Onnellisena kohti salaperäistä tuntematonta

"Elämäni teatteri on näytelty milloin sisällä, ulkona, loukossa, linnassa, kotona, vieraissa, sateessa, tuulessa, mutta myös kirkkaassa auringonpaisteessa. Aina eivät ole roolini ollut hallinnassani, olen tehnyt kohtauksia väärällä analyysilla ja sotkeutunut repliikeissäni." Tällaisella tunnustuksella aloittaa muistelmateoksensa näyttelijä, teatterineuvos Matti Ranin.

Aloitus kuvaa hyvin koko runsasta muistelmateosta. Kirja kuljettaa lukijaa halki vuosikymmenten tunnetussa teatterisuvussa ja yleisemmin suomalaisessa teatterissa. Ranin kirjoittaa kuvailevasti ja tunnustuksellisesti. Sivuja on kertynyt yli 500, mikä on ylimitoitettua. Jaarittelua, toistoja ja rönsyjä olisi pystynyt hyvin leikkaamaan hukkaamatta kirjan tarinankerronnan luonnetta.

Käsi otsalla! on kuvaus eräästä elämäntaipaleesta, johon kirjoittaja suhtautuu lempeällä ymmärryksellä mutta myös jälkiviisaalla huvittuneisuudella ja itsekritiikillä. Päällimmäisenä tunteena on elämänilo. Ei siis olekaan yllättävää, että viimeissä luvussa Ranin kirjoittaa: "Elämäni rantakallio viettää kohti mystistä syvyyttä, tarraudun siihen kiinni ja pyrin nauttimaan elämästäni loppuun asti."

Yksinäisyyden pelko

Matti Ranin syntyi marraskuun 21. päivänä 1926 Tampereella Saara ja Helge Raninin näyttelijäperheeseen. Pienestä pitäen hän joutui viettämään pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan näiden työn takia. Ranin kirjoittaa, että hänen varhaisimpia elinvuosiaan hallitsi yksi kaiken kattava tunne: yksinäisyyden pelko, joka on sittemmin putkahtanut pintaan aika ajoin matkan varrella.

Näyttelijävanhempien kautta pikku Matti pääsi toisaalta jo varhain haistelemaan teatterin kiehtovaa ilmapiiriä. Vaikka Ranin kirjoittautui koulun jälkeen vanhempien toivomuksesta Helsingin yliopistoon, kovin kauan hän ei akateemisen opinahjon penkkejä kuluttanut. Teatteri vei mennessään, ja jo vuonna 1948 hän sai ensimmäisen välikirjansa Suomen kansallisteatteriin.

Kansallisesta Intimiteatteriin

Kansallisteatterissa Ranin viihtyi 1970-luvun puoliväliin ja pääsi työskentelemään legendaaristen kollegoiden - mm. Ella Eronen, Urho Somersalmi, Tauno Palo, Ruth Snellman, Tarmo Manni - kanssa. Eeva-Kaarina Volanen oli yksi läheisimmistä näyttelijätovereista, ja ystävyys jatkui Volasen kuolemaan asti.

Vuodet Kansallisessa olivat työntäyteisiä. Pahimmillaan ensi-iltoja oli 16 kahdessa vuodessa. Luottamustehtävät Näyttelijäliitossa ja muissa järjestöissä vaikuttivat osaltaan siihen, että vuonna 1975 Ranin oli valmis siirtymään Intimiteatterin johtajaksi.

Teatterin tekemisen into puhkesi pienessä ryhmässä uudelleen liekkiin. Ohjelmiston ja henkilökunnan valitseminen tuntuivat kiinnostavilta, ja tasaisin väliajoin tapahtuneet taiteelliset voitot pitivät mielen virkeänä.

Jo tuolloin tasapainoilu hallinnollisten, taloudellisten ja taiteellisten paineiden kanssa vei teatterinjohtajalta voimia. Kun uuden tilan suunnitteleminen Pasilaan tuli ajankohtaiseksi, Ranin kirjoittaa väsyneensä ja pyrkineensä pois johtajan paikalta. Henkilökunnan kannustamana hän suostui kuitenkin jatkamaan, ja Ranin ehti nähdä niin Intimiteatterin muuton Pasilaan kuin Intimin ja Penniteatterin yhdistymisen Teatteri Pieneksi Suomeksi ennen kuin jätti työnsä vuonna 1988 ja jäi eläkkeelle. Sen jälkeen lasten- ja nuortenteatteriin keskittynyt Pieni Suomikin on fuusioitu Helsingin kaupunginteatteriin.

Koko kansan Kasper

Lasten- ja nuortenteatterilla on Raninin sydämessä tärkeä sijansa. Yhdessä ensimmäisen vaimonsa Irjan - joka oli turkulaisen teatteripariskunnan Toivo ja Kerttu Hämerannan tytär - kanssa he alkoivat tehdä Kasper-teatteria tv:ssä ja teatterissa. Juuri Kasperina useampikin tuolloinen lapsisukupolvi Matti Raninin yhä muistaa. Nykyiset lapset taas tuntevat Raninin parhaiten äänestä, sillä mies on ollut monia piirroselokuvia dubbaamassa.

Koko kansan silmissä Raninin merkkipaaluja ovat olleet myös vänrikki Kariluodon rooli Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa, Komisario Palmu -elokuvat sekä tv-sarjat Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet . Eikä ura ole vieläkään päättynyt. Ranin on ilmaantunut Kotikatu -sarjaan, ja myös teatterissa on töitä riittänyt, viimeksi Helsingin kaupunginteatterin Pariisin kukko -farssissa.

Käsi otsalla! kertoo kaiken tämän ja paljon muuta lapsuuden leikeistä ja kesäpaikoista, sota-ajan kokemuksiin sekä ajatuksiin uskosta ja kuolemasta. Yksityiselämä risteilee koko ajan näyttelijä Raninin edesottamusten kanssa. Muistoja ja ankedootteja tunnetuista kollegoista piisaa, mutta Ranin jakaa kunniaa myös teatterin tuntemattomammille tekijöille: kuiskaajille, tarpeistonhoitajille, pukijoille.

IRMELI HAAPANEN

• Matti Ranin: Käsi otsalla! Näyttelijän maailma niin kuin hän sen muistaa - eli ei auta itku markkinoilla . Teos 2004.

Matti Ranin puhuu teoksestaan Raision kirjaston Martinsalissa sunnuntaina 21.11. klo 17 järjestettävässä Kirjamatineassa. Mukana tilaisuudessa ovat myös Virpi Hämeen-Anttila, Pauliina Laitinen-Laiho, Enni Mustonen, Mauri Paasilinna ja Taavi Soininvaara. Haastattelijana Pirjo Oksa.

TS/<br />Matti Ranin aloitti yhdessä ensimmäisen vaimonsa Irjan kanssa kuuluisan Kasper-teatterin. Tässä pariskunta näyttelee yhdessä Pyynikin kesäteatterin näytelmässä Laulu tulipunaisesta kukasta.
TS/
Matti Ranin aloitti yhdessä ensimmäisen vaimonsa Irjan kanssa kuuluisan Kasper-teatterin. Tässä pariskunta näyttelee yhdessä Pyynikin kesäteatterin näytelmässä Laulu tulipunaisesta kukasta.