, ihminen ei. Kontrasti synnyttää komiikkaa.

Joskus Niemen tulevaisuus näyttää kovin tutulta. Esimerkistä käy ajatus siitä, että kirjallisuus on tullut tiensä päähän. Kaikki on jo kertaalleen kirjoitettu. Ja se tarkoittaa kaikki.

Pistipä sanat mihin järjestykseen tahansa, jossain päin maailmankaikeutta, joku on tehnyt saman aiemmin.

Niinpä syntyy QGFF-runous: "Qgffaih / Qgffppluug / Qpff35 / Qgffalliu". Lukijoita vain ei löydy ja projekti kaatuu muutaman julkaistun omakustanteen jälkeen.

Ettei tässä nyt vaan menestynyt maalaiskirjailija mellastaisi niissä kirjallisissa kammareissa, joissa kirjallisuutta tehdään kirjallisuuden itsensä vuoksi.

Nahkakololla Niemi ottaa selkeän pesäeron esikoisromaaninsa maisemiin. Hän ei kalasta lisämenestystä Vittulanjänkä-kakkosella vaan on tarinakokoelman myötä päättänyt kokeilla jotain aivan muuta.

Lopputulos ei yllä menestysromaanin tasolle, mutta Niemen vinksahtanut huumori toimii tässäkin. Tieteiskirjallisuus voi olla äärettömän totista ja ryppyotsaista. Nahkakolo naurattaa.

KIMMO RANTANEN

• Mikael Niemi: Nahkakolo . Suomennos Tuula Tuuva. Like 2004.

TS/<br />Kansi:Eliza Karmasalo.
TS/
Kansi:Eliza Karmasalo.